Laukkarinen, Liisa
Elämäkertatietoa
Liisa Laukkarinen (s. 1944 Laukaa) on kirjoittanut runoja, proosaa ja tietokirjoja. Hänen esikoisteoksensa Vähän aikaa lähellä ilmestyi vuonna 1972. Hän on työskennellyt rakennuksilla, puutarhassa, ravintolassa, teatterissa, sanomalehdessä ja sairaalassa. Nykyisin hän on vapaa kirjailija.
Laukkarisen tuotannon keskeisiä teemoja ovat naiseus ja äitiys. Viimeisissä teoksissaan hän on esiintynyt myös vanhusten ja muiden yhteiskunnassa syrjäytyneiden puolestapuhujana. Monet Laukkarisen runokokoelmista ovat ilmestyneet saksankielisinä käännöksinä Sveitsissä.
Lukukeskus
---
Liisa Laukkarinen on tuottelias ja uudistuva kirjailija, monien aluevaltausten tekijä. Hän on fiktiivistä proosaakin julkaissut lyyrikko, joka on herättänyt keskustelua kantaaottavilla tunnustus- ja asiateksteillään. Yksi hänen julkisuuteen tuomansa aihe on Asperger-syndrooma. Moni Laukkarisen kokoelma on ilmestynyt saksankielisenä käännöksenäkin, ja hänellä on myös yhteisiä kirjoja puolisonsa Peter Rüfenachtin kanssa.
Omat kokemukset ovat lähtökohtana monissa Laukkarisen teoksissa, joissa yleisinhimillinen kosketuspinta on kuitenkin laaja. Sosiaalinen kehitys ja yhteiskunnan ongelmat näytetään niissä yksilöhistorian lävitse. Teosten nimet Lapsen matka maailmaan, Kuoleman huolenpito, Toinen nainen ja Jos Jumala on – tieni ortodoksiksi kertovat Laukkarisen teemoista. Laukkarinen kuvaa yhtä vahvasti maanläheistä fyysisyyttä kuin hengellisyyttä. Romaani Härkä ja hyvä mies pohtii naisen ja miehen seksuaalista identiteettiä ja tytön kypsymistä naiseuteen.
Laukkarinen kuvaa intensiivisiä kokemuksia, ihmisen halua elää täysillä. Hän kirjoittaa elämän imusta, joka löytyy luomisessa, lähellä toista ja taiteessa. Artikkelissa ”Minä on yhtä kuin kykyni rakastaa” Laukkarinen vertaa kirjoittamista rakastumiseen, ja hän kuvaa niissä olevaa latausta ja ukkosta myös kaunokirjallisessa tuotannossaan.
Laukkarisen mukaan rakkauden kielenä ovat teot. Hän kirjoittaa työstä toisten hyväksi ja kuvaa rakastavasti omien vanhempiensa ponnistelua. Hän osasi vasta aikuisena arvostaa sitä, että hän joutui pientilallisten lapsena jo varhain monenlaisiin töihin. Palkkana ei silloin ollut aina hyvä mieli eikä äidin kiitos, mutta noina vuosina kertyi tärkeitä kokemuksia. Lapsena opittu luottamus siihen, että asioihin voi vaikuttaa omalla panoksellaan, kantaa hedelmää.
Laukkarinen kirjoittaa elämää kannattelevista asioista: perheestä, sukupolvien ketjusta, läheisyydestä, luonnosta ja kosketuksesta pyhään. Koko hänen tuotantonsa puhuu elämänuskosta ja ihmisen kasvusta, jonka edellytyksenä on omien rajojen myöntäminen. Laukkarisella pyhyys löytyy taiteesta, luonnosta ja uskonnollisesta elämyksestä, usein myös arkisesta elämästä. Hänen rituaalisen pyhyyden runoissaan on joskus musiikin ja usein hiljaisuuden aihelma. Moni runo saa rukouksen muodon.
Jos Jumala on – tieni ortodoksiksi lukeutuu 1990-luvulla tapahtuneeseen muistelma- ja tunnustuskirjojen nousuun. Laukkarinen muistelee kokemuksiaan aina lapsuudesta asti. Kirjailijan aikuisena kulkema tie omaan hengelliseen kotiin ei ollut helppo. Laukkarisella on lähtökohtana ajatus: jos Jumala on olemassa, ihmisen koko olemassaolo on nähtävä suhteessa häneen.
