Maa

Nainen. Kylä, kaupunki, kartano. Maa.

Pienen kirkasvetisen kosken rannalla on kahdeksan talon kylä. Vain yhdessä mökissä tuikkii himmeä valo kuin lohtuna ja muistutuksena siitä, että elämää on vielä. Talo, joka oli joskus ollut täynnä väkeä ja elämää, on nyt kylmä ja hiljainen. Nainen kuuntelee kuohuvan kosken raskasta pauhua. Hän ajattelee kosken rannalla vaappuvia sateiden paisuttamia ranta-aittoja ja kattonsa kadottanutta venevalkamaa. Hän antaa ajatustensa kulkea joen toiselle rannalle. Sieltä alkaa hoitamaton metsä, siellä on soita ja rämeitä, vanhoja niittyjä, hylättyjä hakoja ja pensoittuneita laitumia. Hän kuulee kuinka lahonneiden navettarakennusten takana huojuva koivumetsä rahisee. Hänestä tuntuu oudolta, että hän on syntynyt täällä, että hän on elänyt lapsuutensa tässä talossa, jonka ikkunanlaudoilla silloin kukkivat verenpisarat, atsaleat ja joka on syytöksiä täynnä. Hän kävelee sisään ja sytyttää valot.
(takakansiteksti)