Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kaarnamorsian

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Reeta elää syrjäisellä paikalla kahdestaan äitinsä kanssa. Hän kertaa mielessään lapsuutensa muistoja. Osa niistä on haikeita. Hän kaipaa kuollutta isäänsä ja lapsuuden mansikkapaikkoja, joissa isän kanssa sai kokea kaikkea mukavaa. Lapsuudessa on kuitenkin yksi, kaiken alleen peittävä viiltävä muisto, joka on saanut nuoren naisen pois raiteiltaan. Reeta on joutunut metsässä tuntemattoman miehen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Tuo tapaus on vaikuttanut surullisesti koko perheen elämään. Reetasta se on muovannut päämäärättömän elämän virrassa ajelehtijan. Hän kokee olevansa vaivaksi jopa läheisilleen. Usein hän viettää aikaansa baarin pimeimmässä nurkassa istuskellen ja esittää häntä lähestyville miehille milloin mitäkin roolia. Suhtautuminen miehiin on läpikotaisin epäluuloinen. Säilyttääkseen kasvonsa ja itseään suojatakseen nuori nainen pitää tiukasti kiinni kovapintaisesta ulkokuorestaan.

Äidin ja tyttären tukena on sentään yksi luotettava mies, Jussi-vaari, jolla on aina myönteinen sana sanottavanaan. Reetan yksinäiseen elämään astuu myös Petri, pastori, joka ravistelee hänet hereille "pelkojen ja ahdistuksen kuopasta". Mies kannustaa tarttumaan tulevaisuuteen ja on valmis jakamaan elämänsä uuden kumppanin kanssa. Ensin Reetan mieltä kalvavat vanhat epäilykset siitä, että "hänen hoteissaan ei kukoista mikään", mutta hän päättää uskaltaa ja antaa toivolle tilaa. Ja löytyyhän niitä toteutettavia unelmiakin; aloittaa voi iltalukiosta ja ajokortin hankkimisesta.

Vaikka Reeta on elämässään tuuliajolla, hän eläytyy voimakkaasti pienen Mikon elämään. Poika joutuu maleksimaan läheisen ostarin liepeillä. Siellä, pienessä metsikössä, on mäntybaari, jossa äiti viettää aikaa juopotellen. Totinen Mikko elää häntä lyövän humalaisen äidin ja tämän saman kaavan mukaan käyttäytyvän poikaystävän pelossa. Lapsen kohtelu vertautuu Reetan mielessä hänen omaan lapsuuteensa. Yksi aikuinen saattaa muuttaa lapsen elämän vaikeaksi. Anneli Salonen ottaa kantaa vakavaan kysymykseen lasten huonosta kohtelusta. Elämän eväät ovat vähissä, jos turvallinen lapsuus riistetään aikuisten vastuuttomuuden vuoksi. Edessä voi olla elinikäinen vamma.
(Mervi Koski/ Sanojen aika)
Tuttu kertojaääni yllättää herkkävireisellä särkyneen naiseuden kuvauksella.
Reeta elää kahdestaan äitinsä kanssa eikä tiedä mitä elämällään tekisi. Hänen maailmansa on hajonnut lapsena pirstaleiksi tuntemattoman miehen raiskattua hänet metsäpolulla, eivätkä arvet ole umpeutuneet vuosien kuluessa. Miehet pelottavat ja inhottavat häntä yhä; kosketus säikäyttää, lähestymisyritykset kuvottavat. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin naapurin Jussi-vaari, jonka ymmärtämys on pyyteetöntä ja jonka visakoivutaimikossa Reetakin tuntee tulevaisuudenuskoa. Paljon vaikeampi hänen on luottaa kaupungista saapuneeseen Petriin, kypsään ikään ehtineeseen eronneeseen pappiin. Miehen kärsivällisyys on mittaamaton – mutta onko Reetalla sille mitään käyttöä?
(Karisto)

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Tekstinäyte

Hän pelkäsi, että lapsi viettäisi iltaa mäntybaarissa kaiken mölyn keskellä. Sillä tähän aikaan meno männikössä olisi varmaan päivittäistä riehakkaampaa. Ellei poliisi olisi jo käynyt pesää puhdistamassa. Olisikin, Reeta toivoi, jotta poika olisi pelastunut.

Millainen ihminen kasvaa pojasta, jota jo muutaman vuoden ikäisenä on lyöty ja tönitty? Jopa oma äiti on lyönyt. Äiti, jonka pitäisi olla tuki ja turva pienelle ja opettaa hyvään. Siirtääkö poika iskunsa ja vihansa elämään, omiin lapsiinsa ja muihin ihmisiin?

Minne tainta taivutat sinne puun kallistat, Reeta muisti isomamman joskus sanoneen.

Reeta koki itsessään sen sanoman. Äiti ja isä olivat antaneet hänelle rakkautta, mutta sittenkin hänestä oli tullut tällainen kuin tuli. Itseinhoinen. Sen häneen istutti mies, joka varjosti häntä yhä. Äidin ja isän rakkaus ei häntä siltä varjellut.

Reeta ei saanut ajatuksistaan päivällä näkemäänsä poikaa. Eikä sitä toistakaa, varjomiestä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

160

Kustantaja

Kieli