Kaatomestarit

Siihen me asetuimme vierekkäin, Jaakko ja minä. Jaakon kasvoilla velloi jo ilkikurinen virnistys ja arvasin ettei siitä voisi seurata mitään hyvää. Isä jäi seisomaan pellon reunaan kädet syvällä takintaskuissa.
- Saisivat jo tulla, hän jupisi ja roiskaisi pitkän syljen joka jäi roikkumaan mustuneen korren varteen kuin sitkeä vanilijakastike.
- Kyllä ne sieltä vielä saapuvat, älä sitä huoli, Jaakko hymähti.
- Olisi tässä muutakin tekemistä kuin odotella keppimiehiä, isä ärähti.
Jaakko naurahti ja vilkaisi veden peittämää peltoa, jossa mustat korret töröttivät kuin pystyyn palaneet puut.
- Perjantaipullolleko olisi kiire, Jaakko tirskahti.
Nyt hän ei enää saanut ilmeitään pidettyä kurissa vaan tyrskytteli niin että joutui pyyhkimään suupielistään sylkeä.
- Antakaahan olla nyt, minä yritin.
- Kyllä leuat heiluu vaikka lapio ei pysy kädessä, isä hymähti.
- Tässähän sitä lapiotaidetta saadaankin ihailla. Ojitusnäytös Pirunsuon reunalla. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jalmari Tyyskä esittää uusimmat saavutuksensa, Jaakko hihitteli.
- Nyt poika turpa kiinni. Tämä Tyyskä voi järjestää sinulle vielä naamahierontaa koko rahan edestä, isä kivahti.
Hän kääntyi meitä kohti ja oikaisi hartiansa niin että kasvoi Jaakkoa päätä pidemmäksi. Suutaan vääntäen hän hieroi suuria käsiään vastakkain aivan kuin olisi valmistautunut painiotteluun.
- Jätetään se nyt väliin, minä sanoin ja löin Jaakkoa kyynärpäällä kylkeen. Jaakko sai koottua itsensä ja lopetti hekottelunsa.
Isä tuijotti meitä vielä silmät viiruina mutta tunki lopulta kouransa takaisin tuulitakin taskuihin.
- Kaikenmaailman poskensoittajia maa päällään kantaa.