Viikonloppuna on vapaata

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1982

Teosarvio

Laine kertoo mitä kesäisenä viikonloppuna tapahtui pienen helsinkiläisen ompelimon vaiheilla. Päähenkilöt ovat liikkeen omistaja, alkoholisoitunut keski-ikäinen rouva, ja työntekijä, nuori Maila, joka on tarinan kertoja. Rouva hapuilee Mailasta tukea, on tytöstä riippuvainen enemmän kuin mitä Maila oikein jaksaa. Säälistä tyttö yrittää parhaansa ja joutuu yhden viikonlopun aikana näkemään ja kokemaan millaista yksinäisen naisen elämä surkeimmillaan voi olla. Sen jälkeen Maila on valmis aikuistuneena astumaan naisenelämäänsä, irtautumaan vanhasta ja aloittamaan uuden, tekemään itse omat ratkaisunsa. Laine kirjoittaa elävää puhekieltä, joka taipuu ja värittyy tilanteen mukaan, ironiset ja myötätuntoiset, ahdistuneet ja vapautuneet tunnelmat heijastuvat kirjan sivuilta harvinaisen koskettavina.