Eläinlääkäri lennossa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1978

Teosarvio

Ennalta hieman epäilin lempeän eläinlääkärihumoristin mahdollisuuksia jatkaa muistelmiaan entisissä riemastuttavissa lukemissa, mutta ilokseni erehdyin. Siirryttyään koulutettavaksi sota-ajan ilmavoimiin tekijä näet toisaalta saattaa muistella parhaita tilanteita eläinlääkärin taipaleeltaan ja toisaalta veistää herkullisen ilkamoivia tilannekoomisia sattumia myös armeijan koulutusmenetelmistä ja niiden seuraamuksista. Harvemmin tällainen ammattilukija enää ääneen nauraa, mutta nytpä sattui niinkin, ja samaa hörähtelyä kuului lähipiirin miehen puolienkin taholta, kun kirja heille ennätti. Tällaisia hyvää tekevän hauskoja koko perheen kirjoja soisi etsittävän lamppu kädessä lisää.