Kälkäjä, Mirjam


 
 
Nimi
Kälkäjä, Mirjam
Kirjailijan muu nimi
Mikki
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Koulutus tai tutkinto
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Kirjailijan omat sanat
Ensimmäinen julkaistu kirjallinen työni oli inarilaisessa opettaja Pekka Lukkarin toimittamassa sanomalehdessä julkaistu matkakertomus Lapin lapset Helsingissä, jonka kirjoitin 10-vuotiaana 1949. Hieman myöhemmin 13-14 vuotiaana lähetin novellejani Apu-lehteen, joka silloin julkaisi myös kaunokirjallista tekstiä. Näitä julkaistiinkin useita, ja sain toimittaja Veikko Ennalalta monia arvokkaita neuvoja. Myöhemmin monien eri työpaikkojen jälkeen sain kutsun toimittajaksi Pohjolan-Sanomiin. Toimittajavuosinani julkaisi Kust. Oy Pohjoinen runokokoelmani Lähtölaulu vuonna 1975.

Petsamolaiset-romaanikäsikirjoitusta pidin pöytälaatikossani, kunnes rohkaistuin lähettämään sen Kirjayhtymään. Ihmeekseni käsikirjoitus hyväksyttiin ja sain kriitikoilta hyvinkin myönteisen vastaanoton. Petsamolaiset dramatisoitiin myös näytelmäksi Rovaniemen teatteriin.
Sain ensimmäisen stipendin Lapin taidetoimikunnalta, ja kirjoitin toisen kirjani Maan ja joen poikki. Aihepiirinä oli jälleen Petsamo. Tämä menetetty maakunta on aarreaitta kirjailijalle, sinne saatoin sijoittaa useimmat tarinani.

Teemoina minulla ovat syrjäytyneet tai syrjäytetyt marginaali-ihmiset, taiteilijat (Tulijoki) tai muut kylähullut (novelli ja näytelmä Kalkki-Pappi), vammaiset tai jotenkin erilaiset (Käsillä toinen tarina tai Kallis Lapsi), selviytyjät (novelli Toinen talvi).

Olin toimittaja parikymmentä vuotta, mutta aktivoitunut nivelreuma pakotti jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle nelikymppisenä. Olin tuolloin jo aloittanut kirjailijantyöni. Siitä muodostui minulle toinen ammatti ja se oli tärkeä linkki elämään. Kun työ sujuu, elämä sujuu. Kirjoitan edelleen joka päivä. Olen kirjoittanut romaanien lisäksi elämänkertoja ja parisenkymmentä esitettyä näytelmää.

Lempikirjailijoitani on paljon, ja ne vaihtelevat elämäntilanteen mukaan. Joitakin kirjailijoita on, joihin palaan yhä uudelleen, yksi sellainen on Haldor Kilian Laxnes. Musiikkia kuuntelen paljon, useimmin soi joku Radio Ykkösen musiikkiohjelmista työhuoneessani. Elokuvista palaan yhä uudelleen Konstantin Lopusanskin ohjaamaan Kuolleen miehen kirjeet -filmiin. Sen verkkaisesta ja filosofisesta lopullisen tuhon tunnelmasta on vaikea irrottautua. Ihmeellistä on, että silloin kun itse olen masentunut tai surullinen, tuo maailmanlopun kertomus lohduttaa, antaa perspektiiviä.

Elämässä tärkeimpiä ovat ihmiset ja työ. Lähimmät omaiset ja tärkeimmät ystävät, mutta myös kaikki uudet ihmiset, esim. teatterilaiset, joihin saan tutustua Mikin Vintin teatteriharrastuksen piirissä. Lahjakkaiden ihmisten parissa saa uutta voimaa. Työ on toinen asia, joka pitää elämän liepeessä kiinni. Kirjoittamiseen heittäytyminen, sen armoille jättäytyminen, uusien tärkeiden asioiden kirjaaminen on elämää syvimmillään ja korkeimmillaan. Kun työ sujuu, ihminen on samanlaisessa euforian tilassa kuin rakastuessaan. Kukapa ei haluaisi olla aina rakastunut?
Elämäkertatietoa
Mirjam Kälkäjä on Petsamossa vuonna 1939 syntynyt toimittaja ja kirjailija. Hän asuu Torniossa. Kälkäjän tuotanto käsittää romaaneja, näytelmiä, runoja, sanoituksia, dokumentteja, runo- ja novelliantologioita, näytelmällisiä ohjelmakokonaisuuksia (mm. Varejoki-ryhmä) ja mietekirjoja. Mirjam Kälkäjän tuotannossa Petsamo ja petsamolaisuus ovat keskeisiä. Hänen kiinnostuksen kohteena on myös ahdistettu ja poikkeava yksilö henkisesti tiukkarajaisessa yhteisössä.

