Jääskeläinen, Markus

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Bo Strandén / Otava

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Nimi

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Nimi

Tyyppi

runokokoelmat

Muut teokset (kääntäjänä)

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

Kirjoittaminen tapahtuu oman sisimpäni ehdoilla. Kirjoitan itsestäni, mutta kaikki kirjoittamani ei ole välttämättä "totta". Runous ei ole puhdasta fiktiota, mutta ei sitä voi lukea päiväkirjanakaan. Olen iloinen, jos jokin kirjani, runoni tai lauseeni koskettaa itseni lisäksi myös jotakuta lukijaani. Sen parempaa palkintoa runoilija ei voi työstään saada.

Elämäkertatietoa

Markus Jääskeläinen (s. 1969) on Australiassa asuva runoilija ja kääntäjä. Hän on julkaissut useita runokokoelmia, ja hänen runojaan sekä proosaansa on julkaistu eri antologioissa ja lehdissä. Jääskeläinen on toiminut myös kirjallisuuskriitikkona, kolumnistina ja matkareportterina. Hän perusti runoilija ja kustantaja Tommi Parkon kanssa Runoyhdistys Nihil Interitin vuonna 1994 ja työskenteli Tuli&Savu -lehden päätoimittajana 1994–96.

Jääskeläinen on kääntänyt runoutta, proosaa ja asiatekstiä englannista ja saksasta suomeen. Hän on suomentanut mm. William Carlos Williamsin runojen valikoiman sekä Jack Kerouacin romaanin Dharmapummit. Jääskeläisen runoutta on käännetty mm. englanniksi, espanjaksi, ranskaksi ja saksaksi.

Lukukeskus

---



Syntynyt
1969 Helsingissä, asuu Turussa

Opinnot
ylioppilaan paperit Vehkalahden lukiosta 1989
opintoja Turun yliopistossa vuodesta 1991: pääaine englantilainen filologia, sivuaineet yleinen kirjallisuustiede, folkloristiikka, uskontotiede

Harrastukset
lukeminen, matkustaminen, jooga

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Mukana yhteiskokoelmissa ja antologioissa
•Kaukaa tullut vesi: runoelma Räpsööstä 1996. Jukka Hannulan ja Juhani Tikkasen kanssa. Lounais-Suomen kirjailijat 1996
•Vanhat Laulut Nimettömät Eläimet. Tommi Parkon kanssa. Nihil Interit 1994

•Miljoona hiljaisuutta. 13-18-vuotiaiden runoja. Kirjayhtymä 1986
•Parhaat rakkauskirjeet. Rakkauskirjeen käsikirja. Pikku-idis 1992
•Sanojen sirkus. Kirjailijat kohtaavat •Pentinkulmalla. Väinö Linnan seura 1996
•Turku-retkeni. Lounais-Suomen kirjailijat 1996
•Eld & Rök: ung åboländsk brandfarlig lyrik. Konstkomissionen i Egentliga Finland 1999
•Maailma on teonsana. Suomalaisia runoja. WSOY 1999
•Liljojen aikaan. Kukkarunoja. Otava 1999
•Päin näköä. Laatusana 2001
•Päivistä parhaat. Otava 2001
•MotMot: elävien runoilijoiden klubin vuosikirja 2002. WSOY 2003

•Täkyjuttu: nuori turkulainen runo. DVD-levy. Suomen kirjailijaliitto 2002
Runo & ääni: turkulaisen runouden äänite. CD-levy. Savukeidas 2002

Runoja lehdissä
•Parnasso 3/1993, 1/1996, 4/1997
•Tuli & Savu 1/1994, 3/1998
•Books from Finland 3/1999
•Pequod 28-29/2001 (Ruotsi)

Markus Jääskeläisen runojen käännöksiä antologioissa
Liettua:
•Poezijos Pavasaris. Kääntäjä Virginija Dzvonkaite-Koivula. Vaga 2002

Venäjä:
•Etot bezumnyi razumnyi mir. Literatura sovremennoi Finljandii. Kääntäjä Taissia Djafarova-Viitala. DEAN+ADIA-M 2002

Tsekki:
•Má tvár jazyce: antologie soucasné finské poezie. Kääntäjä Viola Parente-Capková. Host/Weles 1998


