Sormenjälkiä tyhjässä
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Pentti Holappa on kirjoittanut vahvan, moniaalle kurkottuvan runokokoelman. Sen laajassa Luonnonkuvia-sarjassa tarkkasilmäinen, lempeän ironinen ja välillä järkyttynyt havainnoitsija tilittää kokemaansa. Idylli välähtää hetkeksi näkyviin, pirstoutuu. Runo puhuttelee sisältöjensä koskettavalla läsnäololla.
Kokoelman keskeislyyriset tunnot ja aistikkaat rakkausrunot vaihtuvat hetkessä yleismaailmallisiin näkyihin. Pentti Holappa kirjoittaa kantavaa globaalia runoa, jonka lähtökohta on yksityisen ihmisen vavahdus.
(Takakansiteksti)
Kokoelman keskeislyyriset tunnot ja aistikkaat rakkausrunot vaihtuvat hetkessä yleismaailmallisiin näkyihin. Pentti Holappa kirjoittaa kantavaa globaalia runoa, jonka lähtökohta on yksityisen ihmisen vavahdus.
(Takakansiteksti)
Aiheet ja teemat
Alkukieli
Tekstinäyte
"Syyskuu alkaa. Osoitteeni on uusi.
Vaahteran lehdet punertuvat nähteni.
Vieläkään puhelin ei öisin soi. En ole
herännyt kiven helähtäessä ikkunaan.
Kaipaan niin.
Tosin autot huutavat täällä hillitymmin,
nurmikot on parturoitu kynsisaksilla.
Voisin unohtaa, miten kuolen, vanhenen,
ellei yhtämittainen kipu muistuttaisi,
että puutut.
Aikaa on rajallinen määrä. Väärin. Sitä
on niin paljon, että sitä ei edes ole.
Vaahtera huojuu, lehdet sinkoutuvat,
sanotaan, että tuulee. Näkymätön liikkuu,
se on ilmaa."
Vaahteran lehdet punertuvat nähteni.
Vieläkään puhelin ei öisin soi. En ole
herännyt kiven helähtäessä ikkunaan.
Kaipaan niin.
Tosin autot huutavat täällä hillitymmin,
nurmikot on parturoitu kynsisaksilla.
Voisin unohtaa, miten kuolen, vanhenen,
ellei yhtämittainen kipu muistuttaisi,
että puutut.
Aikaa on rajallinen määrä. Väärin. Sitä
on niin paljon, että sitä ei edes ole.
Vaahtera huojuu, lehdet sinkoutuvat,
sanotaan, että tuulee. Näkymätön liikkuu,
se on ilmaa."
Luonnonkuvia 1
Sairas kettu vetäytyy piilopaikkansa äärimmäiseen kolkkaan.
Karva irtoaa kuontaloina, sade kasteli ja kuolema tulee.
Kiviröykkiötä vartioi mänty, kirkkaanvihreissä neulasissa
kastehelmien korut tätä viimeistä päivää varten. On tavallaan juhla.
Varis käy vierailulla, laulaa hiukan. Hyvästi, humisee metsä ja
koko maailma. Eräs sielu irtoaa solujen kotelosta ja huutaa
lähtiessään: Miksi? Miksi tähtiä yhä on? Miksi on pudottava
näin syvään?
Sairas kettu vetäytyy piilopaikkansa äärimmäiseen kolkkaan.
Karva irtoaa kuontaloina, sade kasteli ja kuolema tulee.
Kiviröykkiötä vartioi mänty, kirkkaanvihreissä neulasissa
kastehelmien korut tätä viimeistä päivää varten. On tavallaan juhla.
Varis käy vierailulla, laulaa hiukan. Hyvästi, humisee metsä ja
koko maailma. Eräs sielu irtoaa solujen kotelosta ja huutaa
lähtiessään: Miksi? Miksi tähtiä yhä on? Miksi on pudottava
näin syvään?
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
runoja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
85