Virtanen, Arto

Opinnot: keskikoulu, puolisen vuotta Vapaata taidekoulua ja sen jälkeen 3 vuotta Suomen Taideakatemiankoulua, jossa opiskelin maalaustaidetta. Olen myös käynyt sorvaajakurssin ja valtionrautateiden asemamieskurssin. Satunnaisia muita toimia: nuoruudessani toimin lähes kymmenen vuotta erilaisissa ammateissa, kuten rakennusapumiehenä, satamassa ahtaajana, aamulehtien jakajana, vr:n asemamiehenä jne. Näiden lisäksi olen toiminut erilaisissa seminaareissa runous- ja novellikurssien vetäjänä.

Kriitikkona ja lehtikirjoittajana olen tehnyt määrällisesti keskeisen elämäntyöni. Olen lähes 40 vuoden aikana julkaissut kirjallisuus- ja kuvataidekritiikkejä sekä kolumneja, esseitä ja muita puheenvuoroja mm. Parnassossa, Sanomalehti Kalevassa, Kansan Uutisissa, Demarissa, Ylioppilaslehdessä (vv. 1968-70), yhteensä kolmatta tuhatta juttua.

Käännöksistä mainittakoon:
Kaikki Jonathan Coelta suomennetut romaanit - Unen talo, Konnien klubi ja Suljettu piiri - sekä Paul Austerin Timbuktu.
Unohdetuin suomennostöistäni - ja täysin syyttä, koska teos sisältää merkittäviä novelleja - on toimittamani ja kääntämäni amerikkalaisen nykyproosan antologia Mitä ukkonen todella sanoi, WSOY, 2001.

Lisäksi vuosina 1986-1995 Yleisradiossa on esitetty 15 kirjoittamaani kuunnelmaa (joista en moniakaan pysty enää muistamaan edes nimeltä).

palkinnot:
Vaaskivi-palkinto 1984
Demarin avustajapalkinto 1988
WSOY:n tunnustuspalkinto 1995
Runeberg-ehdokas 2002 novellikokoelmalla Vapiseva sydän


Makuasioita:

Unohtumattomat ja vaikuttaneet taide-elämykset? Niitä on niin hirveästi, että nimeän jonakin päivänä ihan eri teokset kuin jonakin toisena, mutta aina, kun rupean noita teoksia luettelemaan, niiden vaikutus on niin valtava ja välitön, että ihoni nousee kananlihalle. Ehkä kaikkein vaikuttavimpina ylipäänsä taiteelliselle uralle lähtemiseen ovat olleet puberteetti-iässä saadut väkevät kokemukset seuraavilta kirjailijoilta, taiteilijoilta, elokuvantekijöiltä jne: 15-vuotiaana luin Gogolin Kuolleet sielut, ja se muutti minut täysin. Sitä ennen en ollut kyennyt aavistamaan, että yhteen kirjaan voisi saada niin rikkaan kuvan maailmasta, ja niin voimallisen elävänä kuvauksena. Tämän nuoruudenkokemuksen rinnalle ovat myöhemmin yltäneet lähinnä seuraavat teokset: Dostojevskin Idiootti ja Karamazovin veljekset, Thomas Mannin Buddenbrookit, Kafkan Oikeusjuttu, Tsehovin näytelmien jotkut nerokkaat tulkinnat, T.S. Eliotin Autio maa, ja jos jatkaisin, litania ei päättyisi ikinä.

Kuvataiteen puolella minuun vaikuttivat kouluvuosinani erityisesti Vincent van Gogh, Pablo Picasso ja Paul Klee, mutta myös Cézannen ja Jackson Pollockin tapaiset taiteilijat. Unto Pusan elämäntyö ja hänen teoria- ja maalausopetuksensa Vapaassa taidekoulussa vaikuttivat väkevästi.

Elokuvista väkevimpänä yksittäisenä teoksena koin Luis Bunuelin Viridianan, mutta hyvin voimakkaana ovat mieleen jääneet Bunuelilta myös Andalusialainen koira, Kulta-aika ja Los Olvidados, ranskalaisista uuden aallon ohjaajista Truffaut ja Godard, Italian neorealisteista Viscontin Rocco ja hänen veljensä, Vittorio de Sican Polkupyörävaras jne.

Musiikista taas nuorena kuuntelin pitkään voittopuolisesti aikoinaan hyvin elinvoimaista pop-rock-musiikkia ja venytin sillä nuoruuttani. Tärkeitä, nykyään tärkeämpiä kuin liian helposti sulava kaupallinen musiikki, minulle ovat kaikki hyvä jazz traditionaalisesta uusimpiin kokeiluihin sekä klassinen musiikki Bachista ja Beethovenista modernisteihin ja modernismin klassikoihin. Olivier Messiaenin Turangalila-sinfonia esimerkiksi RSO:n esityksenä Helsingin Finlandia-talolla (keväällä 2007) oli huumaava kokemus.

