Linnunradan kainalossa nukkuu maa
valppaana kuin villieläin
avaruustuulessa värisee turkki
korvat kohoavat
kieli tunnustelee taivaanrantaa
revontulina
suljettujen silmien katseessa
rajantakainen etäisyys sataa lunta
ja sodissa kuolleet nousevat
lumipuvuissa
tekemään rauhaa
ei sitä rauhaa joka tulee kuolemassa
vaan sitä jonka elämä antaa
odottamatta,
näkymättömänä sateena.
(Ote teoksen alusta)