Kremlin susi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1988

Teosarvio

Yhdysvaltalainen lehtimies Stuart Kahan, syntyisin venäjänjuutalainen, kirjoittaa sedästään, Lazar Kaganovitšista. Kaganovitš oli varhainen vallankumouksellinen, joka organisoi puoluetyötä ennen vallankumousta ja sen jälkeen. Hän otti ajoissa kantaa Stalinin puolesta, seurasi 20-luvulla läheltä Kremlin valtataistelua. Hän organisoi KGB:n, valvoi keskuskomitean jäseniä, omaa esimiestään Berijaa ja rakennutti Moskovan metron, joka pitkään oli nimetty hänen mukaansa. Stalinin kauden jälkeisessä valtataistelussa hän jäi henkiin ja kirjailijan mukaan osa tiedoista on saatu 80-luvun alussa Kaganovitšilta itseltään. Kirja on Neuvostoliiton historiaa, jossa huomiota kiinnittävät kaikkien vallassaolijoiden varhaiset, läheiset suhteet ja valtataistelun armottomuus. Kaikkien yksityiselämää urkittiin, kaikki tiesivät toisistaan kaiken muun paitsi sen, mitä Stalin ajatteli ja mitä suunnitelmia hänellä oli kunkin kohdalla. Kokouksissa käytettyjen puheenvuorojen avulla tapahtuneet viime tingan pelastumiset ovat erityisen hätkähdyttäviä. Kirja on mielenkiintoinen ja siinä on uusia tietoja, mutta se ei täysin täytä sitä tehtävää, jonka tekijä on sille asettanut: miksi tästä Kremlin sudesta tuli laisensa.