Mustan Millan kylä

Milla oli saksanpaimenkoiran pennuista ainoa joka ei olut puhdasrotuisen näköinen: se oli kokomusta, vain tassuissa ja leuan alla oli vakoiset laikut. Sekarotuinen pilaa pentueen arvon, sanoi isäntä, ja niin Milla annettiin Anttoonille. Siitä päivästä alkoi vanhan miehen ja koiranpennun ystävyys. Milla oppi tuntemaan luonnon ihmeet, metsän oudot kiihottavat hajut. Se kuuli lintujen äänet, näki ketut, hirvet ja karhut. Anttooni oli omaperäinen ukko, viinaan meneväkin ja kylän pokerimestari. Isännän äksyilystä huolimatta Milla oli hänelle uskollinen koko koiransydämestään, puolusti häntä, pelasti kerran tappelunnujakastakin. Anttoonikin rakasti Millaa omalla jäyhällä tavallaan, mutta hän oli vain ihminen ja raadollinen. Ja eräänä syksynä Anttoonin ja Millan yhteinen elämä sai murheellisen käänteen.