Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

3/1980

Teosarvio

Ennen julkaistuja ja julkaisemattomia runoja ja ajatuksia akateemikon tuotannosta: inhimillisiä, lämpimiä ja monessa mielessä (osa myös viimeistelemättömyydessään) rohkaisevia. Niin prosaisti kuin Waltari olikin, myös lyriikka oli hänelle läheistä ja hän uskaltautui sitäkin kirjoittamaan. Näitä sinänsä pieniä välähdyksiä rikkaan elämän moninaisista puolista vuosikymmenien ajalta on kiinnostavaa seurata - ne tuovat Mikan lukijaa lähelle, lisäävät ymmärtämystä ja rohkaisevat aloittelevaakin kirjoittajaa. Kirja on ulkoisesti ja sisäisesti onnistunut. Samaa voi sanoa myöskin Ritva Haavikon esittelyesseestä