Alm, Outi

Pidän erilaisten asioiden tekemisestä. Minusta ei olisi vain yhden asian puurtajaksi. Koen hyvin hedelmälliseksi ristiriidan, joka erilaisten asioiden ja ilmiöiden yhteentörmäyksessä syntyy. Esimerkiksi kirjoittaminen ja sairaanhoitajan keikkatyöt, erilaiset liikuntaharrastukset, perhe-elämä, kirjoittamisen yksinäisyys ja monet sosiaaliset suhteet.
Ihmiset ovat elämän suola. Mutta erilaisten ihmisten kohtaamisessa syntyy myös tilanteita, jotka pakottavat näkemään vaikeitakin asioita niin itsestä kuin muista. Ne ovat erityisesti mielikuvitusta ruokkivia.
Pesäpallo on ollut rakkain harrastukseni läpi vuosikymmenten. Nykyisin seuraan sitä kentän sivusta, mutta laji opetti minulle jo nuorena, mitä on sitkeä työnteko ja miten suuren ilon se voi tuoda. Uskon siitä olleen hyötyä myös kirjoittamisessa.

- - -


Carelica-kirjailijat:

Outi Alm kertoo pääteemoistaan: "Minua kiinnostaa ihmisen elämän nyrjähtäminen. Se hetki, kun elämässä tapahtuu jotakin, joka suistaa elämän uuteen ja arvaamattomaan suuntaan. Aina tapahtumisen ei tarvitse olla suurta tai dramaattista, joskus myös pienet asiat saavat aikaan peruuttamattomia muutoksia. Mitä ihmisessä tapahtuu, on peruskysymys."

Eteläkarjalaisuudestaan Outi Alm toteaa: "Etelä-Karjala on ollut kasvupaikkani, muutin Imatralta pois 19-vuotiaana. Vieraillessani siellä tunnen oloni edelleen kotoisaksi.
Imatrankoski on toinen päähenkilö kirjassani Veden viiltämä. Kirjaa kirjoittaessani totesin vanhan totuuden paikkansa pitävyyden: on mentävä tarpeeksi kauas voidakseen nähdä. Parinkymmenen vuoden jälkeen näin kosken ja sen lähiseudut uudella tavalla. Tai oikeammin: ehkä näin ne ensimmäisen kerran.
Minulle kirjoittaminen on näkemistä. Sitä että joutuu katsomaan ja saa katsoa asioita, ilmiöitä, ihmisyyttä uusista näkökulmista. Aina se ei ole mukavaa tai miellyttävää, joskus tekisi sulkea silmät, mutta toisaalta nämä tekstin kanssa käytävät matkat ovat kuitenkin antoisia.
Kirjoitan, koska minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia."

Outi Almin vahvuus on siinä, että hän tarttuu rohkeasti vaikeisiinkin aiheisiin ja kuvaa kirjoissaan asioita, joita pitää tärkeinä. Kerronta on rauhallista ja sujuvaa, ja novellienkin henkilökuvat ovat vivahteikkaita ja moniulotteisia. Huomiota kiinnittää myös vankka psykologinen ote. Jokainen henkilö on menneisyytensä, kasvatuksensa ja ympäristönsä muovaama, ja myös yksittäisillä tapahtumilla on juurensa, jotka saattavat ulottua kauaksikin. (Leena Tuomela kirjassa Kotimaisia nykykertojia 4).

- - -


Itä-Uudenmaan kotiseutukirjailijat:

Pohdintaa kirjailijantyöstäni

"Lapsesta asti olen lukenut paljon. Minua kiehtoivat uudet ja oudot maailmat, jotka avautuivat minulle kirjojen myötä. Aloin pitää päiväkirjaa alle kymmenvuotiaana, ja vaikka kirjoitin satunnaisesti, niin jo silloin yritin kirjoittamalla hahmottaa ja selkiinnyttää elämään liittyviä iloja ja suruja. Kirjoittaminen on aina ollut minulle tärkeää ja ajoittain jopa nautinnollista. Silti elämässäni on ollut aikoja, jolloin en ole kirjoittanut. Varsinkin nuoruudessa oli vaihe, jolloin tein ja koin, enkä kirjoittanut.
Luultavasti minun oli muututtava ihmisenä ennen kuin kirjoittamisesta saattoi tulla minulle päämäärätietoinen valinta. Halusin muuttaa omaa elämääni. Tällöin hakeuduin Porvoon Kansalaisopistoon luovan kirjoittamisen kurssille. Kolme vuotta kursseilla vierähti. Sinä aikana tajusin selkeästi, että on olemassa ainakin yksi asia, jota kadun kuolinvuoteellani: ellen edes yritä kirjoittaa kirjaa. Haluan kirjoittaa ihmisyyden puolista, jotka eivät kuulu ns. normaaliin päivälliskeskusteluun. Puolista, joita on meissä kaikissa mutta jotka haluaisimme unohtaa rakentamalla ympärillemme erilaisia suojamuureja. Haluan tarkastella näitä asioita myös mustan huumorin ja ironian läpi."

Ajatuksia kotimaakunnasta

"Vaikka olen aina asunut kaupungissa, luonto tuntuu käyvän minulle vuosi vuodelta tärkeämmäksi. Minulle on tärkeää seurata luonnon kiertokulkua kasveissa ja eläimissä. Tämä kiinnostus näkyy myös joissakin teksteissäni. Mikä onkaan sen rauhoittavampaa kuin kevään vihreä väri sinisen taivaan alla? Samaa lepoa ja rauhaa koen lumen peittämässä metsässä tai kesäisellä rannalla aaltojen liplattaessa rantakiviin.
Itäuusmaalaisuus on minulle hyvin abstrakti käsite. Se ei oikeastaan sano minulle mitään. Porvoolaisuus merkitsi minulle aluksi ulkopuolisuutta, sillä en tuntenut kaupungista ketään oman perheeni lisäksi, kun muutimme tänne 1992. Olen kuullut, että Porvoo on kulttuurikaupunki, ja toivon sitä, mutta aivan vakuuttunut en siitä ole. Pikkuhiljaa olen juurtunut Porvoon maaperään ennen kaikkea ystävien ja harrastusten kautta. Osaan liikkua kaupungissa eksymättä, tiedän mukavat kahvilat ja uimarannat. Olen löytänyt sopivat hiihtoladut ja tuntenut Äggskärin kesäisen kuumat kalliot. Eiköhän se jo kotiutumiseen riitä?"