Kannaksen lapsia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1961

Teosarvio

Lauttamuksen romaani alkaa vuodesta 1916 ja päättyy talvisodan mukana. Välillä on kertomus erään kannakselaiskylän ja lähinnä Paatelan perheen kohtaloista kahden ja osin kolmannenkin sukupolven aikana. Lauttamus on kerännyt kyläkuvaukseensa paljon kanstieteellistä aineistoa, jota hän tarjoilee säästelemättä mutta silti aika elävästi. Rutinoituna sotakirjailijana hän luonnollisesti uhraa paljon sivuja vuoden 1918 tapahtumien sekä talvisodan kuvaukseen, mutta lomaan mahtuu myös runsasta, vilkasta joskaan ei kovin syvällistä ihmiskuvausta. Taiteilijana Lauttamus jää kyllä jälkeen jostakin Seppäsestä tai Kähäristä, mutta juoheaa, lukukelpoista tekstiä osaa hänkin kirjoittaa. Näköjään hän pyrkii laajentamaan aihepiiriään ja kirjoittamaan muutakin kuin puhtaita sodankuvauksia. Tosin samanaikaisesti ilmestynyt Kujanjuoksu osoittaa, että vanha suola janottaa yhä.