Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Ei minulta mitään puutu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Otetaan suomalainen kesäpäivä, lestadiolaiset suviseurat ja sekalainen seurakunta uskovaisia, rokkareita, kauppiaita, helvetin enkeleitä ja yliopiston tutkijoita. Tulokseksi saadaan kaaos, joka tuo mieleen Raamatun vitsaukset.
Tapahtumapaikalla kuplahallissa ovat mm. Panu, seurojen äänentoistosta ja sinne pystytetyn paikallisradion toiminnasta vastaavan Roadsoundin rokkimies, Leila, joka kerää paikan päällä aineistoa uskontotieteen väitöskirjaansa, legendaarinen saarnamies Leinosen pappa ja puoli sukua sekä kirkonkylän marketin omistaja Loikkanen.
Ei minulta mitään puutu kertoo yhdestä päivästä historian suurimmissa seuroissa. Valtavalla lestadiolaiskokouksella on maailmannäyttelyn suureellisuus: Venetsian oopperatalon kokoinen suurteltta, painokone, paikallisradioasema, autoliike ja satelliittiyhteys Amerikkaan.
Sisäkertomuksissaan romaani kuvaa myös neljän miessukupolven suhdetta uskoon, työhön ja rakkauteen. Lukijalle välittyy yllättävä kuva luterilaisuudesta ja sen herätysliikkeistä.

Raittila on aiemmin julkaissut kolme novellikokoelmaa ja kirjoittanut tekstejä radiolle, televisiolle ja teatteriin. Hänen ensimmäisen romaaninsa kieli on lakonisen hauskaa ja vakavan humoristista.
(takakansiteksti)

Finlandia-palkintoehdokas 1998.

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Mentiin sinne studioon. Kaikki tavalliset makkarat oli myyty, jäljellä oli vain krakovaa ja balkania ja bratvurstia, jotka ei tahtoneet mennä. Minä käskin akankin mukaan, että se näkisi paikallisradion oikein sisäpuolelta.
Studiossa ei ollut ketään ja ihmeteltiin vähän aikaa, minne Dave ja pappa oli taas menneet. Panu väitti nähneensä, että ne olivat kävelleet tietä myöten kohti rekkoja, joihin suurteltta oli lastattu.
Minkä takia se sinne menee, jos se ei kerran voi sietää koko telttaa? Ja minkä takia se yleensäkään telttoja vihaa? Leila suuttui ja huusi, että minä olen kyllä tyypillinen mies. Miten niin, ihmettelin.
Se ilmoitti kertoneensa papan elämästä ainakin kaksi tuntia ja mistään muusta en ollut kiinnostunut kuin voimalaitoksista ja seuroista ja teltoista. Mistä ihmeestä sitten?
Leila rupesi huutamaan. Eikö minulle ole ollenkaan juolahtanut mieleen, että papalla oli ollut myös perhe, vaimo ja lapsi? Enkö pysty ymmärtämään, että ihminen saattaa muuttua ja kasvaaa niin, että sitä rupeaa kiinnostamaan elämässä muutkin asiat kuin sähkön tekeminen ja entistä isompien rakennusten pystyttäminen? En tiedä mistä se suuttui.
Eukko kysyi oliko papalla vain yksi lapsi. Se ihmetteli sitä, koska lestadiolaisilla on yleensä iso lauma lapsia. Emäntä jankutti papan vähistä lapsista niin kauan, että piti kysyä eikö se siihen ikään tiedä kuinka lapset saa alkunsa.
Akka viisasteli, että nyt oli puhe siitä, miksi papalla ei ole lapsia. Minä sanoin, että jos tiedät kuinka lapsia tehdään, niin ymmärrät, että niitä ei ole varmaankaan sen takia, koska niitä ei ole ollenkaan ruvettu tekemään. Se kysyi puhuinko minä meistä. Sanoin, että minä en jaksa sun kanssas. Huttusen Aake ilmestyi ovelle, huoltamon omistaja. Aaken perässä tuli nimismies. Se kysyi, missä täällä on vastuulliset henkilöt.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

261

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Ilmestynyt myös sarjassa Iso teksti.

Sarjamerkintä