Mirjam Kälkäjä on perustanut ja johtaa musiikkiteatteriryhmä Mikin Vintti ry:tä, joka tuottaa musiikkiteatteria, konsertteja ja tallenteita. Kälkäjä on yksi ryhmän kirjoittajista ja ohjaajista. Hän on kirjoittanut myös kolumneja ja pakinoita eri sanoma- ja aikakauslehtiin sekä Suomen Yleisradioon (Radio Suomi / Lapin Alue).

Jäsenyydet: Valtion kirjallisuustoimikunta 1995-1998, Lapin taidetoimikunta 1995-1997, Lapin Kirjallisuusseuran hallitus 1995-1997, Tornion Kesäteatterin perustajajäsen 1973, Mikin Vintti-teatteriyhdistyksen perustajajäsen, kirjoittaja ja puheenjohtaja v:sta 1997, Värejoki-Ryhmän perustajajäsen, kirjoittaja ja ohjaaja v:sta 1955 lähtien.

Myönnetyt palkinnot: Uusi Suuri Kirjakerho: vuoden kirjailijapalkinto 1978, Tornion kaupungin kulttuuripalkinto 1979, Suomen Maakuntakirjailijat vuoden 1987 kirjailijapalkinto, Tornionlaakson kunnan toimikunta: vuoden 1988 Tornionlaakson kulttuuripalkinto, Tornion Nuorkauppakamari: Vuoden Torniolainen 1990.

