Kuittinen, V.

Kultaseppä: No, tyttöseni, kuinkas kauppa käy tänään?

Liisa: Oikein hyvin, isä. Ainakin nyt aamupäivällä on ollut ostajia melko paljon. Niistä on ollut kolme kihlaparia. Voi, tiedätkös isä! He näyttivät niin onnellisilta. Aivan kuin olisivat olleet jossakin toisessa maailmassa, jossakin sadun ja unen valtakunnassa. Oikein tuli paha olla ajatellessani, etten minä ole vielä saanut kokea tuollaista autuutta.

Kultaseppä: Heh-heh-heh. Aivan sinä puhut kuin mikäkin vanhapiika!

Liisa: No, vanhapiika kai minä alan jo kohta ollakin.

Kultaseppä: Vanhapa niinkin. Viikon kuluttua täytät yhdeksäntoista vuotta. Oletpa todellakin vanhapiika, tyttöseni.

Liisa: Älä nyt pilkkaa, isä. Kyllä minusta voi hyvinkin tulla vanhapiika. Jo kaksi vuotta olen ollut valmis iän puolesta, mutta kukaan ei ole vienyt.

Kultaseppä: Kyllä sinä vielä siihen onneen ehdit. Eikä sitä paitsi ole mikään vahinko jäädä vanhaksipiiaksikaan.

Liisa: Mutta entäs vanhanpiian nimi. (Nyrpistäen nenäänsä.) Hyi!

Kultaseppä: Olet vielä liian nuori suremaan sitä.

[Tapahtui keskiyöllä. Karisto 1946, s. 7-8]