Vierailu vedenjakajalle

Tyyppi

novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

Kirjallisuudenlaji

Alkukieli

Tekstinäyte

VIERAILU VEDENJAKAJALLE

Laukkanen otti vierailun puheeksi eräänä iltana, kun taas kerran satuimme samaan pöytään kantapaikassamme Hämeenkadun varrella. Laukkanen oli runoilija, takana viisi kohtalaisen vastaanoton saanutta kokoelmaa ja pari näytelmää. Hänelle oli pari päivää sitten soittanut joku kulttuurisihteeri, joka oli ehdottanut kirjailijavierailua ennen lokakuun loppua.
Laukkanen kertoi olleensa pienessä hönössä puhelimessa ja siitä hänen mieleensä olikin juolahtanut ehdottaa kulttuurisihteerille hieman laajempaa, ikään kuin poikkikirjallista lähestymistapaa. Jos paikkakunnalle tulisikin kaksi kirjailijaa, jotka edustaisivat eri suuntausta. He voisivat keskustella omien taiteenlajiensa problematiikoista, kuten nyt esimerkiksi runous kontra dekkarikirjallisuus. Laukkanen virnisteli kolpakon yli.
"Mikäs siinä", tuumasin. "Siitä onkin jo aikaa kun ollaan viimeksi syöty pyttipannua matkahuollon baarissa kulttuurilautakunnan piikkiin.
Minä olin eronnut eikä sillä hetkellä ollut muitakaan sitoumuksia. Syksyn dekkarikin oli jo siinä kunnossa, että seuraava työvaihe oli arvostelujen kyttääminen päivälehdistä. Oikeastaan voisi olla ihan mukavaa vaihtelua lähteä tien päälle. "Minne me ollaan menossa?" kysyin.
Laukkanen mainitsi paikkakunnan nimen. Ei edes kuulostanut tutulta.
"Missä sellainen läpi mahtaa sijaita? Jossakin Kainuussako?"
"Ei nyt sentään siellä saakka. Täältä ei ole sinne kuin kolme ja puoli sataa kilometriä. Alkumatka junalla ja loput linjabiilillä. Sellaista syrjäkulmaahan se on. Kai tiedät, vedenjakajaseutua."
Lokakuun viimeisenä maanantaina lähdettiin liikkeelle heti aamupäivästä. Sanattomaan sopimukseen kuului, että molemmilla oli matkapullot kyydissä ja niistä otettiin silloin tällöin hieman kielenkostuketta - mutta varovaisuus ja kohtuus mielessä. Emme olleet Laukkasen kanssa ensimmäistä kertaa maakunnassa piispan asioilla.

Osana julkaisua

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Kieli