Harrastukset: Elokuvat, lukeminen, musiikki ja teatteri
Tekstinäyte
Aki raivoaa edestakaisin huoneessa, pitelee päätään kuin se paisuisi. Enää ei jaksa kiroilla sentään, viuhtoo vain seinästä seinään ja puristelee käsiään nyrkkiin ja auki, nyrkkiin ja auki. Hän tuijottaa Ritvaa, joka kyhjöttää sohvan nurkassa viinilasi kädessä, jalat allaan. Itkee.
- Itke vaan. Pitkän ilon jälkeen. Olisit pitänyt huolen! Mutta ei. Ei edes sen vertaa. Minulla tässä olisi syytä itkeä, minä olen isä – mitä minun pikku tyttärelleni on annettu tapahtua, mitä hänelle on tehty! Hän rysähtää istumaan nojatuoliin.
- Oma tuoli, voi voi, tässä otin ennen iltaviskini telkkarin ääressä, ja Minna tuli ja kiipesi syliini, siitä on kauan. Minna oli silloin niin pieni ja painautui kiinni, niin sylinmyötäisesti, tuoksui mansikalta. Kertoi omia pikku tarinoitaan pihalta ja tarhasta, eläimistä ja kavereista.
Aki huikkaa lasin tyhjäksi ja levittää kätensä teatraalisesti:
- Kuinka pitkä aika siitä onkaan! Ne iltatuokiot jäivät kouluvuosien taakse. Minna on kasvanut sylistä ulos. Niin se on. Tulee sentään vielä joskus ja kiehnää olkapäätä vasten.
- Kinuaa rahaa. Ritvan ääni on myrkyllinen.
- Isään turvautuu, kun ei äidistä turvaa ole!
- Ja sinä annat!
- Totta kai! Minnan kevyestä poskisuukostakin jo antaisin hänelle maailman!
Kyllä Ritva sen muisti. Jos hän kielsi, isä lupasi. Mitä kasvattamista se oli? Sitten olivat tulleet pitkätukkaiset poikakaverit, nopea luiskahtaminen portaita ylös Minnan huoneeseen, iltakausien nyhjääminen puolipimeässä kämpässä, se hirveä musiikki! Ritva oli seisonut tiukkaselkäisenä hellan ääressä ja valvonut kastiketta tai lihaa tai jotakin, eikä meteli ollut hiljentynyt vaikka Akikin oli käynyt portaiden alapäässä huutamassa. Lopulta Aki oli kiivennyt Minnan huoneeseen: hämärässä oli syntynyt vipinää, ne olivat lennähtäneet erilleen, haroneet hiuksiaan, sänky oli vingahtanut. Ja Aki oli siepannut jannua niskasta ja paiskannut portaita alas ja Minna oli itkenyt ja kironnut rumasti, heittänyt rotsin niskaansa ja painunut pojan perässä ulos. Aki oli seisonut portailla ja huutanut Minnaa, mutta tyttö oli vain juossut eteenpäin ja katu oli ollut leveä ja märkä ja kadunkulmassa oli nojaillut se pitkätukka ja sytyttänyt tupakan, sytkäri oli leimahtanut ja sitten tupakan punainen silmä.
Ja Ritva oli seisonut keskellä keittiön lattiaa ja katsonut Akiin ja Aki oli huutanut hänelle, miksei hän ollut tehnyt mitään, vaikka muka äiti on, miksi hän antaa tuollaisen jatkua! ja oli kaatanut lasiinsa toisen viskin.
Ja Ritva oli sanonut vain:
- Se on nyt heidän aikansa. Muista itseäsi.
- No nyt ollaan sitten tässä! Aki puuskahtaa, ponnistelee hengitystään rauhalliseksi. Miettii tilannetta.
- Sen on täytynyt olla jotakin väkivaltaista. Joku niistä hirviömäisistä hujopeista on tehnyt pahaa Minnalla.
- Niinkö luulet.
- No et kai sinä usko, että Minna omasta halustaan! Hänhän on vielä lapsi.
Ritva kallistaa kulauksen lasistaan ja panee sen sitten pöydälle, hieroo kämmenselkään kyyneleitä silmistään ja hymähtää.
- Missä vaiheessa se on? Minä tunnen yhden hyvän lääkärin.
- Minna aikoo pitää sen.
