Ake-Helariutta, Liisa

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Varsinaissuomalaisia kirjailijoita

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Kirjailijan omat sanat

Elämyksiä - tunteita, akvarellein ja kirjoituksin

Olen sellainen "elämäntaiteilija", - en varta vasten taiteilija. Työskentelen abstraktisesta naturalistiseen, tai päinvastoin. Tekotapani on akvarelli ja kirjoittaminen. Aiheesta ja mielialasta riippuu, miten teos muotoutuu.

Toisinaan työskentely sujuu jouhevasti, toisinaan tuntuu lähes epätoivoiselta.

Syksyin ja talvin tulee työskenneltyä sisätiloissa aiheina asetelmat ja mielikuvatyöt, mutta keväällä ovet ja ikkunat aukeavat ulos luontoon ja aihevalintakin lisääntyy: puut, pensaat, kivet, kalliot, meri, taivas...! Aiheita ja haasteita silloin onkin kerrakseen.

Aikaa ja voimia kuluu, mutta silti tulee yhä uudelleen otettua kynä ja värit esille, paperi eteen ja sivellin käteen. Jokainen yritys on jo suuri seikkailu ja lopputulos on usein melkoinen yllätys puoleen tai toiseen. Plussaa tai miinusta. Mutta: "Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!"

Runoilija Eila Kivikk'aho on osunut asian ytimeen runossaan:

Ihmisen rajat.
Suureen paperiin
akvarellimestari
läiskii, kokeilee.
Minun kuluu kokeiluun
päivät pienen elämän!

Elämäkertatietoa

Syntynyt
1934 Koivistolla, Karjalan Kannaksella, asuu Paraisilla

Opinnot
Turun opettajakorkeakoulu
Jatko-opintoja Turun yliopistossa: psykologiaa, pedagogiikkaa

Ammatti
opettaja, eläkkeellä

Harrastukset
kirjoittaminen, akvarellimaalaus, kuorolaulu, kuntokävely, voimistelu, avantouinti

Palkinnot
Pohjola-Nordenin stipendimatka Norjaan 1982
Aikuiskouluttajien killan tunnustuspalkinto

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Karjalan Koivistolta vanhalle Malmille

Tekstinäyte

AAMUHUUMAUKSIA

Sumuista, kosteaa, märkää, tuulista ja kylmää on jokavuotinen kaamosaika. Iän myötä tämä harmaa kausi tuntuu vain pitenevän, joten tunnen olevani jonkinlaisen hormooniruiskeen tarpeessa. Itse asiassa otankin melkein joka aamu sallitun adrenaliiniannoksen läheisellä uimarannalla. Näin tapahtui koko syksyn, mutta eräänä harmaana aamuna meri oli jäässä. Kepillä hakaten syntyi jonkinmoinen avanto. Kuivatessani havaitsin ikävän näköisiä pieniä jääviiltoja käsissä ja jaloissa. Selvisin kuitenkin naista vaurioista omin avuin.

Sitten koitti se ihana aamu 10.11.2002. Herättyäni huomasin auringon säteiden kurkistelevan verhojen välistä. Aurinko houkutteli minut parvekkeelle happihaukalle. Pihapiirin tintit ja oravat tuntuivat myös nauttivan aamuauringosta. Uusi, pehmeä lumi kimalteli säteissä. Puut ja pensaat olivat saaneet kauniin valkean harsopeitteen. Luonto tuntui houkuttelevalta.

Katseeni siirtyi läheiseen venesatamaan. Ei ainuttakaan venettä enää laitureissa. Eilen nostettiin viimeiset. Kuin itsestään virisi ajatus - virkistävä vesi vain muutaman askeleen päässä! Ehkä eilisistä veneistä olisi jäänyt avovanaa, jota voisi vaikka luudalla parannella uitavaan kuntoon. Muutamassa minuutissa kiirehdin rantaan uikkarit ja saunatakki yllä, tossut jalassa, pyyhkeet ja luuta käsissä. Hakaten ja huiskien sainkin luudalla melkoisen avannon aikaiseksi. Jo vedessä ollessani juuri, kun oli nauttimassa adrenaliiniannostani huomasin venetraileria hinaavan auton lähestyvän rantaa.

- Uikaa ihan rauhassa, ei meillä ole kiirettä, sanoi kohtelias kuljettaja. - Ajan kahden kaverini kanssa lähisaaristoon kokemaan verkkojani, ehkä nyt viimeistä kertaa ennen talven tuloa.

Noustuani rannalle kuivailemaan kertoi verkonnostaja, että hänkin käy avannossa ja ehkä palattuaan kalansaaliineen hänkin kruunaa matkansa tekemässäni avannossa. Hänellä onkin jo uikit lämpöhaalarin alla valmiina. Ilahtuneena yhteisestä fyysis-psyykisestä harrastuksestamme lausuin heidät lämpimästi tervetulleeksi meille lämmittelemään, jos kylmyys yllättää paluumatkalla. Moottorin jo hyrrätessä toivotin heille vielä iloista isänpäivää!