Teatterista voisin muiden taiteenlajien ohessa mainita, että kanadalaisen Robert Lepagen Elsinore (sooloesityksenä tehty Hamlet-tulkinta) ja Kristian Smedsin Tuntematon sotilas ovat olleet voimakkaita kokemuksia. Silloin kun teatteri menee suoraan kirkkaaseen ytimeen, se onnistuu hetkellisesti luomaan vaikutelman, että se pystyy suurempaan intensiteettiin kuin mikään muu taidelaji. Samalla tavalla unohtumattomia elämyksiä on noiden kahden lisäksi ollut kymmenkunta muuta, useimmat niistä ulkomaisten teatteriseurueiden vierailuesityksiä. Ja baletin puolella näihin unohtumattomiin kuului parin vuoden takainen Kansallisoopperassa esitetty Nijinskyn alkuperäiskoreografian rekonstruktio Stravinskin Kevätuhriin. Oopperan puolelta olen nähnyt edelleen uskomattoman hienoja esityksiä mm. Verdin Il Trovatoresta ja Nabuccosta, Puccinin Toscasta, Benjamin Brittenin Peter Grimesistä ja Wagnerin Lentävästä hollantilaisesta.

Fiktiivinen henkilö, johon voisin samastua? Voisin sanoa, että jollakin tavalla samastun lähes kaikkiin fiktiivisiin henkilöihin, jotka on kuvattu niin täydesti, että lukiessa joutuu menemään heidän nahkoihinsa. Tuntuu melko triviaalilta todeta, että minun on helppo löytää itseni Hamletista, tässä iässä kuningas Learistakin, don Quijotesta, sekä Stephen Dedaluksesta että Leopold Bloomista, lähes kaikista Philip Rothin ja Saul Bellowin alter egoista mutta myös Richard Wrightin mustista pojista, vaikka itse olen valkoinen, enkä juutalainenkaan, kuten Rothin ja Bellowin henkilöt. Ruhtinas Myskin olen tietysti myös minä. Ja Tom Sawyer, vaikka kaikkien poikien tapaan olisin mieluummin halunnut olla Huckleberry Finn. Isähahmoja todellisesta elämästä minulle taas ovat ja ovat olleet toisaalta Wyatt Earp ja Rokan esikuva Viljam Pylkäs sekä Väinö Linna ja Thomas Mann: ensin mainituissa korostuu individualismin rajoissa pysyttelevä maskuliinisuus, jälkimmäisissä älykkään kulttuuri-ihmisen kypsä viisaus. Näiden neljän hahmon muodostama kokonaisuus saa olla ristiriitainen; elämässä ei lopultakaan ole mitään ristiriidatonta.

Italia on viimeiset kymmenen vuotta ollut minulle mieluisa paikka, varsinkin, kun olen siihen kontaktissa myös kielen tasolla. Olemme viettäneet siellä parista viikosta pariin kuukauteen kestäviä aikoja ja tutustuneet kaikkeen mahdolliseen maisemista maan nykyiseen ja vanhaan kulttuuriin.

Kiehtova historiallinen henkilö tai aikakausi? En osaa sanoa mitään erityistä, koska ihminen on kiinnostava kaikissa kulttuureissa ja aikakausissa ja luo kiinnostavaa historiaansa, joka on pahimmillaan kaikki rajat ylittävällä tavalla epäinhimillisen hirveä.

Ärsyttäviä asioita ja ilmiöitä on tietysti niin paljon, etten tiedä, mistä alkaisin. Tänä aamuna esimerkiksi olin kävelylenkillä, ja kun olin tulossa takaisin kotiin, ylittämässä tietä suojatien kohdalla Klaukkalan Kirkkotien ja Professorintien kulmauksessa, Metsäkulmalta päin tuli henkilöauto kovaa vauhtia yrittämättäkään hidastaa, vaikka näki minut suojatiellä. Käytännössä autoilija pakotti minut yli 80 kilometrin tuntinopeudellaan jouduttamaan askeleitani; jos vaikka olisin jäänyt paikalleni seisomaan, autoilija ei olisi enää kyennyt pysäyttämään autoa ajoissa. Autoilija sitä paitsi oli she, not he, ja kaiken lisäksi blondi. Ajan itsekin paljon, mutta en mielestäni ole unohtanut, että jalankulkijat(kin) ovat ihmisiä: joillekin autoilijoille he tuntuvat olevan sukupuuttoon kuoleva laji.

Toinen harmittava asia on joidenkin, erityisesti poliitikkojen, ylivoimaisen hölmö suhde suomen kieleen. Poliitikot tuntuvat rakastavan kielikukkasia, joissa pompööseillä sanakäänteillä saadaan vaikutelma, että jotain mahtavaa on sanottu, vaikka itse asiassa ei ole sanottu ainakaan mitään järkevää. Valioesimerkki huonoista sanavalinnoista ja koomisen mahtipontisesta tyylirekisteristä on Ilkka Kanerva! Kun hän ei luottamuksen menetettyään suostunut tai tajunnut itse erota ulkoministerin paikastaan, hän syytti Jyrki Kataista sanomalla mm. "Sanonta 'kaveria ei jätetä' on käännetty päälaelleen." Mielestäni olisi aiheellista aikuismaisesti miettiä, millaisissa konteksteissa kyseistä sanontaa voi tyylikkäästi käyttää. Kanerva sanoi myös, että aina Johanna Tukiaisesta kuullessaan tai hänen kuvansa nähdessään hän alkaa voida pahoin, koska tuolla henkilöllä on hänelle "niin suuri symbolimerkitys". Mikä ihmeen symbolimerkitys?
Todennäköisesti Kanerva tarkoittaakin tunnemerkitystä, mutta kun tunteet ovat muuttuneet karvaiksi, hän sensuroi niiden olemassaolon. Jokainen kirjailija, psykologi ja muukin hengen ihminen tietysti käsittää, että myös negatiiviset tunteet ovat tunteita.