- Tämäkin vielä! Ja miten se järjestyisi? Sanopa se! Minnallakin vielä ammattikoulu kesken.
- Kyllähän tänne yksi lapsi sopii, onhan tässä tilaa.
- Iso on talo. Muistat vaan kenen.
- No, virallisestihan tästä on puolet minun.
- On siinä sinulla ohjelmaa seuraaviksi pariksikymmeneksi vuodeksi!
- Kyllä me se Minnan kanssa yhdessä hoidetaan.
- Eli siis sinä hoidat. Tämä on sen sinun ikuisen äitiys-kompleksisi ansiota. Sinä olet puhunut Minnan ympäri. Mutta siitä ei tule mitään. Minna opiskelee. Lukee kieliä. Menee ulkomaille hyvään ammattiin, tulkiksi Brysseliin. Tai Yhdysvaltoihin.
- Tämä on Minnan oma päätös.
- Sitä minä en usko. Sinä se olet kasvattanut sisällesi sellaisen helvetin toteemin tuosta äiti-pakkomielteestäsi. Sinulla pitää olla joku joka tolkuttaa: äitiäiti, äitiäiti. Johannaa et kelpuuttanut, kun ei suostunut sinua äidiksi tituleeraamaan.
- Niinkö sinä ajattelet.
- Minnan tulevaisuus tässä on pielessä.
Ritva kumartuu taputtamaan häntä kädenselälle. – Kyllä kaikki järjestyy.
- Niin sinä sanot! Lapseni on pilattu. Ja sinä vain taputtelet siinä.
Ritva nousee, päivä on ollut pitkä, ja tämä sitten. Aki iskee nyrkkiä käsinojaan:
- On se merkillistä, että nainen ei tuon vertaa ymmärrä vartioida. Jos minä olisin ollut täällä, ei tätä olisi tapahtunut! Minna teki sen ikävissään. Ikävöi isää.
- Mutta sinä et ollut täällä.
- Kenen syy se on?
- Sinun luoksesi Minna meni, kun minä kielsin jostakin, kun yritin valvoa. Sinulta sai luvat ja rahaa.
- En minä neuvonut niitten huorapukkien matkaan.
- Leo on ollut Minnan kaveri jo kauan,. Ne on kulkeneet yhdessä jo pari vuotta.
- Herrajumala. Minnahan on lapsi. Eikä se minun luota koskaan kenenkään jannun mukaan lähtenyt.
- No ei tietysti, kun tiesi miten mustasukkainen sinä olet
- Mustasukkainen! Omasta lapsestani!
- Omasta pikku tyttärestäsi, ihan niin. Sinähän se suunnittelin Minnalle kansainvälisen tulevaisuuden kielitaitoisena kosmopoliittina. Ja Minna kun tykkää matikasta. Ja musiikista. Tiedätkö edes, että Minna soittaa urkuja yhdessä yhtyeessä.
- Urkuja.
- No rokkia se on, tietysti. Mutta Minna soittaa hyvin.
- Tietysti sen jannun aikaansaannosta sekin. Mikä retku sekin on.
- Ei kai se ihan retku ole. Yhdessä tulivat kertomaan miten on käynyt. Se on lukiossa, tänä keväänä kirjoittaa.
- Abi vasta! Ja sinä annoit niiden kiehnätä yhdessä. Joku pitkälettinen mölykitaristi varmaan.
- Siellä kai ne tapasivat, bändin harjoituksissa.
- Ja hyvin sopi maestrolle että tähän vaan loisimaan. Täys ylöspito ja lapsenpiika samaan hintaan.
Ritva käännähtää miestä päin:
- Leo? Ei siitä ollut puhetta -.
- Tietysti nyt isä asuu perheensä luona! Kun on vielä niin kunnollinenkin ja vastuuntuntoinen. Onnea vaan! Itsehän tätä tahdoit!
Aki nouseen ja kulauttaa seisoallaan vielä yhden lasillisen. Alkaa kiskoa takkia niskaansa.
- Minulla on reppu täysi. Käsi hajalla, sisko kuolemaisillaan ja tytär raskaana jollekin huligaanille. Mutta eiväthän minun murheeni sinua hetkauta.
Ritva ynähtää jotakin itkun ja naurun välimailta. Mies riuhtoo käsineitä käsiinsä: - No saat hoitaa tämän kun olet saanut aikaankin. Sen lääkärin numeron saa minulta, jos Minna tulee järkiinsä.