Kotiin palattuani annoin miehelleni lämpimän isänpäivän halauksen ja kerroin hauskasta tapaamisesta avannolla. Kotoinen kommentti: - Sulle aina sattuu noita hassuja juttuja.

Seuraavana aamuna kiiruhdin jo aikaisin rantaan, jottei kukaan joutuisi järkyttymään touhuistani. Luudan sijasta otin nyt vanhan paistinpannun ikäänkuin lapioksi, koska luudalla huiskien homma oli jokseenkin tehotonta ja huiskiessa uhkasi tulla hiki! Paistinpannu osoittautuikin tehokkaaksi yhden yön jään leikkaajaksi ja ammentajaksi. Uituani nousin aamuauringosta ja vedestä virkistyneenä rannalle. Kohteliaan välimatkan päässä havaitsin ikiseni herrasmiehen nojaavan polkupyöräänsä ja ihailevan auringossa kylpevää merimaisemaa. Nopein elein pujottelin aamutakkiini. Paljain jaloin ja pannu kädessä astuin rantatielle. Herrasmies näytti hämmästyneen kysyvältä. Katsoin velvollisuudekseni valistaa ja rauhoittaa häntä.

- Anteeksi, näytän varmaan hölmöltä, kun hosun täällä paistinpannu kädessä. En todellakaan kolkkaa talla ketään. Tein vain avannon.

Mies kertoi muuttaneensa paikkakunnalle n.40 vuotta sitten, eikä harrasta uintia kuin kesällä. Sen sijaan pyöräilyä hän harrastaa kesät, talvet näissä kauniissa maisemissa.

Kotona sitten kerroin aamu-uutiset. - Nyt loppuu hassuttelu, tulen itse huomisaamuna lapion kanssa.

Eipä ollut lapioiminen laiturilta paistinpannusysteemiä helpompaa. Otin lapion veteen. Syntyihän siitä riittävä avanto nytkin. Houkuttelin avustajaanikin pulahtamaan. - Ei tällä kertaa, joskus toiste! Muutaman valokuvan voin ottaa tästä hassuttelusta.

Kuivaillessani näin erään äidin vetävän pulkassa kuopusta ja vanhempi sisko veti toisessa pulkassa nuorempaa siskoa. Kuulin lasten sanovan: - Mamma, vad gör tanten? Stanna, vi vill se!

Niin he pysähtyivät ja minun piti vielä kerran pujahtaa avantoon .Annoin heidän kokeilla ihoani, miten kylmältä se tuntui. Sitten selitin, miten tärkeää on kuivata hyvin ja pukea lämmintä ylle. Lapset kuuntelivat tarkasti. Lisäsin vielä, ettei tätä ihan pienenä kannata tehdä, vasta sitten, kun äiti ja isä antavat luvan. Yksin ei rannalla kannata temppuilla, ei kesällä, eikä talvella.

Lapset voivat kokea kylmän jännittävää tunnetta viemällä lunta vadissa saunaan tai pujahtamalla saunasta hankeen tekemään enkelinkuvia tai muuten piehtaroimaan pehmeässä lumessa. Vaikutus voi olla yhtä karaiseva kuin avantouinti.

Parina seuraavana yönä oli sitten niin kova pakkanen, etten enää keksinyt välineitä avannontekoon. Aamuhuumaukset eivät kuitenkaan loppuneet. Paikkakunnalle on perustettu avantokerho Pingviinit. Kaupunki pitää campingalueen rannassa avantoa auki ja uimarit lämmittävät pari kertaa viikossa jalassaunan. Näin avanto+sauna+kaverit muodostavat antoisan kolmion. Kivut ja kolotukset häipyvät ja Pingviinit ovat iloisia ja tyytyväisiä.

Nyt olen siis aamuautoileva Pingviini. Saunaa ja pukuhuonetta en käytä. Minulle riittää avanto ja rantakivet. Rannalla kohtaan joskus toisen Pingviinin. Silloin vaihdamme tuntemuksia ja kokemuksia.

Joulupukki yllätti minut täysin tänä jouluna. Hän toi minulle punavartisen, painavan jäätuuran. Hän tietää, että mieluiten kävisin aamu-uinnilla lähirannassa. Nyt on parhaillaan paukkupakkaset, mutta kun mittari alkaa näyttää siedettävämpiä lukemia, tartun tuuraan ja suuntaan rantaan. Tuleekohan itse Pukki auttamaan avannonteossa tai jopa uimaankin? Aikaansa seuraavana hän varmaan tietää, että näin joulun jälkeen avantouinti helpottaa stressiä.

Tampereen yliopiston psykologian laitoksen professori Markku Ojanen on hiljakkoin antanut lausunnon: - Avantouinti tuottaa sellaisia mielihyväpiikkejä, jotka ovat arvokkaita ihmisen elämässä. Ihan aitoa hyvän olon kokemusta syntyy varamsti.

Tähän lausuntoon luottaen harrastan edelleen antoisia aamuhuumauksiani.