Niin minä lähdin maailmalle keskikesän aamuna

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

6/1982

Teosarvio

Englantilainen runoilija Laurie Lee (s. 1914) saavutti varsinaisen maineensa omaelämäkerrallisella lapsuudenkuvauksellaan Siideriä Rosien kanssa (1959), suom. 1978), josta on tullut pikku klassikko. Uusi, pitkäniminen suomennos (alkuteos 1969) jatkaa muistelmien sarjaa: 19-vuotias kirjoittaja lähtee lapsuuden kylästään ensin Lontooseen ja sieltä työttömäksi jouduttuaan Espanjaan oikeaoppisena kulkurina, vailla määränpäätä ja muuta tehtävää kuin katusoitto. Kuva sisällissodan aaton Espanjasta on ennen muuta visuaalisesti vaikuttava, mutta lähestyvän katastrofin uhka jää kirjailijalta vielä vuosikymmentenkin jälkeen yllättävän vähälle huomiolle - mahdollisesti jälkiviisauden pelosta. Vasta sodan puhkeaminen saa Leen avartamaan näkökenttäänsä ihmisiin paitsi maiseman myös yhteiskunnan osina. Hänen varsinaisista sotakokemuksistaan tämä kirja ei vielä kerro.