Markus Jääskeläisen suomentamia tekstejä
•William Carlos Williams: Kevät ja kaikki: runoja vuosilta 1917-1962. Nihil Interit 1999
•Jack Kerouac: Dharmapummit. Alkuteos The Dharma Bums. Sammakko 2001
•Jack Kerouac: Tuuliajolla Big Surissa. Alkuteos: Big Sur. Sammakko 2002
•Neljä William Carlos Williamsin runon käännöstä. Teoksessa Maailman runosydän. WSOY 1998
•Neljä runoa teoksessa Allen Ginsberg: Huuto ja muita runoja 1947-1971. Sammakko 1999
•Klassikkorunojen käännöksiä teoksessa Harold Bloom: Lukemisen ylistys. Otava 2001

Kirjallisuuskritiikkiä lehdissä
•Parnasso 1996-
•Tuli & Savu 1996-
•Turun Sanomat 1995-

Tekstinäyte


LUMIHIUTALEITA

Tarina miehestä joka istuu autossa parkkipaikalla,/
katselee kuinka lumihiutaleet leijuvat maahan./
Hän irrottaa turvavyön, kaivaa taskusta aseen,/
nostaa sen ohimolle, laukaisee./
Hän riisuu takin, asettaa solmion kojelaudalle,/
avaa ylimmäisen napin, painaa sormen liipaisimelle./
Ikkunan ulkopuolella hiutaleet/
sulavat asfaltille, mies pysäyttää auton,/
antaa moottorin jäähtyä, hän katsoo naisen kuvaa/
lompakossa, sen pinta on murtunut,/
kasvot säröjen alla yhä nuoremmat./
Hän kiihdyttää risteykseen,/
valot eivät vaihdu, alkaa sataa/
lunta, märkiä painavia hiutaleita.


(Teoksesta Lentokala, Otava 2008)


Sormet lomittuvat sormiin: minua ei ole.
Jos sinua ei ole

Vanhat runoilijat polvistuvat
kohti kiveä, jossa ei ole kirjoitusta.
Minä katson kaukaa, puuttumatta.
Vapisen itseäni, ja kirjoitustani.
Heidän sanansa puhuvat minussa.
Puhumme itsestämme.
Mitään ei jää;
emme me, ei meidän jälkemme.
Uudet runoilijat polvistuvat
kohti kiveä jossa on meidän nimemme.


Onnellinen nainen herää puiden keveyteen.
Kallio ja pisarat, tiu'ut, helkähtävät
ääneti, harmaa jäkälä murtuu
hänen varpaidensa väliin.
Onnellinen nainen pesee kasvonsa
lähteessä; vedessä silmät,
aivan uudet, mutta tutut.
Hänen hiuksensa leviävät kuin lumi maahan
maalis huhti kevään tahto
viimeinen kantamus.
Puut repivät juurensa kiihkossaan,
kuusi kieltä kutsuu tanssiin
naisen onnellisen.


Kokoelmasta Kunnes muuta näen


Näit unta että heräsit.
Olit yksin vuoteessa.
Äiti kantoi tavarat sisään,
riisui vaatteesi.
Me peittelimme
pullean
vartalosi vällyn alle.

Et nähnyt unta.
Sinä nukuit.


Ohjeita runoilijalle

Pellon peittää lumi.
Se on kokkareinen ja kova

Maamies tulee ovesta
mustat saappaat jalassa,
ei sano päivää.

Kävelemme peräkanaa
koskemattoman pellon reunaan,
saamme talikon käteen,

käskyn luoda.


Syys.

Laineet ilman
suuntaa, järvi
selällään.

Hylje näkee unta.
Viikset jäässä.


Milloin tahansa kaikkein kauhein
käy toteen; älä avaa verhoja,
älä käänny ympäri! Pidä silmät
kiinni, leiki kiveä. Hyvin hitaasti,
mihinkään koskematta, pue takki yllesi,
poistu huoneesta. Aurinko kantaa
punaista taivasta suussaan,
mustat linnut raakkuvat lehdettömissä
puissa. Kuolemaa pahempi on nukkua aamun
ensi säteisiin.


Kokoelmasta Siemen


Kyntäjä kynti peltoa mutta ei jaksanut enää.
Hän päätti antaa sen vieraan kynnettäväksi, unohtaa
vaimonsa, pienen lapsensa. Hän käveli kylään, kylän
tielle, tuli tuntemattomalle seudulle.
Aurinko laski, kuu nousi. Kyntäjä nukahti ja näki
itsestään unta: hän oli käärme ja lintu. Kun hän heräsi,
tie kulki vuoren yli, katkesi peltoihin ja järviin,
muuttui poluksi, risteykseksi, katosi valoon, oli
pimeys; hän ei tiennyt missä oli, oliko missään.

