Pulli, Hilkka

Lukijalle

Ihmisen elämä on kuin joenuoma, joka kulkee maiseman halki alkulähteeltään aina merelle asti. Se tempaa mukaansa mudan ja muistot, kuljettaa oksat ja risut; ilot ja surut, sekä tukevat tukkipuut, eli onnen ja rakkauden, joita meistä jokainen elämännesteekseen tarvitsee. Kuivunut joenuoma ei ketään tai mitään mihinkään kuljeta. Se vain on, kunnes se joko metsittyy tai täytetään.

Tällaisin ajatuksin minä olen kaksikymmentä vuotta sitten alkanut haalia materiaalia julkaisujeni pohjaksi. Silloin silmäni ikään kuin avautuivat huomaamaan, että elämä on paljon muutakin kuin aina vain sitä arkista tasapaksua raadantaa. Se on erittäin monivivahteista; joskus matelua, joskus taas juoksua, mutta joka tapauksessa yksilön mukanaoloa äärettömän laajassa kansakuntien ihmisvirrassa.

Silloin aloin katsella maailmaa myös lähimmäisten näkökulmasta. Näin kaduilla nuorten ja yhteiskunnasta syrjäytyneiden hädän, enkä voinut sulkea niiltä silmiäni. Yhteentörmäykset voimattoman ihmisen ja suuren yhteiskuntabyrokratian välillä patistivat minua tekemään jotain, ottamaan edes kynän käteeni ja kertomaan tuntemuksista, joita ne mielessäni herättävät.

Niihin aikoihin löysin myöskin klassisen musiikin. Se alkoi vapauttaa sisimmästäni tunteita runon muodossa. Hyvä musiikki antaa yleisölle paljon enemmän, jos siihen ei ole liitetty sanoja. Sanat pakottavat kuulijan kulkemaan sanoittajan rinnalla yhteistä tietä, eivät salli vapaata vaellusta omissa maisemissa, omaa seikkailua luovuuden lähteen äärellä.

Vastaavasti hyvä teksti voidaan pilata väärillä sävelillä. Suomalaisessa musiikissa tämä ilmiö on vähän liiankin yleinen.

Musiikin lisäksi sadut ovat hyvin lähellä runojen maailmaa. Niitä minä aloin kirjoittaa runsas kymmenen vuotta sitten. Niiden tekemisessä minua kiehtoo vapaa valta vaeltaa minne ikinä minun mieleeni juolahtaa; voin kuvitella möyriväni jonain itikkana roskatunkiossa tai lentäväni haukkana taivaalla ja niin edelleen, ilman pelkoa, että kokisin olevani luvattomalla maaperällä.

Intoa ja kirjoittamista minulla siis riittää, kunhan vain löytäisin tavan tuoda ne markkinoille. Ilman suurta kustantajaa tai rahoittajaa on tekijän joskus pakko junnata lähes paikoillaan, mutta älkää siltikään unohtako minua, olen olemassa ja kirjoitan joka ikinen päivä jonkin verran uutta tuoretta tekstiä.

Turussa 13.3.2003

Ystävyydellä Hilkka Pulli