"Sinä kesänä oli paljon kuolemaa.
Kaninpoika ei jaksanut virota, vaikka sen jäseniä hierottiin koko ilta, laitettiin se lämpöpullojen väliin nukenpeiton alle nukkumaan. Yöllä se oli kuollut, suden hetkenä.
Piti itkeä äidin kanssa kaulatusten, piti mennä ulos huutamaan toisille lapsille rumasti ja vihaisesti: - Jos te ette heti paikalla tule niin mä hautaan sen yksin.
Ja kun kissanpoika kuoli, emonsa viimeinen, sille haettiin metsän kaunein kohta ja puutarhan kauneimmat kukat. Ja yksineläjälle joka sanoi: - Älkää tuoko sitä mun mökkini lähelle ettei se haise, piti kivahtaa: - Hajutko sulle on tärkeemmät kun tän kissan henki?
Eivät saisi pienet hajuelämykset loukata suuria tunteita. Se on niinkuin sisäänrakennettuna heissä, se hartaus. Ennen kuin se viedään."