Arkielämää

Arkielämää -novellissa Kiertelevä "pappi" Nyman saapuu tutulle savolaisseudulle heinänteon aikaan. Hän tapaa Koppelmäen vauraassa talossa isäntäväkeä ja palkollisia. Kuuma ja pitkä kesäpäivä kuluu Nymanilta verkkaan, työväeltä heinäkiireissä. Parantajan- ja läkkisepänlahjoilla siunattua Nymania on jo odotettu saapuvaksi. Vieraanvarainen väki tarjoaa kulkijalle kestitysten ohessa viimeisimpiä kuulumisia. Nyman käväisee välillä Ohkolan rapistuneessa mökissä, missä viinalle perso kulkija tietää saavansa Roikka-Petteristä juomaseuraa. Nyman kilistelee lasia myös Koppelmäen vanhan isännän kanssa keskustellessaan. Papiksi aikonut kulkija intoutuu juovuspäissään tapansa mukaan saarnaamaan. Koppelmäen askareet keskeytyvät ja talon väki rauhoittuu, kun Annastiina-piika tuo vastasyntyneen lapsensa esiteltäväksi. Väki päättää päivän perinteisesti saunomiseen.

Laaja, kansankuvauksena pidetty novelli rakentuu useista kertomuksista. Selkeästi rajattu aika ja paikka tekevät niistä yhtenäisen kokonaisuuden. Keskeishenkilön, humaanin pappi Nymanin läsnäolo saa ihmissuhteisiin keskittyvien tarinoiden kerän avautumaan. Erityisesti naisten kohtalot kehdosta hautaan nousevat esiin raskaina. Vastoinkäymisiä ovat esimerkiksi raiskaus, insesti ja lapsenmurha. Onnen ja toivon mahdollisuuksiksi teoksessa nousevat lapsen syntymä ja siitä seuraava avioliittopäätös. Arkielämää -teoksen sisätarinat tähtien synnystä ja Jumalaa etsivästä pojasta esittävät Jotunin sanoman ihmisen ikuisesta kaipuusta ja etsimisestä. Koko teos tiivistyy Nymanin toteamuksessa kovakuoriaisen kapuamisesta:"Se on kuin ihminen, joka putoaa, nousee, putoaa, nousee."
(tuhannet tunteet)