Wartiainen, Eliel

Tekstit kokoomateoksissa
-Vanhan runon mailta. WSOY 1935

Tietoteoksia:
-Kesäkirja nuorisolle. WSOY 1911
-Taikamaitten kansaa. Sortavalan kirjapaino 1926
-Kun haltiat elivät... : kuvauksia runon ja taian mailta. Kustannusliike Pohjola ja kumpp. 1953

-Erätarinoita Karjala-lehdessä v. 1968

Lisäksi osakirjoittajana eräaiheisissa tietoteoksissa.

Tekstinäyte

Tunti kului ja toinenkin, ilman että kuului muuta kuin humina läheisestä metsästä. Välttääkseni purevaa pakkasta hiihtelin – pysytellen kuitenkin pienellä alalla – ristiin rastiin suolla, jolla paikka paikoin kasvoi vähäisiä pensassaarekkeita, lukuun ottamatta erästä tiheää ja lumen ahtamaa kuusirikeikköä läheisyydessäni. Koetin parastani pysyäkseni lämpimissä verissä. Juoksin ja hyppelin suksillani edestakaisin, paukuttelin käsivarsiani pitkin hartioitani, pidin sanalla sanoen pientä metakkaa, kunnes yht’äkkiä – seisoin liikkumatta kuin kuvapatsas.

Olin kuullut oudon äänen, joka omituisesti herpasi olentoni: - salaperäisen, henkäyksen kaltaisen huokauksen jostakin läheisyydestäni, en tiennyt oikein mistä, vaan jostakin aivan läheltä kumminkin.
Kuuntelin yhä…
Mutta ääni oli tullut ja mennyt sitä tietään. Korpimetsän humina oli ainoa vastaus mietteisiini.
Tuntui yhä niin kummalliselta.
Olisiko mahdollista, ajateltavaa, että… että itse metsänkuningas kunnioittaisi minua tässä hyvin läheisellä läsnäolollaan… Hänenkö sieraimiensa ja keuhkojensa palkeet olisivat aikaansaaneet tuon oudon, pitkäveteisen humauksen, vainuhenkäyksen…

Kuta hievahtamattomampina jäseneni pysyivät, sitä liukkaampina juoksivat ajatukseni mahdollisuudesta toiseen, ja lopulta alkoi sittenkin tuntua epätodenmukaiselta tällainen selitys, sillä niin hyvin metsänlaitaan kuin yllä mainitsemaani kuusitiheikköön oli lähes satakunta metriä. Tuossa oli tosin edessäni muutamia pensaspahasia, mutta eihän niistä…

[Karhunajolla Kauko-Karjalassa. WSOY 1928, s. 21-22]