Jansson, Eija

On sama kuin

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

sadut

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

sadut

Tyyppi

kuvakirjat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

sadut

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

satukokoelmat

Tyyppi

satukokoelmat

Tyyppi

satukokoelmat

Tyyppi

kuvakirjat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

sadut

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

”Olen syntynyt 1954 Kemissä .Vanhempani olivat ”junan tuomia”, kuten niin monet muutkin vanhemman polven kemiläiset. Sukuun kuuluu mm. Karl Collaan, joka on säveltänyt Sylvian Joululaulun. Kirjailijoita tai kolumnisteja tästä suvusta mainitaan useita. Suvun historia kiehtoo minua paljon ja on saanut mielikuvitukseni liikkeelle.

Oma kirjoitusharrastukseni lähti tyypillisestä pikkutyttöjen päiväkirjan pidosta. Opin lukemaan varhain, koska kotonani luettiin paljon ja meillä oli tavalliseksi työläisperheeksi aika lailla kirjoja. Lisäksi kirjastoa käytettiin ahkerasti. Ensimmäiset taskurahani tienasin kirjoittamalla teinityttöjen lukemaan Hertta-sarjaan, opiskeluaikanani kirjoittelin harvakseltaan pieniä juttuja joihinkin lehtiin saaden muutaman kolikon vaivan palkaksi. Isäni kannusti minua kirjoitusharrastuksessani hankkimalla matkakirjoituskoneen, jota sitten naputtelin innolla yömyöhään.

Kotoa muutettuani kirjoittaminen jäi vähemmälle, sillä ajauduin yrittäjäksi. Lukeminen oli ainoa kirjallinen harrastus, johon aikani riitti. Sairastuin ensimmäisen kerran vakavasti 1998 ja jouduin lopettamaan työni joksikin aikaa. Kun toipuminen pääsi vauhtiin, ryhdyin kirjoittamaan ja maalaamaan ahkerammin. Tänä ajanjaksona syntyi ensimmäinen kirjani, joka julkaistiin vuonna 2003. Se lähti jonkinlaisesta purkautumisen pakosta, sillä mieleeni oli painunut vähän aikaisemmin tapahtunut raaka teko, josta kirjoitettiin paljon ja uutisoitiin tv:ssä. Kirjani on täysin fiktiivinen, mutta se sai ideansa tästä tapauksesta.

Kaikissa kirjoissani paitsi Sivubisneksessä, on sanoma tai teema aiheesta. Esimerkiksi Kivisydän sai alkunsa muutamasta sanasta – kosto ja kannattaako se. Rekkamiehen morsiamessa käsittelin kertomuksen mukana jonkin verran kuljetusalalla vallinneita tilanteita ja vaikeuksia. En syvällisesti, mutta kyllä sieltä voi lukea pitkistä työajoista ja ajoaikalakien mahdottomuudesta pienissä yrityksissä isojen huolintaliikkeiden puristuksessa. Tämän kirjan aihe lähti siitä, kun kuulin nk. muurahaiskuljetuksista, joilla liikutellaan erilaista tavaraa, tupakkaa tai huumeita pieninä ”muurahaiskuljetuksina”.

Hanna taas sai alkunsa siitä, kun eri puolilla Lapin lääniä yrityksiä alkoi kuolla ja lehdistä sai lukea saneerauksista saneerauksien perään. Halusin kirjoittaa suurennellen ja hiukan dramatisoiden tilanteesta, jossa nuoren perheen äiti jää näin työttömäksi ja hänen mielenterveytensä rakoilee, jolloin alkaa tapahtua aika kamalia asioita. Tarkoitus on ollut herättää ihmisiä ajattelemaan, että näinä päivinä ei mikään ole mahdotonta. Ei edes ihmisen sekoaminen siten kuin Hannan kävi, tosin toisen psykoottisen henkilön avustamana.

Murha Myllyssä- antologiaan kirjoitin novellini kustantajan pyynnöstä. Kirjassa kaikilla kirjailijoilla oli sama aihe ja on mielenkiintoista lukea, miten erilaisia novellit ovat niin tunnelmaltaan kuin aiheeltaankin ja millaiseen myllyyn itse kukin on tapahtumansa sijoittanut.

