Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tie kaupunkiin

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Ruotsinkielisen kirjallisuutemme vankimpia kertojanimiä on Anna Bondestam, jonka romaani ”Vägen till staden” syksyllä 1957 herätti ansaittua huomiota myös suomenkielisellä taholla. Hänen inhimillisesti lämmin kertomuksensa Pohjanmaan ruotsalaisasutuksen elämästä viime vuosisadan loppukymmenellä on jo ajankuvauksen merkittävä; sattuvathan sen tapahtumat kauteen, jolloin ensimmäiset tehtaat Pohjanlahden rannikkokaupungeissa alkoivat houkutella maaseudun yritteliäimpiä tai kurjuuteen kyllästyneitä ihmisiä, aivan samoin kuin Amerikka kultamaana kangasteli toisten silmiin.
Tälle tielle kaupunkiin lähtevät myös Bondestamin romaanin päähenkilöt. Elämä maaseudun yksinäisissä, harmaissa taloissa ja tölleissä on ilotonta ja kurjaa, ei vähiten naiseläjille. Raskasta se on myös Miialle, 15-vuotiaalle talontyttärelle, jolla on kymmenen veljeä ja ankara isä palveltavinaan, ja Iidalle, köyhälle torpanvaimolle, jonka mies jo puolisen vuotta sitten on lähtenyt työnhakuun kaupunkiin ja kadonnut sen tien. Samanaikaisesti nämä vähäosaiset sattuvat matkalleen, ja siitä alkaen heidän tiensä on yhteinen. Tarmokas Miia joutuu vielä kaupungissakin auttamaan avutonta vaimoa ja tämän lapsia.
Taistelu leivästä ja asuintilasta vieraassa ympäristössä on kovaa. Voimakas, järkevä Miia kyllä selviytyy: hän pääsee palvelijaksi kaupungin rikkaimman porvarin hienoon kotiin ja tuntee päässeensä voitolle. Mutta Iida on niitä ihmisiä jotka eivät jaksa. Miestään hän ei löydä, ja vähien rahojen loputtua on edessä paluu takaisin maalle, kurjuuteen. Vain vanhin lapsista, lahjakas Joonas, jää kaupunkiin. Hän on sitkeämpää ainesta, sopeutuva kuten Miiakin, ja näiden kahden nuoren kehittyvässä ystävyydessä lukija kokeekin valona ja toivon kajastuksen.
(takakansiteksti)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

244

Kustantaja

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

222

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä