Pekkarinen, Maija

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Kirjailijan omat sanat

Lapsuudessa ja nuoruudessa, kun koulutoverit ja ystävät kävivät kuorossa ja esiintyivät pienissä tilaisuuksissa eikä minulla ollut tarpeeksi lauluääntä, aloin kirjoitella runoja.

Myöhemmin, kun asetuin työn lomassa pitkäkseni tai torkuille, mielessä alkoi heti syntyä runon säkeitä. Runojani on julkaistu vuodesta 1934 alkaen erilaisissa viihdejulkaisuissa. Olen saanut runoista myös lukuisia palkintoja lehtien, järjestöjen ja yhteisöjen järjestämissä kirjoituskilpailuissa.

Olen julkaissut vuosien varrella pari pientä runokirjaa. Runoja on kuitenkin syntynyt jatkuvasti lisää, eivätkä kaikki ole kirjoissa ja kansissa. Siksi päätin koota entiset ja uudet runot yhdeksi kokoelmaksi, muistoksi omaisille ja ystäville.

Jo vuodesta -34 kävimme kotikylän seurojentalolla tanssimassa. Siellä tavattiin ystäviä ja moni löysi elämänkumppanin. Näille ystäville ja heidän muistolleen haluan omistaa runosarjan Seurojentalolla tanssittiin, jonka olen kirjoittanut parin viime vuoden aikana.

Vantaalla 13.6.2007
Motto: "Kun itse yrität, niin
Jumalakin auttaa."

Elämäkertatietoa

Syntynyt 1920 Repolassa

Asuinpaikka:
Kontiolahden Selkie 1922-46, Helsinki 1946-51, Vantaa 1951-

Perhesuhteet: Leski

Ura:
Liikealan koulutus
Konttoristi

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Elämäkerralliset muistelmateokset:

Isän repussa Repolasta Suomeen. Ilias 1999

Muuksi muuttui kotikylä. Ilias 2003

Tekstinäyte

Niin kerron kuin muistan:

ne valkeat yöt, ne aurinkoiset päivät,
jotka taakseni jäivät
kun kotoani kauas erkani tieni.

"Älä taaksesi katso, ota onnesi vastaan,
ei koti koskaan unhoita lastaan",
sanoi äitini silloin.

Nuo sanat muistin eloni tiellä,
vaan taakseni katsoin useinkin vielä:

mitä silloin mä näin
tässä sulle nyt kerron.

[Kun seurojentalolla tanssittiin. Omakustanne 2007, s. 3]