Maupassantin parhaat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1964

Teosarvio

Tämä Maupassantin novellisikermä soveltuu hyvin täydentämään aikaisemmin ilmestynyttä 'Valitut novellit' -teosta, sillä vain pari novellia tavataan molemmissa valikoimissa. Makuasia on, voidaanko uudemman yhteydessä todella käyttää parhaat-määrettä, mutta taiturimaisen kirkasta, havainnollista ja rakenteeltaan harkittua novellistiikkaa siitä tapaa. Aiheiden monimuotoisuus, kyynillis-ironinen kärjekkyys ja valppaan havainnoitsijan ulkonaisen näköisyyden tavoittaminen herättävät lukijan ihailun ja pitävät koko ajan yllä hänen kiinnostustaan. Tämän valikoiman pääpaino tuntuu olevan lähinnä juoninovellin ja renessanssimaisen rehevän tarinan puolella, joten tekijän yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja houreista kertova aines on kokonaan jätetty pois.