Hevosmiehiä ei enää ole

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1980

Teosarvio

Otavan novellikilpailun satona 1978 julkaistu Aulis Ahosen Yksi päivä Toivo Hyytiäiselle - ei kokoelma vaan yhtenäinen teos - on jäänyt mieleen varmatekoisena ja omaperäisenä esikoisena. Jatkaessaan kirjoittaja käyttää nyt omaa nimeään (Urho Ketvel) ja periaatteessa samaa tekniikkaa kuin ensimmäisessäkin teoksessaan, mutta tulos on hiukan ongelmallisempi. Pelkästä dialogista nytkin on kysymys, ja sen avulla Ketvel hahmottaa vuosisadan alkukymmenten elämänkuvaa 30-luvulla kunnalliskodissa muistelevien ukkojen näkökulmasta. Pulmana on vain teoksen tavaton rönsyilevyys: uuden henkilön ilmestyessä mukaan Ketvel antaa periksi kerrontansa vuolaalle taidokkuudelle siinä määrin, että peruskuvio, hevosmiehen ja hänen Lienuvaimonsa avioliiton koskettava ja vivahteikas kuvaus on vaarassa hukkua poimuihin. Näin ei toki lopulta käy, mutta karsimisen varaa teoksessa mielestä-ni olisi ollut - sen uhallakin, että moni sinänsä herkullinen yksittäisjakso olisi jäänyt toiseen yhteyteen käytettväksi.