Wallenberg

Laskin, että Kaupin tuvassa oli viisikymmentäkuusi ihmistä sanaa kuulemassa, jos lapsia ei laskettu mukaan; Lapualta ja Nurmosta asti oli tullut väkeä. Wallenberg puhui ensimmäisenä. Se aloitti samalla tavalla kuin mestari Böhmen Kuusi kohtaa jumalanviisaudesta alkaa; hänenkään sanojaan ei ollut tarkoitettu niille, jotka ihmisen muodon saatuaan kuitenkin ajatuksiltaan olivat niin kuin eläimet, vaan niille, jotka halusivat olla Jumalan lapsia, Kristuksen veljiä ja sisaria.
Wallenberg oli saanut sellaisen ajatuksen, että käärmeenpää polkematta murskaantuisi, ja nyt se opetti meille, kuinka käärme on tallattava littuun. Sitä varten se haki Maria Yrjöntyttären kamarista, talutti sen keskelle lattiaa, ja Maria hymyili ja yritti olla luja, vaikka kivut kalvoivat sitä koko ajan. Wallenberg haki lattialle myös Kustaa Karjansalon ja sen emännän Marian, ja Liisa Kustaantyttären ja Matti Nygårdin, joille kaikille se oli ehtinyt opettaa Käärmeenpään polkemisvirren sillä aikaa kun minä olin tehnyt lasihytin uunien perustuksia ja ajanut savea jokirannasta Kaupinkankaalle.
Kun ne aloittivat virren ja marssin, ja minä näin niiden ilon, pisto sisälläni hellitti ja raukesi rauhaksi. Ymmärsin, että käärmeenpään polkemisella me kaikki pääsisimme nyt taivasjunnulla monen mäen yli.
Mutta sitten katselin pappeja, kun Wallenberg ja muut marssivat pitkin tupaa ja lauloivat Käärmeenpään polkemisvirttä, ja ymmärsin, ettei kappalainen Enckell koskaan siihen virteen yhtyisi.