Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Otan sinut vaikka väkisin

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Reipas Terttu päättää lähteä lomallaan kulttuurikurssille. Mukaansa hän saa rauhallisen Taimin. Jos on matka kurssikeskukseen monivaiheinen, ei kurssiviikkokaan aivan rauhallisesti suju. Taimi ihastuu heti aluksi rauhalliseen Taistoon ja Terttu törmää Kaukoon, jonka ympärillä kaikki kurssikeskuksen nuoret ja vähän vanhemmatkin naiset tuntuvat pyörivän. Terttu päättää valloittaa miehen vain näyttääkseen, että kykenee viemään tämän muilta. Vähitellen hänen on kuitenkin tunnustettava, ettei Kauko olekaan hänelle yhdentekevä. Mutta uskaltaako hän tunnustaa asian miehelle?

Romaanissa pöllytetään reippaasti niin kuvataide- kuin kirjallisuuskäsityksiä – kulttuurista piittaamattoman Tertun mielestä lähes kaikilla muilla osallistujilla tuntuu olevan vankat ja värikkäät mielipiteet niin Saarikosken runoudesta, abstraktista maalaustaiteesta kuin musiikistakin.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Taimi ja Terttu ovat kyllästyneet täysihoitoloihin. Epätietoisina minne mennä kesälomallaan, he päättävät vaihteeksi lähteä eräässä vanhassa kartanossa järjestettäville kulttuurikursseille itseään sivistämään ja - mitäpä sitä kieltämään - siinä sivussa ehkä nappaamaan itselleen oppineen miehen. Tuumasta toimeen...
(Karisto)

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

295

Kustantaja

Kieli