Mäki, Harri István

synt. 19.4.1968 Tampereella, asuu Juupajoella

harrastukset: koirat (kolme chihuahuaa ja Tiibetin spanieli), piirtäminen, elokuvien katseleminen ja matkustaminen

opinnot: Tampereen yliopisto ja Teatterikorkeakoulu

ammatti: teatteriohjaajan, teatterinjohtajan, kirjallisuuden läänintaiteilijan ja sanataiteen opettajan toimet

luottamustoimet: Pirkkalaiskirjailijat, hallituksen sihteeri 2002 -, Suomen nuorisokirjailijat, hallituksen jäsen 2002 -, Suomen näytelmäkirjailijaliitto, hallituksen jäsen 2002 -, Kansanvalistusseura, johtokunnan jäsen 2003 -,Teatteri 2000, johtokunnan jäsen 2003-, Oriveden taiteilijaseura, johtokunnan jäsen 2004-
palkinnot: Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinto 2001

Harri István Mäki on kulttuurin ja kirjallisuuden monitoimimies. Hän opettaa kirjoittamista, ohjaa teatteriryhmiä, kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja näytelmiä, kirjoittaa lehtiin ja vierailee kouluissa puhumassa kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.

Kirjailijan ammatin löytämisesta Harri István Mäki kertoo:
"Ryhdyin kirjailijaksi, koska olen aina rakastanut tarinoiden keksimistä, jo pienestä lapsesta asti. Olen myös ollut innokas valehtelemaan, dramatisoimaan ja suurentelemaan asioita. Kaikkein hauskinta oli saada aikuinen uskomaan itseä ja järkyttymään kertomasta. Siitä se varmaankin lähti liikkeelle. Halusta vaikuttaa toisen tajuntaan. Kun lapsena kirjoitti ensimmäisen kerran matkakirjoituskoneella, tuntui, että jokin asia kolahti sisälläni kohdalleen. Se tuntui siltä oikealta. Paremmalta kuin mikään muu, mitä oli aiemmin tehnyt. Mitä enemmän kirjoitin, sitä paremmalta ja hauskemmalta kirjoittaminen tuntui. Yläasteella muistan tienneeni, ensimmäisen julkaistun kertomuksen jälkeen, että minä todellakin haluan kirjailijaksi. Olin kirjatoukka, joka kulutti suurimman osan nuoruuttaan Tampereen kirjastoissa ja divareissa, päivästä päivään, kesästä talveen ja luin kirjoja ja kirjoitin kurinalaisesti, nauttien ja kauhistellen, miten paljon opittavaa kirjoittamisessa on. Luin kaikenlaista ja kirjoitin kaikenlaista."

Merkittävintä teosta omasta tuotannostaan Mäen on hankala poimia: "Vaikea kysymys. Omaa tuotantoa katsoessa taaksepäin tulee lähinnä halu kirjoittaa lisää kirjoja. Ehkä se kertoo jotakin minusta kirjailijana. Pidän varsin paljon nuortenromaanistani Aina söpönä. Olen kirjaan vanginnut sen kivun, jota nuori ihminen kantaa sisällään, kun oma fysiikka on pettänyt, perhemaailma on sekaisin ja unelmana on halu tulla kirjailijaksi, ja auttajia on vähän. Kaiken ympärillä leijuu miessukupolvien kokema kipu kansalaissodan ja savuavan Tampereen raunioilla, kipu, joka on siirtynyt aina isältä pojalle. Nyt tarinan päähenkilö pyrkii laittamaan tälle suvun tarinana kulkevalle kivulle lopullisen pisteen. Kirjoitin kirjan toimiessani Pirkanmaan kirjallisuuden läänintaiteilijana, tein sitä asuessamme Tammelassa, näin nykynuorten ja vuoden 1918 nuorten juoksevan samoilla kujilla kipujen ja toiveiden lävistämänä. Kirjoittaminen oli hektistä, tarina ja henkilöt tunkeutuivat uniini ja valveillaoloon voimakkaammin kuin mikään muu, mitä olen kirjoittanut. Tarina itketti minua ja myöhemmin kustannustoimittajaanikin. Kai olin ynnännyt romaaniin sen, mitä lapsena näin vanhojen papparaisten silmissä lapsuuden Sorsapuistossa. He kertoivat meille lapsille, jos me jaksoimme heitä kuunnella, vanhan teurastamon nurkilla Tampereen punakapinasta. Siitä ja Tullimakasiinin ja Rautatieläisten talon luodinreikäisistä puntatiiliseinistä jäi jotakin pysyvää tajuntaani."

Luovan työnsä lähtökohtia Mäki selvittää: "Lähtökohtana minulla on aina ollut se, että kuvaan jokaisessa kirjassa jotakin tiettyä teemaa ja mielellään ihmisiä, jotka ovat ahtaassa tilanteessa. Olen myös aina ollut kiinnostunut tiiviistä ilmaisusta, tiiviistä kirjoista ja siitäkin olen pyrkinyt pitämään kiinni. Mielenkiintoni kohde on ihmisten väliset suhteet ja erityisesti minua kiinnostaa kuvata sitä runsaan dialogin kautta. Olen aina kirjoittanut samalla lailla: aikaisin aamulla, kun muut nukkuvat. En ole kokenut suuria muutoksia kirjoittamisessa itsessään, kieli ja oivaltaminen kehittyvät pikkuhiljaa tiellä, joka on kaiketi minun itseni näköinen. Uskonkin voimakkaasti siihen, että ihminen on se tie, jota pitkin hän kulkee. Siitä olen aina pitänyt kiinni tietynlaisena mottona kirjailijana."

