Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kaksi lukukautta

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Anu Kaipainen kuvaa romaanissaan maaseudun yhteiskoulua, sen opettajainjuonetta ja opettajia – koko sitä yhteisöä, jonka koulu liittää läheisesti toisiinsa, joskus liiankin läheisesti.

Ensin vain huolestuneet kasvot junan ikkunassa. Sitten nainen seisoo asemasillalla, siirtelee matkatavaroitaan, odottaa näkyisikö rehtorin tuttua hahmoa syksyn kellastamien puiden keskellä. Ja vasta siinä seistessään hän huomaa, etteivät punaiset kengät sovi lainkaan tähän kuvaan.

Tällaisena Anu Kaipaisen romaanin sankaritar saapuu. Joka syksy hän tulee, ja aina hänellekin on riittänyt tunteja. Tänä syksynä Irja ei ole ainoa epäpätevä. Yhteiskoulun piirustus on luovutettu uusiin käsiin, sekin epäpäteviin. Muuta yhteistä ei Pojalla a Irjalla alkuunsa olekaan. Poika on Irjaa nuorempi. Mutta ei mitenkään kunnioittavasti nuorempi. Hänelle nuo kaksi lukukautta ovat ohimenevä välivaihe – hänen tiensä vie hyvää vauhtia ylöspäin. Eräänlainen häilyvä ystävyys viriää näiden kahden opettajan välille. Heidät on sijoitettu asumaan saman talon ullakkohuoneisiin. Heillä on yhteinen eteinen, yhteinen keittiö, ja talvella Irja hankkii vähittäismaksulla television yhteiseen käyttöön.

Anu Kaipainen on kirjoittanut vaikuttavan, vakuuttavan romaanin. Hänen Irjansa on vuoroin traaginen vuoroin huvitta hahmo, kaikessa naisellinen. Hän on jättänyt opintonsa kesken, joskus ja jostakin syystä. Hän on altis rakkaudelle, altis epätoivolle. Hän on kaikessa Pojan vastakohta. Tälle elämä on suoraviivainen juttu.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

252

Kustantaja

Kieli