Kuolematon kuningatar, Maria Stuart

Maria Stuart makasi vuoteellaan kynttilöiden kalpeassa valossa katsellen varjojen hidasta siirtymistä kiviseinillä. Pohjoistuuli liikautteli kalteri-ikkunan punaisia verhoja, ja linnanpihalta kuului lippujen pitkäveteinen, huokaileva suhina. Oli muitakin ääniä – hänen palvelijoittensa rukousten mutina, joka katkeili huokauksiin heidän lukiessaan pyhiä lukujaan. huovit kolistelivat käytävässä, ja alhaalla suuressa hallissa työmiehet naulasivat kokoon mestauslavaa.
Hän katseli kynttilöitä, joiden kaislasydänten karsi putoili vähitellen lattialle. Aamu loi jo harmaata valoaan tähän makuukammioon. Hänen ruumiinsa oli vangittu, mutta hänen mielensä vaelteli kaukana. Hän ajatteli, kuinka aamu hopeoi Englannin ja Skotlannin välistä kanervakankaalla kulkevaa rajaa, kuinka rajasissit odottelivat tietoja hänestä, odottivat pääsevänsä ratsastamaan nuo Edinburghiin vievät tuuliset mailit. Siellä Holyroodin linnassa oli hänen poikansa, Skotlannin kuningas Jaakko, hänelle kuuluvan Englannin valtaistuimen perijä. Maria kuvitteli poikansa nukkuvan sikeässä viiniunessa koirat jalkojensa juuressa. Kuluisi kaksi päivää, ennen kuin tieto tulisi perille: ”Kuningatar Maria on kuollut… kauan eläköön kuningas!” Ja Jaakko itkisi ja kiroisi (niin vilkas näyttelijä kaksikymmenvuotiaana), kirjoittaisi sitten asiaankuuluvan uhkaavan kirjeen kuningatar Elisabetille vaatien hyvitystä tihutyöstä. Ja Elisabet lukisi sen pikaisesti, nyrpistäisi kaarevaa nenäänsä ja nauraisi.