Todistus

Poika sanoo ettei saa lyödä/ mutta kiusaajia se naurattaa/ että kattokaa mikä mamero// Poika kertoo opettajalle/ kuten syksyllä neuvottiin./ Ope vastaa: Jaaha vai niin.// Poika kertoo illalla äidille/ mutta äiti ei kuule nyt jaksa/ eikä isää pidä hermostuttaa. (Runosta ’Turpaverkko’.)

Runoilija on lasten puolella ja näkee lasten suuren merkityksen vanhemmilleen: Lapsi tulee ensin/ sitten kaikki muu// tärkeät asiat tarpeelliset/ kalliit välttämättömät --- (runosta ’Hei hei’). Vapaamittaisten rinnalla tarkasti riimitellyissä runoissa on keveyttä ja arjen huumoria: Jukuripään merkkimurot/ lienevät sahajauhoa./ Niitä kelpaa kiukkuisesti/ rinnuksilleen kauhoa. (Runosta ’Päivän tärkein’.)

Luonnon rinnalla on ihminen ahneudessaankin pieni, puissa ja meressä näkyy jatkuvuus, voima ja viisaus:

Meren muisti on pohjaton
- sen viisaus aaltoilee
ja huuhtoo rantakalliota
voimaansa pidätellen
harmaanakin aamuna.

Se ei neuvo eikä puutu,
se kantaa sylissään kaiken
mitä päivä tarvitsee:

yön väylän piilot ravinnon
sumun ja sateenkaaren.

(Tuija Lassila/ Sanojen aika)

Tässä kokoelmassa kaikki on tarkoin hallittua. Kankaanpää merkitsee asioiden nimiä runon maisemaan, omille paikoilleen ja täydentämään toisiaan. Tarkkuus tuottaa lukijalle samoilla silmillä katsomisen tunteen, illuusion siitä että kokee hetken ajan samoin kuin kirjailija. Kokoelmassa on viisi osastoa, joiden teemojen alla runoilija tutkii ja kommentoi yhteiskuntaa, vanhemmuutta ja luonnon vaikutusta kokijaan. Osastoja yhdistää tunteella eläminen, kokija samastuu tunteisiinsa ja antaa lukijankin tuntea elämän painon. Todistus on Kankaanpään kahdestoista runokokoelma.

Kankaanpää vaihtaa näkökulmia taitavasti. Runossa Rakkaus hän luo kuvan arkisesta iltahetkestä lapsen huoneessa. Kun lapsi kysyy, "Entä jos en aamulla herää?", painopiste siirtyy lapsesta aikuisen huoleen, rakkauden kintereillä kulkevaan tuskaan: "Milloin viimeksi / viimeistä kertaa / olen valvonut / odottanut / näin lähellä / näin kauan."

(Enostone)