Ovella hän vielä kääntyy, pamauttaa suuren uutisensa pirullisesti, äärimmäisen pirullisesti, hän osaa sen:
- Minä kun jo suunnittelin muuttamista takaisin.
Ritvan posket kuumenevat.
- Takaisin? Noin vain? Et ajatellut kysyä minulta, huolinko sinua enää.
- Voi jumalauta.
Aki jämähtää oviaukkoon:
- Minä en usko korviani!
- Meillä on oikein mukavaa nyt, kahdestaan Minnan kanssa. Meillä on yhteinen iloinen odotus. Sinä olisit vain tiellä.
- Tiellä! Aki on raivoissaan. – Minä tiellää? Kuka antoi Minnalle nimensä, ja sinulle, sen nimen, jolla monet ovat aukenevat. Minä! Kuka elätti teidät ja lahjoitti teille sosiaalisen statuksen. Minä! Mitä te olisitte ilman minua? Mikä sinä olisit ilman minua?
- En tiedä. Näitten vuosien kokemuksia paitsi. Olihan se opettavaista.
- Miten niin?
- Olen minä nyt eri ihminen kuin silloin. Ja takaisin en sinua halua.
Aki seisoo mykistyneenä, kerrankin. Hän aukoo suutaan, haukkoo ilmaa, mutta ääntä ei tule. Hän kääntyy, kävelee selkä jäykkänä ulko-ovelle, paiskaa sen perässään kiinni, talo tärähtää..
Minnan huoneen ovi yläkerrassa narahtaa. Hän on kuunnellust.
Ritva istuu paikallaan, nieleskelee, itku meni jo, Aki ei muutu, sieltä hän ei tukea saa. Tuo mies ei lakkaa hämmästyttämästä häntä, miehen itsekeskeisyys on taidetta, teatteria, kirjallisuutta, sen takana mies jo parkuu.
Keittiössä Ritva valmistaa kupin teetä, se tuoksuu yksinäiseltä talvi-illalta, kirjoilta, hiljaiselta musiikilta ja mustilta ikkuna-aukoilta pimeään.
Hän tietää, ettei pääse eroon tuosta miehestä, mies tulee kiertämään hänen ympärillään kuin kuu, ei kykene radaltaan irtautumaan. Mutta parempi näin. Aki omassa asunnossaan, hän ja Minna täällä, kaikki on helpompaa, keveämpää, kun he kaksi ovat kauempana toisistaan, ilman jokapäiväistä hankausta vastakkain, nirhaamista. Aki tarvitsee jonkun, joka pitää hänestä huolta, no se järjestyy, nyt Ritvalla on aikaa. Ainakin siihen saakka kun vauva syntyy. Akin on saatava tehdä juttujaan, tai mitä sitten niillä matkoilla tekeekin, saatava kirjoittaa, olla yksin. Täällä siitä ei tullut mitään, eikä tulisi. Mutta yksinäisessä asunnossa, ehkä, - voisi syntyä vaikka se paljon puhuttu romaani, se suuri teos.
Ritva tietää, mitä merkitsee tuo kireys, mitä merkitsi se komea sisääntulo hautajaisiin, nuo marttyyrieleet ja uhkea käsiside. Aki on solmussa. Ja Ritva lähettää jonnekin toivomuksen, että Aki saisi taas otteensa itsestään ja kykenisi viimeinkin aloittamaan kirjoittamisen, se olisi kaikille helpotus, - Ritva tietää muutamasta aiemmin syntyneestä novellista, että kirjoittaessaan, kirjoittamisensa jännitteen kannatellessa Akia hän on kuin eri ihminen, puhuu hiljaisella äänellä, ln taipuisa, huolehtivainen, lämmin.
Tuolin selustalla roikkuu kaulaliina, se on koomisesti hylätyn näköinen. Voi Aki ja sinun tavaramerkkisi, liehuva pitkä liina, kuin siinä yhdessä taulussa, dramaattinen liina jyhkeän leuan alla, leveälierisen mustan hatun varjostamien kasvojen kehyksenä. Aki kiepauttaa sen tietyllä liikkeellä olkansa yli, hän haluaa sen aina, se on osa imagoa. Ritva tietää, että pian Aki palasi hakemaan sen.
Mutta tänne, tähän taloon, hän tulisi vastaisuudessa palaamaan vain tilapäisesti, vain kylään. Yöksikin, ehkä. Kyllä. Ritvan käsi tärähtää, lusikka helähtää kupin reunaan, hän hymyilee jollekin mieleen nousseelle hetkelle, joskus tapahtuneelle ja hän on äkkiä tietoinen ruumiistaan, sen ikävästä.
Hän maistaa teetä. Maku on täysi ja viipyvä, tuoksu yrteistä. Kun kuppi on tyhjää, hän huokaisee kuin työtä alettaessa, kuin siirtyisi rivakasti työstä toiseen. Hän tietää olevansa pystyvä ihminen, työt ovat aina sujuneet häneltä eikä hän väsy koskaan.
Mutta nyt. Nyt hän seisoo keskellä huonetta ja kuin matkalta palaamisen jälkeistä sekasortoa eikä tiedä mistä aloittaisi.
Hän alkaa tehottomin käsin purkaa laukkua, joka on viime kuukaudet ollut aina pakattuna äidin luona vietettyjä päiviä ja viikkoja varten. Hänen olonsa on raskas. Monia asioita on pakko nyt purkaa mielestä, moni asia on ohi.
Ritva jättää laukun siihen, ehtiihän tuon.
Hän seisahtuu ikkunaan. Katua kulkee vanha nainen valkoisessa turkishatussa, tumma takki yllään, vyö huolella solmittuna, kengännauhat siististi rusetilla, puristaa mustaa kireää käsilaukkua reittään vasten. Keppiinsä nojaten hän astuu hitaasti, katse maassa. Hartiat köyryssä, kasvoissa eksynyt ilme. Kohtaa tuttunsa, samanlaisen vanhan naisen, he juttelevat, tepastelevat paikoillaan, päät nyökkyvät. Toisella on kädessään ohut kauppakassi, hän ei laske sitä maahan.
Ritva hykähtää itsekseen pienen alakuloisen naurun. Ennen hän katseli lapsia, näki vain lapset, silloin, kun hänellä ei lasta ollut. Nyt hän huomaa kaikki vanhat naiset. Kadulla. Tungoksessa. Ani varhain aamuisella rantatiellä, kun uni on vanhuksilta karannut ja on päästävä ulos, eikä lehdenjakajakaan ole vielä tullut. Tai näin illalla, ennen kuin he katoavat kukin oman ovensa taakse, nukkumaan, tai useimmin kai valvomaan, uni heiltä ensimmäiseksi loppuu. He liikkuvat hitaasti, katulampulta toiselle. Eksyksissä. Lesket. Yksin.