Katriina Kajannes
Syntynyt
1944 Laukaassa, asuu Turussa
Opinnot
ylioppilas 1962
teatteriohjaajan ja dramaturgian opintoja Tampereen yliopiston Draamastudiossa
Ammatti
kirjailija
Palkinnot
Gummeruksen Kaarlen päivän palkinto kahdesti
Jyväskylän mlk:n kulttuuripalkinto
Tammen palkinto
Valtion taiteilijaeläke
Harrastukset
maalaaminen, ortodoksinen kirkkolaulu, marjastaminen, sienet, asuntojen remontoiminen ja muuttaminen!
Laukkarisen tuotannon keskeisiä teemoja ovat naiseus ja äitiys. Viimeisissä teoksissaan hän on esiintynyt myös vanhusten ja muiden yhteiskunnassa syrjäytyneiden puolestapuhujana. Monet Laukkarisen runokokoelmista ovat ilmestyneet saksankielisinä käännöksinä Sveitsissä.
Lukukeskus
---
Liisa Laukkarinen on tuottelias ja uudistuva kirjailija, monien aluevaltausten tekijä. Hän on fiktiivistä proosaakin julkaissut lyyrikko, joka on herättänyt keskustelua kantaaottavilla tunnustus- ja asiateksteillään. Yksi hänen julkisuuteen tuomansa aihe on Asperger-syndrooma. Moni Laukkarisen kokoelma on ilmestynyt saksankielisenä käännöksenäkin, ja hänellä on myös yhteisiä kirjoja puolisonsa Peter Rüfenachtin kanssa.
Omat kokemukset ovat lähtökohtana monissa Laukkarisen teoksissa, joissa yleisinhimillinen kosketuspinta on kuitenkin laaja. Sosiaalinen kehitys ja yhteiskunnan ongelmat näytetään niissä yksilöhistorian lävitse. Teosten nimet Lapsen matka maailmaan, Kuoleman huolenpito, Toinen nainen ja Jos Jumala on – tieni ortodoksiksi kertovat Laukkarisen teemoista. Laukkarinen kuvaa yhtä vahvasti maanläheistä fyysisyyttä kuin hengellisyyttä. Romaani Härkä ja hyvä mies pohtii naisen ja miehen seksuaalista identiteettiä ja tytön kypsymistä naiseuteen.
Laukkarinen kuvaa intensiivisiä kokemuksia, ihmisen halua elää täysillä. Hän kirjoittaa elämän imusta, joka löytyy luomisessa, lähellä toista ja taiteessa. Artikkelissa ”Minä on yhtä kuin kykyni rakastaa” Laukkarinen vertaa kirjoittamista rakastumiseen, ja hän kuvaa niissä olevaa latausta ja ukkosta myös kaunokirjallisessa tuotannossaan.
Laukkarisen mukaan rakkauden kielenä ovat teot. Hän kirjoittaa työstä toisten hyväksi ja kuvaa rakastavasti omien vanhempiensa ponnistelua. Hän osasi vasta aikuisena arvostaa sitä, että hän joutui pientilallisten lapsena jo varhain monenlaisiin töihin. Palkkana ei silloin ollut aina hyvä mieli eikä äidin kiitos, mutta noina vuosina kertyi tärkeitä kokemuksia. Lapsena opittu luottamus siihen, että asioihin voi vaikuttaa omalla panoksellaan, kantaa hedelmää.
Laukkarinen kirjoittaa elämää kannattelevista asioista: perheestä, sukupolvien ketjusta, läheisyydestä, luonnosta ja kosketuksesta pyhään. Koko hänen tuotantonsa puhuu elämänuskosta ja ihmisen kasvusta, jonka edellytyksenä on omien rajojen myöntäminen. Laukkarisella pyhyys löytyy taiteesta, luonnosta ja uskonnollisesta elämyksestä, usein myös arkisesta elämästä. Hänen rituaalisen pyhyyden runoissaan on joskus musiikin ja usein hiljaisuuden aihelma. Moni runo saa rukouksen muodon.
Jos Jumala on – tieni ortodoksiksi lukeutuu 1990-luvulla tapahtuneeseen muistelma- ja tunnustuskirjojen nousuun. Laukkarinen muistelee kokemuksiaan aina lapsuudesta asti. Kirjailijan aikuisena kulkema tie omaan hengelliseen kotiin ei ollut helppo. Laukkarisella on lähtökohtana ajatus: jos Jumala on olemassa, ihmisen koko olemassaolo on nähtävä suhteessa häneen.
