Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Koirankynnen leikkaaja

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Käsinkosketeltavan aito kertomus sodanjälkeisestä Suomesta, sen syrjäseutujen eläjistä ja heidän elämänkohtaloistaan.
On talvi neljäkymmenluvun loppupuolella. Mertsi Vepsäläinen, nuori mies, on apulaisena kirvesmies Ville Kuosmasella kansakoulun asuntolaa korjaamassa. Eräänä iltana Kuosmanen kertoilee ajan kuluksi Mertsille koirastaan Sakesta. Hieno koira, kaunis, vaskenvärinen, korvaamaton metsäkumppani, kahden hevosen arvoinen, Kuosmanen kehuu. Mutta sillä on takakäpälissä kannukset, jotka saattavat käydä perin tuskallisiksi, ja ne jäivät leikkaamatta, Kuosmanen suree.
Vielä samana yönä Mertsi lähtee kohti Kainuuta tekemään palvelusta koiralle josta äkkiä on tullut hänen kaikkien tunteittensa kohde. Mertsistä on sodassa tullut vähän toistaitoinen, huonokuntoinen ja omituinen. Hän hankkii leipänsä tilapäistöillä, osaamatta elämäänsä oikein suunnitella. Sen enempää kuin nyt matkaansakaan. Mutta hänenlaisensa tunnetaan: sota on hyvässä muistissa, ihmiset auttavat, varsinkin savotassa, jonne Mertsi matkallaan kulkeutuu. Ja vihdoin monien vaiheiden jälkeen Mertsi pääsee Kaihlaniemen tupaan Taimi-emännän ja Sakke-koiran luo. On koittanut Mertsin unelmien täyttymyksen hetki!

Koirankynnen leikkaaja on kertomus pienen ihmisen pienestä haaveestaan ja sen särkymisestä. Samalla romaanissa rakentuu koskettava ajankuva: siinä nousevat vahvoina ja elävinä esiin ihmiset ja elämä vuosina jolloin kahvista ja kunnon tupakasta vasta nähtiin unta, matkanteko täpötäysissä junavaunuissa, iltapuheet tilapäiskortteereissa, yöt, työt ja mietteet suurilla suomalaisilla saloilla.
(takakansiteksti)
Romaanissa eletään sodanjälkeistä 40-lukua savotalla Pohjois-Suomessa. Huovinen kuvaa uurastuksen ja jälleenrakennuksen aikaa unohtamatta sen kurjia ihmiskohtaloita, sotainvalideja, juoppoja ja muita osattomia.Mertsi Vepsäläinen on haavoittunut sodassa ja kärsii hermostollisista häiriöistä.Kirvesmies Ville Kuosmanen kertoo hänelle juovuspäissään Sakke-koirastaan, sen takakäpälistä, joiden kannukset kasvavat niin, että niitä on leikattava aina silloin tällöin. Mertsi Vepsäläinen ei huomaa, että hänen kustannuksellaan pilaillaan ja näin hänestä tulee koirankynnen leikkaaja.Yhteisön suhtautuminen Mertsiin on kuitenkin omalla tavallaan ymmärtävää ja myötätuntoista, yhteisvastuullisuuden ajatus nousee romaanissa keskeiseksi.
(Sanojen aika)

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Elokuvat

Vie pois Kirjasampo.fi-sivustolta.

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

160

Kieli