Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta

Omankuvansa Joyce maalaa asteittaisesti etenevien kuvien sarjana, joiden moninaisuudessa heijastuu ihmisen syvyys ja tyhjentymättömyys. Lapsena hän ajattelee ja näkee lapsenomaisen yksinkertaisesti; puberteetin hämmennys saa ilmaisunsa romanttisissa näyissä ja symbolistisissa mielikuvissa.

Tekijä julistaa taidekäsityksensä keskustelussa, jossa Stephen selittää ystävilleen taiteen olemusta. Mutta itse teos on todellinen romaanitaiteen oppitunti, sillä sen tekniikka kuvittaa havainnollisesti fiktion salaisia lakeja.

”´Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta´ on moderni – ja painotettakoon – kestävästi moderni romaani, joka hahmottaa perinteisiä kerronnan keinoja uhmaten erään ihmisen, Stephen Dedaluksen lapsuuden ja nuoruuden ja tulon aikuisuuteen. Joyce ylittää teoksessaan omaelämäkerrallisuuden ja se tekee oikukkaasta, hallitusta kertomuksesta yleispätevän.”
- O.S., Maaseudun Tulevaisuus

(takakansiteksti v. 2001 painoksesta)

- - -

Stephen Dedaluksen tarina on hätkähdyttävän realistinen ja omaperäinen peilikuva James Joycen omilta kasvuvuosilta ja 1900-luvun kirjallisuuden merkittävimpiä teoksia.

Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta (1916) on kertomus Stephen Dedaluksen älyllisestä, moraalisesta ja seksuaalisesta kehityksestä lapsuuden vuosilta aina alkavaan aikuisuuteen saakka. Hän kuuntelee isänsä tarinoita, käy jesuiittojen kouluja ja yliopistoa, harkitsee papiksi ryhtymistä, mutta etenee koko ajan haparoiden kohti omaa sisäistä minuuttaan.

Katolisessa ja köyhtyvässä perheessä 1800-luvun lopun Dublinissa kasvavan Stephenin tietoisuuteen vaikuttavat voimakkaasti Irlannin historia ja politiikka, kieli ja taide. Kaiken keskellä kuin kreikkalaisen tarun Minotauros labyrintissään on katolinen kirkko. Ja kuin tarun Daidalos, joka pakeni lentäen Kreetalta, Stephenkin joutuu lähtemään maanpakoon. Hän jättää Irlannin, katkaisee siteensä kirkkoon ja perheeseen voidakseen toteuttaa todellista kutsumustaan kirjailijana.

(Basam Books 2013)