Alava, Kaarina
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Satakunnan kirjailijat
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Näytelmät:
Päivä satumaan prinssinä 1946
Uudenvuoden hupailu 1946
Simpukkapoika ja koralliprinsessa. Teoksessa Kuussa kummittelee. Otava 1949
Ullan uni 1954
Päivä satumaan prinssinä 1946
Uudenvuoden hupailu 1946
Simpukkapoika ja koralliprinsessa. Teoksessa Kuussa kummittelee. Otava 1949
Ullan uni 1954
Tekstinäyte
Kaarina päätti lähteä hakemaan alakerrasta romaaninsa. Hän ei kuitenkaan sytyttänyt sähköä, vaan hiipi hiljaa hämärässä alas portaita. Mitä se oli??? Kuistilta ulko-oven takaa kuului selvästi askeleita. Isä ja äiti eivät tule tuolla tavoin.
Asia selvisi Kaarinalle silmäräpäyksessä: Hän laskeutui hiljaa alemmaksi. Vetäytyen kuistille antavan ikkunan verhojen taakse hän silmiään siristellen tuijotti ulos hämärään yöhön. Kuistilla liikkui joku!
Asia selvisi Kaarinalle silmäräpäyksessä: Hän laskeutui hiljaa alemmaksi. Vetäytyen kuistille antavan ikkunan verhojen taakse hän silmiään siristellen tuijotti ulos hämärään yöhön. Kuistilla liikkui joku!
Kaarina painautui ihan litteäksi seinän viereen ja tirkisteli kauhuissaan kuistille. Nyt hän erotti siellä miehen hahmon. Mies hiiviskeli varovasti. Nyt hän lähestyi ikkunaa! Kaarina aivan pidätti hengitystään. Mies ei ollut hyvissä aikeissa. Nyt Kaarina näki hänen perääntyvän portaille. Mies näytti miettivän jotakin…
Silloin Kaarina sai rohkeutta. Hän ei itsekään tiennyt mistä. Hän huusi niin paljon kuin ikinä jaksoi: ” Hei, miehet Mikko ja Jukka. Hoi miehet, tulkaa äkkiä tänne. Kuistilla on joku roisto. Mieheet, hooi!” Kaarina huusi aivan päin ikkunaa, joten miehen täytyi kuulla kaikki selvästi.
Siinä samassa tulla tömisti jotakin rappuja alas. Pojat tulivat sieltä aikamoisella rytinällä. Kaarina jatkoi vielä huutoaan: ”Ottakaa pyssyt mukaan!”
Kaarinaa hiukan hämmästytti, kun pojat lähtivätkin siinä samassa kovalla kolinalla takaisin yläkertaan. Sieltä kuului supinaa, mutta Kaarina seurasi tarkkaan miestä, joka oli lähtenyt juoksemaan kovaa vauhtia kellaria kohti. Totisesti, mies oli kuin olikin pelästynyt hänen huutoaan! Mutta nyt tapahtui kummia. Kuului laukaus, toinen, kolmas ja vielä muutamia lisää. Kesti hetken aikaa, kun Kaarina tajusi, ettei rosvo ampunut, vaan pojat olivat lasketelleet sarjan laukauksia pienoiskiväärillä.
(Jukan ja Mikon seikkailut 1957)
Silloin Kaarina sai rohkeutta. Hän ei itsekään tiennyt mistä. Hän huusi niin paljon kuin ikinä jaksoi: ” Hei, miehet Mikko ja Jukka. Hoi miehet, tulkaa äkkiä tänne. Kuistilla on joku roisto. Mieheet, hooi!” Kaarina huusi aivan päin ikkunaa, joten miehen täytyi kuulla kaikki selvästi.
Siinä samassa tulla tömisti jotakin rappuja alas. Pojat tulivat sieltä aikamoisella rytinällä. Kaarina jatkoi vielä huutoaan: ”Ottakaa pyssyt mukaan!”
Kaarinaa hiukan hämmästytti, kun pojat lähtivätkin siinä samassa kovalla kolinalla takaisin yläkertaan. Sieltä kuului supinaa, mutta Kaarina seurasi tarkkaan miestä, joka oli lähtenyt juoksemaan kovaa vauhtia kellaria kohti. Totisesti, mies oli kuin olikin pelästynyt hänen huutoaan! Mutta nyt tapahtui kummia. Kuului laukaus, toinen, kolmas ja vielä muutamia lisää. Kesti hetken aikaa, kun Kaarina tajusi, ettei rosvo ampunut, vaan pojat olivat lasketelleet sarjan laukauksia pienoiskiväärillä.
(Jukan ja Mikon seikkailut 1957)