Liinamaa-Pärssinen, Hilja
Elämäkertatietoa
Hilja Liinamaa-Pärssinen (s. Lindgren) syntyi papin tyttärenä Halsualla v. 1876. Hän aloitti elämäntyönsä sivistyneistöperheen jälkeläiselle soveliaalla tavalla: koulunkäynti Oulussa ja Kokkolassa johti Sortavalan seminaariin ja kansakoulunopettajan ammattiin. Avioliitto opiskelutoveri Jaakko Pärssisen kanssa (v. 1899) synnytti ensimmäisen kaunokirjallisen teoksen. Runokokoelma Primuloita (1900) on hempeän romanttinen, mutta enteilee pyrkimystä aatteellisuuteen. Pian Hilja ottikin ensiaskeleensa työväenliikkeen riveissä. Työskentely Viipurin Tiiliruukin kansakoulun opettajattarena oli avannut nuoren rouvan silmät näkemään työläisten elinolojen ankeuden ja etenkin naisten ja lasten aseman surkeuden. Hilja Pärssisestä tuli nopeasti sosialidemokraattisen naisliikkeen johtohahmo. Lehtiartikkeleissa, lentolehtisissä ja nyt myös runoissaan hän korosti yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kumoamisen välttämättömyyttä. Naisten äänioikeuskysymys oli näiden kirjoitusten keskeistä sisältöä, ja äänioikeuden toteutuminen v. 1906 oli työväenliikkeen naisaktivistien voitto.
Vuonna 1907 Hilja Pärssinen valittiin sosialidemokraattiseksi kansanedustajaksi. Eduskunnassa hän tuli nopeasti tunnetuksi kiihkeänä puhujana, jolle läheisiä aiheita olivat raittiusasia, aviottomien äitien ja lasten asema sekä avioliittolainsäädäntö. Vuonna 1907 ilmestyi myös runokokoelma Taistelon tuoksinassa. Sen säkeissä puhuu luokkataistelija ja tietoinen sosialisti, ei enää haaveellinen papintyttö. Seuraava merkittävä runoteos syntyi vallankumouksen kuukausina v. 1917. Elämän harhassa heijastuu toive paremmasta tulevaisuudesta, mutta myös suru sodan runteleman maailman vuoksi. Seuraavana vuonna Hilja ja Jaakko Pärssinen joutuivat pakenemaan Venäjälle poliittisista syistä. He palasivat kuitenkin takaisin, ja seurauksena olivat pitkät vankilatuomiot. Aviopuolisoiden välit rikkoutuivat Jaakko Pärssisen anottua armahdusta sillä perusteella, että väitti toimineensa vaimonsa poliittisen vaikutuksen alaisena.
Hilja Pärssinen armahdettiin v. 1923. Samana vuonna ilmestyi runokokoelma Jälleen vapaana. Pärssiset jatkoivat yhteiselämää, muuttivat Karjalan Kannakselle ja perustivat oppikoulun, jonka opettajina molemmat toimivat. Hilja sairastui rintasyöpään, mutta selvisi leikkauksesta. Hänet valittiin uudelleen eduskuntaan v. 1929. Sairaus kuitenkin uusiutui, ja Hilja Pärssinen kuoli 23.9.1935.
Lähteet:
Palmgren, Raoul: Joukkosydän. Vanhan työväenliikkeemme kaunokirjallisuus I. Porvoo 1966.
Tiennäyttäjät 1. Suomen työväenliikkeen merkkimiehiä Ursinista Tanneriin. Toim. Hannu Soikkanen. Helsinki 1967.
Saran unohdetut sisaret. Oulun kaupunginkirjasto. 1990.
Vuonna 1907 Hilja Pärssinen valittiin sosialidemokraattiseksi kansanedustajaksi. Eduskunnassa hän tuli nopeasti tunnetuksi kiihkeänä puhujana, jolle läheisiä aiheita olivat raittiusasia, aviottomien äitien ja lasten asema sekä avioliittolainsäädäntö. Vuonna 1907 ilmestyi myös runokokoelma Taistelon tuoksinassa. Sen säkeissä puhuu luokkataistelija ja tietoinen sosialisti, ei enää haaveellinen papintyttö. Seuraava merkittävä runoteos syntyi vallankumouksen kuukausina v. 1917. Elämän harhassa heijastuu toive paremmasta tulevaisuudesta, mutta myös suru sodan runteleman maailman vuoksi. Seuraavana vuonna Hilja ja Jaakko Pärssinen joutuivat pakenemaan Venäjälle poliittisista syistä. He palasivat kuitenkin takaisin, ja seurauksena olivat pitkät vankilatuomiot. Aviopuolisoiden välit rikkoutuivat Jaakko Pärssisen anottua armahdusta sillä perusteella, että väitti toimineensa vaimonsa poliittisen vaikutuksen alaisena.
Hilja Pärssinen armahdettiin v. 1923. Samana vuonna ilmestyi runokokoelma Jälleen vapaana. Pärssiset jatkoivat yhteiselämää, muuttivat Karjalan Kannakselle ja perustivat oppikoulun, jonka opettajina molemmat toimivat. Hilja sairastui rintasyöpään, mutta selvisi leikkauksesta. Hänet valittiin uudelleen eduskuntaan v. 1929. Sairaus kuitenkin uusiutui, ja Hilja Pärssinen kuoli 23.9.1935.
Lähteet:
Palmgren, Raoul: Joukkosydän. Vanhan työväenliikkeemme kaunokirjallisuus I. Porvoo 1966.
Tiennäyttäjät 1. Suomen työväenliikkeen merkkimiehiä Ursinista Tanneriin. Toim. Hannu Soikkanen. Helsinki 1967.
Saran unohdetut sisaret. Oulun kaupunginkirjasto. 1990.