Ihme ja kumma

Kun Vappu pantiin asialle mille hyvänsä, niin unehutti hän sen. Se oli tietysti sulaa huolimattomuutta. Ja kun ei ankarat nuhteet eikä tukistelemiset auttaneet, niin sai Vapun äiti neuvoja ja kehotuksia kurittamaan ankarasti Vappua. Paha istuu toisissa lapsissa syvemmällä ja sitkeämmässä kuin toisissa, mutta se oli säälimättä kitkettävä pois. Säälimättä! Sillä joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.

Vappu kävi asioilla ja sai piiskoja. Sen tiesi äiti ja Vappu etukäteen.
Niin tapaus juoksi kuin vanhaa latuaan.

Vappu pantiin naapurilta, toiselta puolen katua lainaamaan kerinpuita. Hän lähti, viipyi hetken aikaa, palasi ja jäi seisomaan äidin eteen, katsoen häneen suurilla sinisillä silmillään.

—Tietysti unehutit! sanoi äiti ja piiskat annettuaan kysyi:—Muistatko nyt?

—Muistan. Kurolasta kerinlaudat: Äiti lähetti pyytämään, että Kurolan täti olisi hyvä ja lainaisi kerinpuut äidille.

—Siitäpä näkee, että piiskat selvittävät muistiasi.

Mutta äidin sydäntä särki: Hyvä Jumala, jos lapsi raukka ei olekaan haluton, vaan on jotenkin puutteellinen? Kuka tietää, kuka ymmärtää, missä on vika?

Äiti koetti helpotuksekseen itse toimittaa asioita niin paljon kuin suinkin. Mutta eihän hän kiireiltään aina joutanut. Ja toisekseen olihan se lapsen opettamista laiskuuteen, huolimattomuuteen.

—Vappu, mene ostamaan kymmenellä pennillä siirappia Työväenkaupasta.

Huone vilisi Vapun silmissä.

Äiti pani rahan Vapun käteen, jonka sitten puristi nyrkiksi, ripusti mukin kahvasta toisen käden koukkusormeen.

—Elä nyt vain pudota rahaa eläkä säre mukia.

Vappu kouristausi kokoon ja liikutteli jalkojaan kuin olisi lattia poltellut.

—Ei ole kiirettä! sanoi äiti.—Mutta muista asia. Jollet muista, niin tuo palatessasi itse vitsat.

Äiti avasi ikkunan ja huusi vielä kadulle:—Kymmenellä pennillä siirappia!