Katriina Kajannes
Syntynyt
1944 Laukaassa, asuu Turussa
Opinnot
ylioppilas 1962
teatteriohjaajan ja dramaturgian opintoja Tampereen yliopiston Draamastudiossa
Ammatti
kirjailija
Palkinnot
Gummeruksen Kaarlen päivän palkinto kahdesti
Jyväskylän mlk:n kulttuuripalkinto
Tammen palkinto
Valtion taiteilijaeläke
Harrastukset
maalaaminen, ortodoksinen kirkkolaulu, marjastaminen, sienet, asuntojen remontoiminen ja muuttaminen!
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Tietokirjallisuus, muistelmat
Yhden asian mies : Asperger-lapsen kasvu aikuiseksi. Marius Rüfenachtin kanssa. Tammi 1998.
Jos Jumala on : tieni ortodoksiksi. Tammi 1999.
Pakko juoda? : äidin ja pojan taistelu viinasta (Marius Rüfenachtin kanssa). Minerva 2007.
Suomennokset
Viimeinen hevonen : uusia saksalaisia satuja (Dichter erzählen Kindern). Gummerus 1975.
Elias Canetti, Ihmisen alue : muistiinmerkintöjä (valikoima: Johannes Edfelt). Tammi 1982.
Pekka Mäkelä: Kotka, merestä noussut. Kotkan kaupunki 1987.
Kirjoituksia lukuisissa antologioissa ja artikkelikokoelmissa, esim.
Maan ilmeet : Keski-Suomen kirjailijain runoantologia. Keski-Suomen kirjailijat 1976.
Credo - mihin minä uskon. Gummerus 1979
Leben und Glauben. Wochezeitung 51/1988
Totuus, kaipaus, kauneus. Kirjapaja 1993
Äiti meitä hyvin ruokki. Kääntöpiiri 1994
Elämän ja kuoleman salaisuus. Kirjapaja 2000
Kolumneja Keskisuomalaiseen ja muihin lehtiin (Suomen luonto, Vihreä lanka) useiden vuosien ajan.
Muu tuotanto
Hans, Valeri ja muutama muu novelli (dramaturgi: Johanna Rajamaa). Yleisradio 1985
On sulla sateenkaari yllä pään (toim.). Säynätsalon-Muuramen kirjoittajapiiri 1992
Radio-ohjelmia Taivaskanavalle aamun avajaisiksi usean vuoden ajan.
Tuotantoa dramatisoitu näyttämölle ja runoja sävelletty, säveltäjinä mm. Pirjo ja Matti Bergström, Olli Ahvenlahti ja Jyrki Heikkilä.
Liisa Laukkarisen tuotantoa muilla kielillä (käännöksiä, alkuperäisteoksia)
Des Kindes Weg zur Welt. Deutsch von Gisbert Jänicke. Howeg 1978
Die andere Frau. Aus dem Finnischen durch die Autorin in Zusammenarbeit mit Laura Weidacher. Howeg 1983
Stark und ratlos. Aus dem Finnischen durch die Autorin in Zusammenarbeit mit Maria Rähle und Stefan Rüfenact. Howeg 1986.
Traum, Plan, Erinnerung. Kuvat Peter Rüfenacht. Felicitas 1992.
Dom v sobstvennom serdce stihi finno-ugorskih poetess. Syktyvkar 1993
Svetki sryvajetsja zvuk : antologija pisatelei tsentralnoi Finljandii Perevod: Viktor Krivulin (stihi), Tatjana Tihmeneva (proza). Pietari-säätiö 1994.
Blut von Hertta, Kopf von Oskari. Kuvat Peter Rüfenacht. Howeg 1995.
O Nausikaa. Übersetzt von Anu Pyykönen-Stohner. Howeg 1996
Yhden asian mies : Asperger-lapsen kasvu aikuiseksi. Marius Rüfenachtin kanssa. Tammi 1998.
Jos Jumala on : tieni ortodoksiksi. Tammi 1999.
Pakko juoda? : äidin ja pojan taistelu viinasta (Marius Rüfenachtin kanssa). Minerva 2007.
Suomennokset
Viimeinen hevonen : uusia saksalaisia satuja (Dichter erzählen Kindern). Gummerus 1975.
Elias Canetti, Ihmisen alue : muistiinmerkintöjä (valikoima: Johannes Edfelt). Tammi 1982.
Pekka Mäkelä: Kotka, merestä noussut. Kotkan kaupunki 1987.
