Koskinen, Kosti
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Rauman taidemuseo
Elämäkertatietoa
Kuusi luokkaa Rauman yhteislyseota
Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulu 1924-26
Taidemaalari
Pianisti
Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulu 1924-26
Taidemaalari
Pianisti
Tekstinäyte
Temppujensa jälkeen munkki jäi liikahtamatta seisomaan ja tuijotti peilikuvaansa. Hänen kasvonsa pingottuivat omituisesti, ja silmät vääntyivät luonnottomasti nenänvartta kohden. Vaikutti siltä kuin mies olisi katsonut kieroon. Pysyttyään asennossaan jonkin aikaa munkki astui äkkiä kolme askelta taaksepäin kuvan seuratessa tarkasti. Hän piti kädessään olevaa paperilappua ojennettuna suoraan eteensä, niin että se kuvastui peilin kiiltävään pintaan. Tuolle liuskalle näin tehdyn kuvion, mikä ei ollut omiaan minua rohkaisemaan. Kolmen sauvan varassa, joita viheriöivä köynnös ympäröi, riippui siinä, pää alaspäin, toisesta jalastaan ikäänkuin hirtettynä puolialaston mies. - Munkin kädessä oli T a r o t - k o r t t i! Miehen kalpeat kasvot vääntyivät yhä merkillisemmin hänen tuijottaessaan peiliä. Hänen kasvojensa juonteet syvenivät ja vääristyivät kangistuneeseen jäykkään irvistykseen, mikä muistutti hiukan hirvittävää pahaenteistä naurua.
Tuo peilin kiiltävä pinta alkoi vaikuttaa minuunkin oudosti. Tällöin tulin ensi kerran ajatelleeksi sitä ihmeellisyyttä, mikä peilikuvassa tosiaankin piilee. Se näkee maailman toiselta puolelta kuin me. Sanotaan, että muutos, mikä aiheuttaa sen, että kuvastimessa näkyvän kuvan ja itse esineen puolet tulevat vastakkaisiksi, aiheutuu jossakin pisteessä tuon kiiltävän pinnan takana. Jollakin tavoin tämä yhdistyi nyt mielessäni erääseen varhaiseen muistoon poika-ajoiltani. Leikin usein piirtämällä paperille pisteitä määrättyjen välimatkojen päähän, ja kun katsoin niistä muutamia, toiset samalla hävisivät, niinkuin ei niitä olisi siinä koskaan ollutkaan. Tästä johtui kai, että varmennuin vähitellen merkillisessä otaksumassani. Minusta tuntui, että silloin kun ihminen katsoo kuvastimeen, täytyy sen takana olla myöskin samanlainen ihminen häntä vastapäätä, vaikka viimeksimainittu onkin tuollaisessa näkymättömässä pisteessä toisella tasolla.
Katsoin nyt peilin pintaan yhtä jännittyneenä kuin vieraskin näytti tekevän. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Naurava munkki kuvastui vain liikkumattomana kultaisten kehysten väliin. Mutta - äkkiä peili alkoi himmetä, kirkastuen pian uudestaan. Siinä näkyi taas punakaapuisen kuva, enkä voinut olla tuntematta kummallista levottomuutta. Jonkin täytyi olla hullusti. En heti päässyt siitä selville, mutta kun mies nosti toisen kätensä, niin huomasin, mitä se oli.
Hän oli kohottanut vasemman kätensä, ja kuvan olisi siis pitänyt nostaa oikean, mutta se liikahduttikin myös v a s e m p a a n s a. Munkki astui askeleen taaksepäin. kuva sensijaan eteenpäin. Munkki peräytyi seinään asti, ja kuva seurasi häntä. Se seurasi enemmän kuin kuvaluontoon kuului - se astui ulos peilistä, johon ei enää kuvastunut ihmistä, pinta vain oli käynyt himmeäksi kuin sumua olisi laskeutunut sen ja katsojan väliin.
Nyt seisoi huoneessa kaksi punapukuista munkkia, jotka olivat täsmälleen toistensa näköiset. Oikea munkki pysyi liikkumattomana tuijottaen toista, joka läheni häntä vitkalleen nauraen samaa jähmettynyttä naurua kuin toinen äsken, ja sanoi äänellä, mikä tunkeutui ytimiin asti:
"Kokeesi on onnistunut ja samalla epäonnistunut, Fernando. Olemme nyt erikseen olemassa, mutta Laki kuuluu, ettei kahta samanlaista saa olla yhtaikaa näkyvissä ilman ajan verhoa."
(Ote novellista Moran luostarissa; Ihmeellinen kuherruskuukausi 1930)
Katsoin nyt peilin pintaan yhtä jännittyneenä kuin vieraskin näytti tekevän. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Naurava munkki kuvastui vain liikkumattomana kultaisten kehysten väliin. Mutta - äkkiä peili alkoi himmetä, kirkastuen pian uudestaan. Siinä näkyi taas punakaapuisen kuva, enkä voinut olla tuntematta kummallista levottomuutta. Jonkin täytyi olla hullusti. En heti päässyt siitä selville, mutta kun mies nosti toisen kätensä, niin huomasin, mitä se oli.
Hän oli kohottanut vasemman kätensä, ja kuvan olisi siis pitänyt nostaa oikean, mutta se liikahduttikin myös v a s e m p a a n s a. Munkki astui askeleen taaksepäin. kuva sensijaan eteenpäin. Munkki peräytyi seinään asti, ja kuva seurasi häntä. Se seurasi enemmän kuin kuvaluontoon kuului - se astui ulos peilistä, johon ei enää kuvastunut ihmistä, pinta vain oli käynyt himmeäksi kuin sumua olisi laskeutunut sen ja katsojan väliin.
Nyt seisoi huoneessa kaksi punapukuista munkkia, jotka olivat täsmälleen toistensa näköiset. Oikea munkki pysyi liikkumattomana tuijottaen toista, joka läheni häntä vitkalleen nauraen samaa jähmettynyttä naurua kuin toinen äsken, ja sanoi äänellä, mikä tunkeutui ytimiin asti:
"Kokeesi on onnistunut ja samalla epäonnistunut, Fernando. Olemme nyt erikseen olemassa, mutta Laki kuuluu, ettei kahta samanlaista saa olla yhtaikaa näkyvissä ilman ajan verhoa."
(Ote novellista Moran luostarissa; Ihmeellinen kuherruskuukausi 1930)
Lähteitä ja viittauksia