Ketkä kirjailijat ja mitkä teokset ovat olleet Mäelle itselleen merkittäviä?
"Kirjailijoita on niin paljon! Matkustellessani runsaasti pitkin maapalloamme olen aina sekaisin, kun näen kirjakaupoissa kirjailijoita, joiden tuotantoon ei voi tutustua kielimuurien tai ajan vuoksi. Merkittävimpiä kirjailijoita ovat olleet: Ernest Hemingway, Anton Tšehov, Fjodor Dostojevski, John Fowles, Johannes Mario Simmel, J. D. Salinger, Graham Greene, Yukio Mishima, Yasunari Kawabata, Yashar Kemal, Toni Morrison, Anne Garréta, Paul Verlaine, Victor Hugo, Harold Pinter, Douglas Adams, Leni Mattsson, Anna-Leena Härkönen, Mari Mörö, F. E. Sillanpää, Esko Raento, Kari Aronpuro, Väinö Kirstinä, Eira Stenberg, Väinö Linna.
Niitä on niin paljon… mutta nämä ovat tarjonneet minulle kirjailijan työn kannalta eniten portteja labyrinttiin.
Teoksista merkittäviä ovat olleet: Kenelle kellot soivat, Lokki, Kolme sisarta, Rikos ja rangaistus, Jumalten naamiot, Jumala suojelee rakastavaisia, Sieppari ruispellossa, Kultainen temppeli, Lumen maa, Haukkani Memed, Sinisimmät silmät, Nestemäiset taivaat ja Suru, ystäväkirja. Kääntämättömiä olisi toinen tukku…"

Pirkanmaalaisuuden merkitystä itselleen Mäki selvittää: "Varmasti merkittävyydestä kertoo se, että suurin osa kirjoistani tapahtuu Pirkanmaalla. On se keksitty Sihis-kirjojen kummitusmaailma - senkin vastine on todennäköisesti alitajuisesti Pirkanmaalla. Olen myös kiertänyt ympäri maailmaa ja aina palannut takaisin Tampereelle. Monen vuoden seikkailujen jälkeenkin muutin lapsuuden ja nuoruuden kaduille, sattumien kautta. Vai oliko se sittenkään sattuma? En usko sattumiin. Juureni yhdeltä osin ovat Tampereella, Tammelassa ja toisaalta Unkarissa, Balaton-järven rannalla. Kaikki maailman kaupungit, jotka näen, vertautuvat alitajuisesti minulla Tampereeseen. Kahden kannaksen ympäröimä kaupunki, kosken halkoma, raskaan historian suruviitta harteillaan, näkötorni tuijottamassa kohti taivaita… sen näen kaikissa maailman kaupungeissa uudestaan ja uudestaan. Tärkeintä lienee se, että Tampereella koen olevani kotona. Silmä lepää tehtaiden ja varastojen, siltojen ja puiden, hautausmaakivien, koulurakennusten ja harjujen moreenisessa sekamelskassa. Olen asunut Tampereella monissa paikoissa, kaikissa olen aina viihtynyt. Minä olen pirkanmaalainen. Siinä se."

Vuonna 2001 ilmestyi Kirjava kukko -sarjassa romaani Sarjakuvasankari, josta kirjoitettiin: "Harri István Mäen nimi yhdistyy hulvattoman anarkistiseen huumorivyörytykseen. Kirjoissa on kuitenkin aina aimo annos lämpöä ja turvallisuutta. -- Mäen kirjoissa harrastetaan aina myös kulttuuria. Janne ja isoveli harrastavat nukketeatteria. Uudenlaisen ihmiskuvan rakentamisen voi aloittaa jo ala-asteikäisistä." (AL 14.4.2001, Lotta Sonninen)

Mäki kertoo nuorten elämästä, ystävyydestä, rakkaudesta, mutta myös vaikeista asioista, kuten peloista, koulukiusaamisesta, väkivallasta, kuolemasta.
Nuortenromaania Maailman tärkein (2003) arvioitiin seuraaavasti:
"-- uuden nuortenromaanin maailmankuva on varsin pessimistinen. Tavallisesti humoristisuudestaan tunnettu kirjailija puhuu nyt kuolemasta suoraan eikä vain piilotetusti. Samalla hän esittää kritiikkiä äärimmäisyyksiin pyrkivää itsekästä kulttuuriamme kohtaan. -- Ilmeisesti viime vuosien maailmanpoliittiset tapahtumat ovat saaneet Mäen tuomaan nuortenkirjallisuuteen näin vakavan ja ahdistavan aiheen. Rujoudestaan huolimatta Maailman tärkein pyrkii antamaan välineitä pelon ja ahdistuksen tunteiden käsittelyyn. -- Tummien yksityiskohtien vastapainona kulkee nuorten ystävyyden ja rakkauden kuvaus." (AL 6.4.2003, Terhi Rannela)