Kirjoituksia lukuisissa antologioissa ja artikkelikokoelmissa, esim.
Maan ilmeet : Keski-Suomen kirjailijain runoantologia. Keski-Suomen kirjailijat 1976.
Credo - mihin minä uskon. Gummerus 1979
Leben und Glauben. Wochezeitung 51/1988
Totuus, kaipaus, kauneus. Kirjapaja 1993
Äiti meitä hyvin ruokki. Kääntöpiiri 1994
Elämän ja kuoleman salaisuus. Kirjapaja 2000
Kolumneja Keskisuomalaiseen ja muihin lehtiin (Suomen luonto, Vihreä lanka) useiden vuosien ajan.
Muu tuotanto
Hans, Valeri ja muutama muu novelli (dramaturgi: Johanna Rajamaa). Yleisradio 1985
On sulla sateenkaari yllä pään (toim.). Säynätsalon-Muuramen kirjoittajapiiri 1992
Radio-ohjelmia Taivaskanavalle aamun avajaisiksi usean vuoden ajan.
Tuotantoa dramatisoitu näyttämölle ja runoja sävelletty, säveltäjinä mm. Pirjo ja Matti Bergström, Olli Ahvenlahti ja Jyrki Heikkilä.
Liisa Laukkarisen tuotantoa muilla kielillä (käännöksiä, alkuperäisteoksia)
Des Kindes Weg zur Welt. Deutsch von Gisbert Jänicke. Howeg 1978
Die andere Frau. Aus dem Finnischen durch die Autorin in Zusammenarbeit mit Laura Weidacher. Howeg 1983
Stark und ratlos. Aus dem Finnischen durch die Autorin in Zusammenarbeit mit Maria Rähle und Stefan Rüfenact. Howeg 1986.
Traum, Plan, Erinnerung. Kuvat Peter Rüfenacht. Felicitas 1992.
Dom v sobstvennom serdce stihi finno-ugorskih poetess. Syktyvkar 1993
Svetki sryvajetsja zvuk : antologija pisatelei tsentralnoi Finljandii Perevod: Viktor Krivulin (stihi), Tatjana Tihmeneva (proza). Pietari-säätiö 1994.
Blut von Hertta, Kopf von Oskari. Kuvat Peter Rüfenacht. Howeg 1995.
O Nausikaa. Übersetzt von Anu Pyykönen-Stohner. Howeg 1996
Tekstinäyte
Yhdessä ainoassa yössä tuli valkeaksi niityn tukka
kun kuura jääti ruohon
lokakuun aamuna
tuon tuvasta loukkuun kuolleen myyrän
panen selälleen maata vasten
viilenneen, nahkaisen taskun:
silmien mustat marjat
viiksien viimeistelty koreografia
kun kuura jääti ruohon
lokakuun aamuna
tuon tuvasta loukkuun kuolleen myyrän
panen selälleen maata vasten
viilenneen, nahkaisen taskun:
silmien mustat marjat
viiksien viimeistelty koreografia
vaalea vatsa - avoin kuin lapsen kämmen
taivaan humisevaa korkeutta kohti
josta haukka jo kohta syöksyy
tämä hetki, tämä seremonia, tämä elämä
ei kauan kestä
oi hännän elegantti punos!
peräaukon viaton piste!
jalkojen läpikuultavat varpaat! ja hampaat jotka
häveten paljastavat
elävän ahnehtivan luonnon!
tämä vaatimaton koru
ota vastaan
Luoja
ota vastaan
pienen palvelijasi kevyt juustontuoksuinen henki
kun se kesken tarmokasta matkaansa kotikoloon
nyt yllättäen suorinta tietä
palaa luoksesi
kuten me kaikki
jotka olet kerran
elämään lähettänyt.
Kerran me täällä lyhytikäiset:
säröreunainen kannu hellalla
ontuva kissa pihassa
hitaasti ruskettuva valkea peippi puutarhassa
jäätyvä persilja
ja minä:
sieluni ja ruumiini
kun kesä on ohi
ja maahan, maata vasten on mentävä
suojaan
kuorien, oksien, siemenien sekaan
kun yksilön
kun onnen aika on ohi
pellon pinta paljastuu, pensaikko kavaltaa kätkönsä
metsä kääntää selkänsä, ei puolusta
kun turha kuolee
tarpeellinen talvehtii.
