Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Maa kuuntelee sinua

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Laajaa eeppistä kerrontaa ja kypsää ihmiskuvausta, josta sekä kaupungin että maaseudun asukas löytää juurensa.
Vesa Vaaliahon elämän murros alkoi sinä toukokuun alun päivänä 1950, jona hän ajoi polkupyörällään läheiseen kaupunkiin ja pestautui sen osuuskauppaan varastomieheksi. Siitä lähti liikkeelle tapahtumien sarja, joka johti hänet sisäsuomalaiselta maaseudulta nykyiseen ympäristöönsä helsinkiläisessä asumalähiössä – ja lopulliseen irtautumiseen.
Vesan kasvu itsestään tietoiseksi ihmiseksi tapahtuu kahden toisilleen vieraan elämänympäristön välissä. Toisaalla ovat koti ja lujin tunnesitein yhteen liittyvät omaiset. Toisaalla työpaikan ronskipuheiset, sotakokemuksillaan mahtailevat miehet, jotka hurjan ”sisäänajon” jälkeen hyväksyvät Vesan mutta joiden seurassa armeijasta raakattu nuorukainen tuntee häpeää. Kova pätemisen tarve ajaa Vesan jos jonkinlaisiin koitoksiin, mutta hänessä on onnekseen myös tervettä muuntumisen taitoa ja sopeutumisen kykyä.
”Maa kuuntele sinua” on verevä ja kriittinen ironinenkin kuva nuoren miehen murrosvaiheesta ja hänen sukupolvensa kokemista muutoksista seuraavan neljännesvuosisadan aikana. Se on myös elävä, syvällinen ajankuva 50-luvun taitteesta, kokonaisesta aikakaudesta, joka elää sotakorvausten ja jälleenrakentamisen ”sitten kun” –elämää ja kokee liian äkillisen muutoksen teollisuusyhteiskunnaksi.
(takakansiteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

352

Kustantaja

Kieli