Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Luokkakokous
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Jarkko Tontin romaani Luokkakokous (2007) on puhutteleva sukupolviromaani kolmekymppisten menestyjien illuusioista ja illuusiottomuudesta.
(Otava)
Matias ja Toni ovat lapsuudenystävyksiä, jotka pitävät edelleen yhtä, vaikka he ovatkin kasvaneet eri suuntiin. Matias tekee historian väitöskirjaa Helsingin yliopistossa, rakastaa museoita ja kaikkea vanhaa ja vieroksuu kännyköitä ja sähköpostia. Toni taas työskentelee it-alalla ja haaveilee omasta yrityksestä. Työläisperheessä kasvanut Toni on aina kadehtinut Matiaksen varakkaita vanhempia, vaikka tämän elämä onkin ollut kaukana kiiltokuvasta: Matias on adoptoitu ja hänellä on huonot välit alkoholisoituneeseen ottoisäänsä.
Romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä kun entinen luokkatoveri Emmi pyytää ystävyksiltä apua luokkakokouksen järjestämisessä. Emmi on Matiaksen entinen rakastettu - ja niin myös Tonin. Molemmat rakastavat Emmiä edelleen ja tapailevat – toisistaan tietämättä. Matias ja Toni toimivat vuorotellen minäkertojina, Emmin henkilökuva muotoutuu ainoastaan heidän kertomansa kautta. Emmi onkin romaanin arvoituksellinen hahmo, hän pyörittelee molempia miehiä pikkusormensa ympärillä miten tahtoo ja pettää kumpaakin vailla tunnontuskia.
Miehiä ei kuitenkaan koetella ainoastaan ystävyyden ja rakkauden saralla: Matias löytää vihdoin juurensa ja Toni sairastuu vakavasti. Teoksen tapahtumat huipentuvat luokkakokouspäivään, se on kummallekin miehelle monella tapaa kasvamisen paikka.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
(Otava)
Matias ja Toni ovat lapsuudenystävyksiä, jotka pitävät edelleen yhtä, vaikka he ovatkin kasvaneet eri suuntiin. Matias tekee historian väitöskirjaa Helsingin yliopistossa, rakastaa museoita ja kaikkea vanhaa ja vieroksuu kännyköitä ja sähköpostia. Toni taas työskentelee it-alalla ja haaveilee omasta yrityksestä. Työläisperheessä kasvanut Toni on aina kadehtinut Matiaksen varakkaita vanhempia, vaikka tämän elämä onkin ollut kaukana kiiltokuvasta: Matias on adoptoitu ja hänellä on huonot välit alkoholisoituneeseen ottoisäänsä.
Romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä kun entinen luokkatoveri Emmi pyytää ystävyksiltä apua luokkakokouksen järjestämisessä. Emmi on Matiaksen entinen rakastettu - ja niin myös Tonin. Molemmat rakastavat Emmiä edelleen ja tapailevat – toisistaan tietämättä. Matias ja Toni toimivat vuorotellen minäkertojina, Emmin henkilökuva muotoutuu ainoastaan heidän kertomansa kautta. Emmi onkin romaanin arvoituksellinen hahmo, hän pyörittelee molempia miehiä pikkusormensa ympärillä miten tahtoo ja pettää kumpaakin vailla tunnontuskia.
Miehiä ei kuitenkaan koetella ainoastaan ystävyyden ja rakkauden saralla: Matias löytää vihdoin juurensa ja Toni sairastuu vakavasti. Teoksen tapahtumat huipentuvat luokkakokouspäivään, se on kummallekin miehelle monella tapaa kasvamisen paikka.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Tekstinäyte
MATIAS
Noukin kellon liivintaskusta. Puoli kaksitoista, missä Emmi viipyi? Kansi napsahti kiinni kuin saksalaisen sukellusveneen luukku ennen lähtöä Atlantille. Metalliin oli kaiverrettu kiemurtavat kirjaimet M. L. Se ei tarkoittanut Matias Linnainmaata, mutta nimikirjaimet olivat sattumalta samat, eikä kukaan tiennyt sitä. Olin vihjannut tutuille perintökellon taustoista, keisarillinen maanmittausinsinööri Malakias Linnainmaa, suomalaisuusliikkeen taustavaikuttaja, 1800-luvun kulttuuripiirien monitoimimies. Mistä kukaan olisi arvannut ettei se pitänyt paikkaansa? Jos tarina on hyvä, on yhdentekevää onko se totta vai valetta. Sujautin kellon takaisin taskuun, ketjun heilunta pysähtyi, odotti.