Ritvan sydän kouristuu: miksi joku noista vanhoista naisista ei ole minun äitini? Miksi en saanut pitää häntä?
Mikä on tämä kipu? Lakkaako se koskaan? Milloin olisin ollut tarpeeksi aikuinen jäädäkseni orvoksi äidistä?
Ritva tietää, että äidin kuolema on muuttanut paljon, muuttanut häntä itseään. Hän ajattelee nyt eri tavalla kuin ennen. Hänestä on katkennut jotakin, silta omaan historiaan, hänen takanaan ei ole enää ketään, on vain se, mikä on ollut, kaikki on mennyttä aikaa. Ritva seisoo nyt sen seinän katveessa, se on niin lähellä jo, sen taakse ovat kadonneet isä ja äiti, hän on seuraavana vuorossa, nojaa jo selkäänsä seinään, tällä puolella. Ritva on nyt vanhin niin kuin Paavokin, viimeinen, ensimmäinen, - ja hänen ajatuksensa lepattavat hetken hätäännyksissään ja levottomina.
Sitten hän muistaa Minnan ja lapsen, ja rauhoittuu.
Äiti on yhteys maahan ja avaruuteen. Hän oli aina ajatellut, että hänessä, syntymättömässä, se yhteys katkeaa. Nyt hän ajattelee toisin. Aika tekee käännöksen, mutkan, aika armahtaa.
Ritva oivaltaa odottavansa hänkin. Kaipaavansa taas sylinmuotoiseksi ihanasti myöntyvää lapsenvartaloa, itkua, kiukkua, elävää olentoa. Tyhjää paikkaa ei ole, tyttären hennon lantion suojassa taas vaahtoaa elämä, kaikki täyttyy. Hänellä on Minna ja lapsi. Ja vaikka häntä jo huimaa sen kaiken paljous, arkihuolen, vaikeuksien, ratkaisemattomien ongelmien paljous, ja ilon, hän vetää hartiat taakse ja antaa ilman paisuttaa rintansa. Se on tässä taas. Nyt. Kaikkineen.
Toteemi. Sivut: 239-301.Mirjam Kälkäjä ja Kirjayhtymä Oy 1997.
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
Kejonen, Kirsti(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Synnyinpaikkakunta
    Tampere
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Maakunta-alue
    Lapin kirjailijat
  • Sukupuoli
    nainen
  • Ammatti
    toimittajat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Andersson, Arja(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Sukupuoli
    nainen
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Maakunta-alue
    Lapin kirjailijat
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Ammatti
    toimittajat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Paasilinna, Erno(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Ammatti
    toimittajat
  • Synnyinpaikkakunta
    Petsamo
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Maakunta-alue
    Lapin kirjailijat
  • Kuolinpaikkakunta
    Tampere
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Haatanen, Martta(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tornio
  • Maakunta-alue
    Lapin kirjailijat
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Sukupuoli
    nainen
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Kuolinpaikkakunta
    Tornio
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Arvola, Oiva(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Luottamustehtävät ja jäsenyydet
    Valtion kirjallisuustoimikunta
  • Luottamustehtävät ja jäsenyydet
    Lapin Kirjallisuusseura
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Maakunta-alue
    Lapin kirjailijat
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Lappeteläinen, Sinikka(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tornio
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tornio
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Sukupuoli
    nainen
  • Luottamustehtävät ja jäsenyydet
    Lapin Kirjallisuusseura
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Liiti, Sanni(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tornio
  • Synnyinpaikkakunta
    Tornio
  • Luottamustehtävät ja jäsenyydet
    Lapin Kirjallisuusseura
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Sukupuoli
    nainen
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Haakana, Anna-Liisa(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Sukupuoli
    nainen
  • Maakunta-alue
    Lapin kirjailijat
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Laitinen, Ritva-Kaija(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Maakunta-alue
    Lapin kirjailijat
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Sukupuoli
    nainen
  • Ammatti
    toimittajat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Romppainen, Katariina(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Ammatti
    toimittajat
  • Maakunta-alue
    Lappi
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • On sama kuin
    M. E. Kuusi
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Sukupuoli
    nainen
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  •