Pihapuu

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Jatkuvan kiireen keskellä luonto ei enää mahdu arkeemme. Toista oli vielä vähän aikaa sitten - silloin, kun maaseudulla ei ollut vielä katuvaloja vaan tähdet saattelivat kulkijaa.

Vuodenajat rytmittivät elämää, ja luontoa kuunneltiin kuin viisasta puhetta. Pihlaja ei kanna kahta taakkaa, todettiin syksyllä, kun puussa oli paljon marjoja, ja arveltiin, että talvesta tulisi vähäluminen. Pihamaalle lennähtänyt punatulkkuparvi ennusti pyryä ja oravat sotaa. Kuovin huutaessa rantapellolla tiedettiin, ettei järven jää enää kantanut. Syksyn kuulaus ja kirpeys, kevään tuoksu, sammaleen pehmeys jalan alla, purppurainen taivas ja lämmin etelätuuli - ne kaikki otettiin vastaan, tunnettiin ja piirrettiin tarkasti muistiin. Tuohon aikaan voi vieläkin palata.

Pihapuu vie lukijan lyhyiden tarinoiden ja tuokiokuvien kautta metsään ja lumiselle pellolle, jolla risteilevät jäniksen jäljet. Kettu on astellut metsänrajaa ja pöllö napannut hiiren saaliikseen. Näreikön väristä näkee, että kevät on tuloillaan. Lumi kuusen oksilla on muuttunut painavaksi, ja hakkuualueelta kantautuu teerien kujerrusta. Ilmassa tuoksuu purojen vesi.

Kirjallisuudenlaji

Tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

63

Kustantaja

Kieli