Entä minä? Mihin minä sieluni ja ruumiini
kun ylhäällä kylmyyden viikate
alhaalla mullan pelottava pätsi?
Tuulinen päivä. Kaikki irrallinen
menee menojaa.
Kaivolla Berta, Frieda ja minä
Berta valittaa vatsaa, minä selkää
mutta Frieda
Frieda jonka tukan vanhuus on harventanut
Frieda jonka otsaa on jähmettynyt surun uurre
Frieda joka nojaa kahteen keppiin kävellessään
Frieda joka ei kuule eikä puhu paljon
Frieda sanoo: Tuulen vika muka
vuoteen tai maidon vika muka
mutta vanhuus se on.
Frieda lähtee menemään
keppiensä varassa
kapeassa aitauksessa.
Ei voi kääntyä.
Ei voi poiketa pois.
Eikä näe omaa menoaan
kukaan meistä.
Hauen sydän yksi kuumalla kalliolla
minuutista toiseen ponnistaa
vetää leukoja vielä kerran
ponnahtaa
herjaa kohtaloa
näyttää nyrkkiä, keskisormea
vaikka lepää jo kauan
vielä nousee
kiduttavan kauan kuoleman jälkeen
paljas pieni kynnen kokoinen
petokalan sydän
ponnahtaa ylös kiveltä
mihin veri jo kuivunut.
Sydäntä ei ainakaan voi moittia.
Se teki minkä voi.
Ei luovuttanut.
Yökiitäjä, enkelinmuotoinen, ehkä
selän yli olkapäillä sillä
sininen vyö ja säämiskäsukat
valkonukkaiset damaskijalat joilla
se lasin takaa lakkaamatta
sinnikkäästi sähköttää.
Harvinainen laji! Oi ihana rakkaus! Lentää elokuussa.
Suljen sanakirjan, seuraan neuvoa ja menen ulos
elokuun yöhön missä
tuvan seinään nojallaan nukkuu
päivänsini, sen sydämenmuotoinen lehti
satojen sulkeutuneiden kukkien sokkelo
kasvoista kasvoihin
kotimökin nurkalla
arkisena yönä
kuolematon
lumo.
Vihreää teetä, ruskeaa leipää.
Risapohjaiseen matkalaukkuun tungettu kasaan
kaikki käytetyt päivät, paidat
ahdettu myttyyn sängyn alle
lopullisesti
pois näkyvistä.
Pyydystää irrallaan lepattavat runot
kirjaan jota ei julkaista.
Varpaita palelee
maailman kylmä olemus.
Yrittää löytää ainoat ehjät
vastapestyt villasukat.
Harkita hautajaisvaatetta
oman ruumiin
ikuisuusasuksi.
Innostua taas kerran itsekkäästi
omista suunnitelmistaan.
Musiikki on loppunut, stabat mater
Jumalanäidin valitus ristin juurella.
Sydänyö. Hiljaisuus. Luen
Orfeuksesta, sitten Tobiaasta
ja hänen toveristaan.
Radio on suljettu ja sieltä kuuluu
vieraskielistä puhetta.
Kuoleman yli ei pääse
kuin rakastamalla
rakastamalla yhä uudestaan.
kaikin voimin
kaikin keinoin.
Pieni kulho, pieni kuppi, pieni kattila
illallinen kahdelle
sitten yhdelle
ja pian siinäkin on liikaa.
Taakse jäänyt riehakas joukko
katetut pöydät ja valoisa talo
puitten varjossa
tyhjentämistä vailla.
Vieraat tulevat tyhjästä
syövät hengitystä, juovat unta
puhuvat vähän ja ilman ääntä
ymmärtävät
en hämmästy
vaikka tulevat täyteen vähästä
tyytyväiseksi tyhjästä.
(Runoja kokoelmasta Tähdet lähempänä kuin hän)
taivaan humisevaa korkeutta kohti
josta haukka jo kohta syöksyy
tämä hetki, tämä seremonia, tämä elämä
ei kauan kestä
oi hännän elegantti punos!
peräaukon viaton piste!
jalkojen läpikuultavat varpaat! ja hampaat jotka
häveten paljastavat
elävän ahnehtivan luonnon!
tämä vaatimaton koru
ota vastaan
Luoja
ota vastaan
pienen palvelijasi kevyt juustontuoksuinen henki
kun se kesken tarmokasta matkaansa kotikoloon
nyt yllättäen suorinta tietä
palaa luoksesi
kuten me kaikki
jotka olet kerran
elämään lähettänyt.
