Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kultakutri

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Voimakkain värein ja järkkymättömän johdonmukaisesti kuvattu elämänkohtalo, johon sisältyy nuoren naisen aivan kuin pakon sanelema siveellinen luhistuminen.

Taiteilija Åke Mattaksen omalaatuinen ja rohkea kuvitus.

Kirjailijan toivomuksesta on teosta painettu kaikkiaan vain 1000 numeroitua kappaletta. Jokainen kappale on merkitty kirjailijan ja kuvittajan omakätisellä nimikirjoituksella.

(Kustannusosakeyhtiö Tuli)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Alkukieli

Tekstinäyte

Kenties kaikki johtuu siitä että synnyin synnistä. Kuulostaa naurettavalta. Täytyy siis selittää. Olin kolmas lapsista ja syntyessäni isä oli ollut poissa jo puolitoista vuotta. Olin puolen vuoden vanha, kun isä näki minut ensimmäisen kerran. Eikä hän iloinnut nähdessään minut. Äiti pelkäsi että hän tappaisi minut, sillä isä ei tavannut hillitä mielenpurkauksiaan, ei ainakaan juotuaan. Hän oli silloin vielä parhaassa iässään, musta kuin piru, sanoivat ihmiset. Musta kiiltävä tukka, mustat kiiltävät viikset.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

pienoisromaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

125

Kieli

Kuvittaja

Lisätietoja

Tätä teosta on painettu 1000 kappaletta, jotka on numeroitu 1-1000, sekä 50 kappaletta, jotka on numeroitu I-L.

Osana julkaisua