Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Vuosisadan kirjeet

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Vuosisadan kirjeet on aikoja uhmaava rakkaustarina. Se on myös kertomus faustisesta intohimosta taiteeseen ja kuvaus ihmismielen kyvystä koota elämän – ja kuoleman – palapeliä.
Romaanissa liikutaan paitsi Kainuussa, Oulussa ja Helsingissä myös Pariisissa ja muissa Europan suurkaupungeissa sekä pienissä kylissä Espanjassa ja Kreetalla, mutta ennen kaikkea ajassa. Asiat eivät ole sellaisia, miltä ne ensi silmäyksellä näyttävät. Ajalla on muitakin muotoja kuin syklinen ja lineaarinen. Kertomus muuttuu filosofiaksi ja päinvastoin, kun Psykhe ja Faust kamppailevat ensin omilla suunnillaan ja tarrautuvat sitten toisiinsa.
Kertoja kilpajuoksuineen valtaa vastaan tuo oman lisänsä lähitulevaisuuteen sijoittuvaan, mutta ajattomaan tarinaan rakkauden suuresta voimasta ja ruumiin muistista.
Markku Nieminen on luonut Faust-perinteen pohjalta kiinnostavan ja ratkaisuiltaan yllättävän teoksen ajassa liikkuvista ilmiöistä.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

Psykhen ja Faustin tarina

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

122

Kustantaja

Kieli