Kerran me täällä lyhytikäiset:
säröreunainen kannu hellalla
ontuva kissa pihassa
hitaasti ruskettuva valkea peippi puutarhassa
jäätyvä persilja
ja minä:
sieluni ja ruumiini
kun kesä on ohi
ja maahan, maata vasten on mentävä
suojaan
kuorien, oksien, siemenien sekaan
kun yksilön
kun onnen aika on ohi
pellon pinta paljastuu, pensaikko kavaltaa kätkönsä
metsä kääntää selkänsä, ei puolusta
kun turha kuolee
tarpeellinen talvehtii.
Entä minä? Mihin minä sieluni ja ruumiini
kun ylhäällä kylmyyden viikate
alhaalla mullan pelottava pätsi?
Tuulinen päivä. Kaikki irrallinen
menee menojaa.
Kaivolla Berta, Frieda ja minä
Berta valittaa vatsaa, minä selkää
mutta Frieda
Frieda jonka tukan vanhuus on harventanut
Frieda jonka otsaa on jähmettynyt surun uurre
Frieda joka nojaa kahteen keppiin kävellessään
Frieda joka ei kuule eikä puhu paljon
Frieda sanoo: Tuulen vika muka
vuoteen tai maidon vika muka
mutta vanhuus se on.
Frieda lähtee menemään
keppiensä varassa
kapeassa aitauksessa.
Ei voi kääntyä.
Ei voi poiketa pois.
Eikä näe omaa menoaan
kukaan meistä.
Hauen sydän yksi kuumalla kalliolla
minuutista toiseen ponnistaa
vetää leukoja vielä kerran
ponnahtaa
herjaa kohtaloa
näyttää nyrkkiä, keskisormea
vaikka lepää jo kauan
vielä nousee
kiduttavan kauan kuoleman jälkeen
paljas pieni kynnen kokoinen
petokalan sydän
ponnahtaa ylös kiveltä
mihin veri jo kuivunut.
Sydäntä ei ainakaan voi moittia.
Se teki minkä voi.
Ei luovuttanut.
Yökiitäjä, enkelinmuotoinen, ehkä
selän yli olkapäillä sillä
sininen vyö ja säämiskäsukat
valkonukkaiset damaskijalat joilla
se lasin takaa lakkaamatta
sinnikkäästi sähköttää.
Harvinainen laji! Oi ihana rakkaus! Lentää elokuussa.
Suljen sanakirjan, seuraan neuvoa ja menen ulos
elokuun yöhön missä
tuvan seinään nojallaan nukkuu
päivänsini, sen sydämenmuotoinen lehti
satojen sulkeutuneiden kukkien sokkelo
kasvoista kasvoihin
kotimökin nurkalla
arkisena yönä
kuolematon
lumo.
Vihreää teetä, ruskeaa leipää.
Risapohjaiseen matkalaukkuun tungettu kasaan
kaikki käytetyt päivät, paidat
ahdettu myttyyn sängyn alle
lopullisesti
pois näkyvistä.
Pyydystää irrallaan lepattavat runot
kirjaan jota ei julkaista.
Varpaita palelee
maailman kylmä olemus.
Yrittää löytää ainoat ehjät
vastapestyt villasukat.
Harkita hautajaisvaatetta
oman ruumiin
ikuisuusasuksi.
Innostua taas kerran itsekkäästi
omista suunnitelmistaan.
Musiikki on loppunut, stabat mater
Jumalanäidin valitus ristin juurella.
Sydänyö. Hiljaisuus. Luen
Orfeuksesta, sitten Tobiaasta
ja hänen toveristaan.
Radio on suljettu ja sieltä kuuluu
vieraskielistä puhetta.
Kuoleman yli ei pääse
kuin rakastamalla
rakastamalla yhä uudestaan.
kaikin voimin
kaikin keinoin.
Pieni kulho, pieni kuppi, pieni kattila
illallinen kahdelle
sitten yhdelle
ja pian siinäkin on liikaa.
Taakse jäänyt riehakas joukko
katetut pöydät ja valoisa talo
puitten varjossa
tyhjentämistä vailla.
Vieraat tulevat tyhjästä
syövät hengitystä, juovat unta
puhuvat vähän ja ilman ääntä
ymmärtävät
en hämmästy
vaikka tulevat täyteen vähästä
tyytyväiseksi tyhjästä.
(Runoja kokoelmasta Tähdet lähempänä kuin hän)