Kärhä, Kristiina

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuva: Pertti Nisonen/WSOY

Synnyinaika

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Elämäkertatietoa

Kristiina Kärhä (s. 1962) on Porista kotoisin oleva runoilija. Hän on opiskellut kirjoittamista Räisälän kansanopistosssa Kokemäellä ja Kriittisessä korkeakoulussa. Kärhä on työskennellyt kirjastoalalla sekä viimeksi Helsingin yliopiston soveltavan psykologian laitoksen tutkimusryhmässä assistenttina. Nykyisin hän keskittyy kirjoittamiseen. Kärhän esikoisrunoteos Tunnustuksia, uimahyppyjä ilmestyi 2008. Kärhä itse kertoo, että kuvataiteilla on suuri merkitys hänen kirjoittamiselleen. Hän saattaa viipyä näyttelyissä tunteja saamassa vaikutteita, ja runoissa onkin viittauksia kuvataiteisiin.

Lukukeskus

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tuotanto:
Häh?! Nuoren runon lähtöviivat. Teoksessa Rock on rajaton riemu – kilpailun kärki (toim. Kari Levola), ARTMIX 1985
Shh! FENIX nro 5 (antologia), Sanataiteen yhdistyksen julkaisu 2002
Pikkuaikuisia (Lasinen lapsuus -projektin kirjoittajakilpailusta koottu teos ammattilaisille, jotka työskentelevät lasten kanssa), A-klinkka säätiön julkaisu 2003
Tunnustuksia, uimahyppyjä, WSOY 2008

Tekstinäyte

Ovettomalla osastolla

En tiedä, mutta niin se vain on, että olen todella epämuodikas. Kirjoitan/
kiintymykseni kohteelle runsaspovisia sydänkoristeltuja kirjeitä/
itse kuin avaruusalus Aniaran solakka kultakypäräinen paluumuuttaja, siis/
ihan lattea ufo-tyyppi kaikin puolin pelkkää kafkamaista alkamisahdistusta/
pullollaan. Lupaan ja vannon olla hairahtamatta selibaattiin. Elän siinä/
peräti pakosta. Keskityn hyppäämään pää edellä, huuli pyöreänä/
ahvenena, käsivarret tiukasti pään ympärillä letti suorana/
putkena sojottaen kuin mikäkin penis, mutta ihan oikeasti. Rakastan/
ehkä sittenkin sinua, isä, vähän liikaa, sen yhden lasillisen verran,/
joka kiilaa rajusti yli sallitun inhimillisen rajan. Hyppään silti iäti/
suoraan suun suureen lämpiämään syliin, jota eläessäni en saanut koskaan/
kunnolla maistaa. Levähdän, kunnes lennähdän pois, tuiki mitätön/
päiväperhonen, jota eivät huomaa enää muut paitsi lapsuudenkesiinsä/
kroonisesti unohtuneet mielentilavammaiset seinäkoristeet. He eivät pääse/
milloinkaan todelliseen alkuun, mutta jatkavat silti yrittämistä. Kidutustuneena se/
merkitsee sekä tragediaa että komediaa vuorotellen eli aikamoista hevi-/
rokkia illasta aamuun ovettomalla osastolla.

(Teoksesta Tunnustuksia, uimahyppyjä, WSOY 2008)