Emmi jätätti aina, myöhästyi jok’ikisestä tapaamisesta, ryssi kaikki takarajat ja lupaukset. Muut kuin minä ottivat sen huomioon ja viipyivät itsekin. Ei ei ei. Tässä en antaisi koskaan periksi, myöhästely on ajan varastamista toisilta.
Emmi myöhästyisi omista hautajaisistaankin. Tyhjän arkun päälle ripoteltaisiin soraa, maaksi olet sinä tuleva vai miten se meni. Kakkukahvien aikana taksinkuljettaja puuskuttaisi salin ovelle ja ilmoittaisi, että vainaja on hänellä kyydissä, oli jäänyt suustaan kiinni metalliarkkuun ruumishuoneella.
Raitiovaunu kolisi Liisankadun ja Snellmaninkadun kulmaan, viimeisiä yksiosaisia. Rauhassa kolkkaava kone ja pienet ikkunat, jotka eivät kuvittele olevansa seiniä, ruosteen kruunaamaa rautaa. Suljin silmät, nautin pyörien kirskunasta ja johtojen sähkörätinästä. Päätin että sama vaunu oli kalissut pitkin Helsingin katuja jo 1950-luvulla, aikaisemminkin. Isoisäni Mats Linnainmaa oli istunut juuri tuossa vaunussa talvisodan aattona, hipelöinyt vänrikin kauluslaattojaan ja valmistautunut sankar’kuoloon.
Avasin silmät ja näin Emmin kasvot ikkunan läpi. Hän oikoi punaisia hiuksiaan korvien taakse, pisamat hohtivat poskilla. Vedin ilmaa keuhkoihin ja hieroin sateenvarjon kahvaa. Rintaa koversi tuttu kipu, tyhjä kolo keskellä kehoa. Siellä se oli, ei-mikään.
Noukin kellon liivintaskusta. Puoli kaksitoista, missä Emmi viipyi? Kansi napsahti kiinni kuin saksalaisen sukellusveneen luukku ennen lähtöä Atlantille. Metalliin oli kaiverrettu kiemurtavat kirjaimet M. L. Se ei tarkoittanut Matias Linnainmaata, mutta nimikirjaimet olivat sattumalta samat, eikä kukaan tiennyt sitä. Olin vihjannut tutuille perintökellon taustoista, keisarillinen maanmittausinsinööri Malakias Linnainmaa, suomalaisuusliikkeen taustavaikuttaja, 1800-luvun kulttuuripiirien monitoimimies. Mistä kukaan olisi arvannut ettei se pitänyt paikkaansa? Jos tarina on hyvä, on yhdentekevää onko se totta vai valetta. Sujautin kellon takaisin taskuun, ketjun heilunta pysähtyi, odotti.
Emmi jätätti aina, myöhästyi jok’ikisestä tapaamisesta, ryssi kaikki takarajat ja lupaukset. Muut kuin minä ottivat sen huomioon ja viipyivät itsekin. Ei ei ei. Tässä en antaisi koskaan periksi, myöhästely on ajan varastamista toisilta.
Emmi myöhästyisi omista hautajaisistaankin. Tyhjän arkun päälle ripoteltaisiin soraa, maaksi olet sinä tuleva vai miten se meni. Kakkukahvien aikana taksinkuljettaja puuskuttaisi salin ovelle ja ilmoittaisi, että vainaja on hänellä kyydissä, oli jäänyt suustaan kiinni metalliarkkuun ruumishuoneella.
Raitiovaunu kolisi Liisankadun ja Snellmaninkadun kulmaan, viimeisiä yksiosaisia. Rauhassa kolkkaava kone ja pienet ikkunat, jotka eivät kuvittele olevansa seiniä, ruosteen kruunaamaa rautaa. Suljin silmät, nautin pyörien kirskunasta ja johtojen sähkörätinästä. Päätin että sama vaunu oli kalissut pitkin Helsingin katuja jo 1950-luvulla, aikaisemminkin. Isoisäni Mats Linnainmaa oli istunut juuri tuossa vaunussa talvisodan aattona, hipelöinyt vänrikin kauluslaattojaan ja valmistautunut sankar’kuoloon.
Avasin silmät ja näin Emmin kasvot ikkunan läpi. Hän oikoi punaisia hiuksiaan korvien taakse, pisamat hohtivat poskilla. Vedin ilmaa keuhkoihin ja hieroin sateenvarjon kahvaa. Rintaa koversi tuttu kipu, tyhjä kolo keskellä kehoa. Siellä se oli, ei-mikään.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
252