Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Nuoret leijonat

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Irwin Shawn mahtava eepos toisesta maailmansodasta on epäilemättä maailman kuuluisin sotaromaani tällä hetkellä. Se on levinnyt miljoonina kappaleina Amerikassa ja Euroopassa ja sen pohjalta tehty elokuva (pääosissa mm. Marlon Brando ja Dean Martin) on mennyt viikkokaupalla täysille katsomoille meillä ja muualla. Tuskin yhdessäkään toisessa viime sodan kuvauksessa eri puolilla taistelevien nuorukaisten elämää ja kohtaloita sodassa on kuvattu sellaisella jännittävyydellä, riipaisevuudella ja läheisyydellä kuin tässä romaanissa. Teoksen mahtavana laajakankaana esiin vyöryvät tapahtumat sijoittuvat sotanäyttämöille ja rintaman taakse Berliinistä Pohjois-Afrikkaan ja Los Angelesista Normandiaan ja Pariisiin. Päähenkilöiden, kolmen nuorukaisen, joista yksi on saksalainen ja kaksi amerikkalaista, piirteet jäävät lähtemättömästi lukijan mieleen.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Tapahtuma-aika

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Elokuvat

Vie pois Kirjasampo.fi-sivustolta.

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Alanimeke

romaani

Ilmestymisaika

Sivumäärä

661

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

703

Kieli

Kääntäjä