Keskipäivä, delta

Ei ole tapana laatia allegorioita nykyisin. Sanonpa sentään
Yksin teoin ja itse teossa, asianhaarojen vallitessa
ja virratessa ympärilläni kohden merta:

Sieluni on suistomaa
tai suo
Mikään valtavirtaus ei kulje sen halki
hyvää ja pahaa tietoa jäsentäen,
kuonaa huuhtoen, vettä ja kasvua uudistaen.
Sinänsä kasvu kyllä on runsas: täällä muhii kaikenlaista,
Tuoksu on voimallinen, on villisikoja (ja viljeltyjä), on
pajupuskia ja kukkia
linnunlauluakaan kiistämättä, ei siitä ole kysymys. Mutta kaikki
katoaa, uppoaa
tähän epämääräiseen ääriviivattomaan runsauteen. Lintuja jos
kalojakin niin idästä kuin lännestä,
äyriäisten, kalojen, lintujen, sään havaitsijoita,
jopa hyvien päätösten koeasemia. Mutta
neljäsataatuhatta hehtaaria kaislaa ja ruohoa
yhden ainoan haparoivan paimentolaismielen hoideltavana
- vanhana monoteistina minä joskus ihmettelen
Jonkun huumorintajua