Hänestä tuli vanha. Hän unohti kielen joka erottaa sian
hevosesta, polkupyörän talosta, keittiön risuhaasta. Hän
ajatteli että naiset ovat miehiä, virhe oikein. Hän
ponnisteli ja ponnisteli mutta ei tuntenut rasitusta.
Hän liikkui mutta oli paikallaan, söi eikä tullut
täyteen.
Silloin hänestä tuntui että oli aika mennä kotiin. Hän
avasi oven, huhuili: talo oli tyhjä, hirret katossa
kaikuivat hänen omaa ääntään.
Hän käsitti ettei ollut yksin.


Runoilijan ensimmäisen kirjan painosta ei kahdessa
vuodessa myyty loppuun; hän sai kustantajaltaan kirjeen
jossa myymättömiä, varaston tukkona lojuvia viimeisiä
runoja tarjottiin omakustannushintaan.
Runoilija tiesi etteivät runot häntä hyödyttäneet;
niitä voisi katsella, mutta ne eivät puhuisi. Ne
puristuisivat toistensa mahoihin pahvilaatikon
pimeydessä, oppisivat unohtamaan.
Hän ajatteli ettei säälinyt itseään. Hänen kirjansa
palaisi hiljaisuuteen. Sitä ei kosketeltaisi, se keräisi
voimaa. Yksinäisyys muuttaisi keltaisen kannen
kullaksi; kirjaimet sormen jäljiksi.


ÄITINI KOTONA

Pilvien harmaassa massassa
piippujen pistävät savut:
helvetti taivaan alla.
Sinä huokailet hiljaa
et puhu sinun varovaiset
liikkeesi: sinä pelkäät.
Kuvittelet poikasi
kuolemalla kuolevan;
jumalan tyhjät silmät
vielä rukousta, rakkautta,
toivoa täynnä.
Mutta minä uskon toisin:
en enää usko.
Kuuntelen alkavaa myrskyä,
unohdun muistoihini
ikkunan läpi
näkyvälle pihalle.


Yö lausetta lyhyempi.
Pimeä.
Kirkas.


Kokoelmasta Testamentti

AVARUUSMIES

Houston, sydämeen sattuu.
Houston, muistot ovat valkoisia
pilviä, kusevat auringon
neekerihuulille.
Houston, olen keskustellut
sieluni roskakorin kanssa,
olen tyhjentynyt.
Houston, vain ruumiini tanssii.
Houston, ikkunassa on televisio,
maailman munasoluautomaatti,
kuva valon raiskatuilla reisillä.
Houston, kotiin on niin helvetisti matkaa.
Houston, on aika väläyttää katkennutta hymyä,
kaivaa salaisuuksien salkku
hampaiden välistä.
Houston, on aika levittää
paperit ihon harmaalle
kiitoradalle, leikata tuulen
roikkuvat hiukset.
Houston, olen syönyt nimeni.
Houston, oven takana on tyhjyys,
avaan sen.


Tässä hetkessä,
varoittamatta:
tyhjän rivo
kosketus,
kuoleman
kokemattoman
kauhu.


SUKUPOLVET

Pihavalon ylle kaartuva
avaruus, painovoiman kädet
tähtien taskuissa:
kuin huolettomat
uudet talonomistajat
nostamme jalat
pöydältä kävelemme
höllyvään pimeyteen
näkymättömän vuoren
kumiselle huipulle.
Kerromme syntymättömille
lapsille ettei
tulevaisuutta ole:
lehmät nurmikolla kuluvat
pahviksi, puhelinpylväiden
hatut ruostuvat sateessa.
Ihminen on yksin
keskellä elämää.


Ääretön avaruus maailman
kaikissa kirkonkylissä.

Kokoelmasta Tässä hetkessä, varoittamatta


sulavan lumen kosketus varpaissa,/
tilaa lakata liikkumasta,/
liikuttua:/
kevään ensimmäisellä/
nurmikolla räkättirastaiden/
maailmankaikkeus,/
valmis


(Teoksesta Valmis, Otava 2004)