Kirjoittaminen on minulle harrastus, ei pakko enkä osaa olla niin kunnianhimoinen, että toivoisin valtavaa menestystä tuosta vain. Se vaatii raaempaa työtä kuin mitä jaksan tehdä ja enemmän lahjakkuuttakin. Näin ajatellen asiasta ei synny turhaan paineita ja kirjoittaminen säilyy mukavana harrastuksena. Tietysti on hauska, että kirjoistani on pidetty ja niitä luetaankin ahkerasti. Se lienee paras kiitos. Sen turvin on hyvä myös jatkaa ajatellen, että minulla on jotain annettavaa toisille.

Tietokoneeni pursuaa kymmenien käsikirjoitusten alkuja tai synopsiksia. Joitakin niistä saatan jatkaa, toiset taas odottavat työstämisvuoroaan vuosia. Se on sitä nykyaikaista pöytälaatikkoon kirjoittamista.” (Marraskuu 2007)

Kirjailijaksi taisin tulla sattumalta. Olen kirjoittanut aina enemmän tai vähemmän. Kirjoitan lyhyissä pätkissä, koska aikaa yrittäjällä ei pitkiin sessioihin ole. Kirjoitan omaksi ilokseni ja olen tyytyväinen, että kirjani tuottavat iloa ja lukijat viihtyvät kirjojeni parissa. Kirjoittaminen ei ole minulle mikään vakava asia, vaan eräs harrastuksen ja huvin muoto. Kun kirjoitan, kätken dialogeihin tai jonkun roolihahmon ajatuksiin omia mielipiteitäni. Tosin en kovin runsaasti niitä viljele, mutta aina joskus on hyvä voida sanoa sanottavansa...

Lempikirjailijoita ei ole, eikä sellaisia löydy muusikoista tai elokuvista. Latinalainen musiikki, espanjalainen iskelmä, flamenco ja kevyt klassinen ovat kuitenkin mieluista kuultavaa. Elämän tärkein asia on oman perheen hyvinvointi. Motto: Elä ja anna toistenkin elää. Sanat saattavat myös satuttaa.

Elämäkertatietoa

Eija Jansson on Kemissä 01.03.1954 syntynyt kirjailija. Hänen tuotantoaan on kustantanut Myllylahti Oy sekä Nordbooks. Jansson on asunut myös Espanjassa. Nykyinen asuinpaikka on Kemi.

Harrastukset: hiihto, lukeminen, maalaustaide ja marjanpoiminta.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Keväällä 2010 avataan Kemin moottoritien alikulkusillat virallisesti. Kuvanveistäjä Marjukka Korhonen on tehnyt niihin taidetokset, joihin minulta pyydettiin tekstit, aiheena jotain kemiläistä; kuvitteellinen kemiläinen, tapahtuma Kemissä tms. Teksti on kaiverrettu näihin teoksiin.

Tekstinäyte

Tyttö oli järkyttynyt eikä tuntunut mukavalta kiusata häntä. Mutta sellaista se on, haavoja pitää repiä, kunnes selvyys on saatu.
- Onko teillä ketään, joka olisi kanssanne täällä? Rutanen kysyi.
- En tarvitse ketään, tytön ääni oli ohut kuiskaus. Sitten hän nykäisi päänsä pystyyn ja uhmakas ilme nousi kalpeille lasvoille. – Voisitko nyt mennä. Minä en tiedä yhtään enempää.
- Toki, Rutanen nousi hitaasti, astui askeleen oven suuntaan ja pysähtyi sitten. – Miten minusta tuntuu, ettet kertonut kaikkea. Pelkäätkö sinä jotain?
- Kerropas, tyttö kivahti. – En halua sotkeentua mihinkään…
- Nyt on kysymys murhatutkimuksesta, ei sen vähemmästä, Rutasen äänessä soi hienoinen ärtymys. – Kaiken lisäksi kysymyksessä on serkkusi…
- Älkää, tyttö sanoi anovasti.
- …joka on murhattu raa’asti, Rutanen jatkoi tyynesti.
Tyttö peitti kasvonsa käsillään ja näytti kovin hennolta ja pieneltä yksin ison olohuoneen vähäisen kalustuksen keskellä. Uhma oli hetkessä pyyhkiytynyt pois. Poliiseja vastapäätä huojui kalpea lapsi, jonka ei olisi pitänyt olla yksin.
Tyttö alkoi nyyhkyttää ja Rutanen meni hänen luokseen, ohjasi istumaan. Hän otti tytön pienen käden kouraansa ja piteli sitä hetken, kunnes tyttö veti sen pois.

Menneisyyden varjot. Nordbooks 2009. Sivu 47.